Lyngenin kajakkivaellus 4. päivä: Strupen - Ytre Gammvika

Päivä valkenee aurinkoisena ja on aika hyvästellä Strupenin mahtavat maisemat. Leiri kasaan, ja eteenpäin. Tänään olisi kuulemma tiedossa paljon foto-foto tilaisuuksia, kuten Petri asian ilmaisee. Tänään on tarkoitus myös mennä aika pitkä etappi, mutta mikäs tässä on meloessa, kun aurinko paistaa, ja on pieni myötätuuli.

Petri on todellakin oikeassa niistä kuvausmahdollisuuksista. Tämä osuus on nyt se "Lyngenien alpit", mikä tarkoittaa korkeita vuoria. Vuoret lähtevät suoraan vedestä ja nousevat parhaimmillaan 1700m korkeuteen. Kamera ei näitä näkyjä pysty taltioimaan, mutta yritämme silti. Välillä ei oikein uskalla edes katsoa suoraan sivulle ja huippua kohden, tulisi kuitenkin kippi, kun kurottelisi tarpeeksi.

Matkan varrelle osuu paljon pieniä putouksia, joista osasta voisi halutessaan hakea viilennystä. Senkun meloisi alle. Useassa kohtaa rinteitä erottuu selvästi maanvyöryjen paikat, paljon pilvien peitossa olevia vuoren huippuja, on veteen asti ulottuvia lumimassoja. Näemme myös paljon meduusoja. Taukopaikalle erottuu jäätikön reuna jne. Photo-photo vaan. Aika epätodellisen tuntuista.

Seuraava yöpaikkamme Ytre Gammvika on helppo rantautua, mutta paikassa on omat haasteensa. Paatit viedään niin ylös rantatörmälle kuin mahdollista, ja laitetaan sitten vielä varmuuden vuoksi hinausköysillä kiinni rannan puihin. Sitten alkaa tavaroiden roudaus.

Leiripaikka on loistava, kunhan sinne ensin pääsee. Eli useampi metri aika jyrkkää rinnettä pitkin ylös kamojen kanssa, helteen paahtaessa niskaan. Taitaa olla ensimmäinen kerta tämän reissun aikana kun mietin mitä vien mukana ja mitä jätän kajakkiin yöksi. Aikaisemmin olen vaan survonut kaikki kamat telttaan/apsidien alle turvaan ja setvinyt sotkun myöhemmin.

Leiripaikan "varusteluun" kuuluu paljon kärpäsiä, ja saamme ne heti kimppuumme. En tiedä mitä lajia ovat, mutta pieniä ja ärhäköitä. Seassa on myös paarmoja ja minulla on vielä tätäkin kirjoittaessa toisessa kädessä kunnon kokoelma paukamia näiden pikkuötököiden jäljiltä.

Tämän leiripaikan "varusteluun" kuuluu myös iso vesiputous. Itseasiassa kaksi sellaista. Petri lähtee patikoimaan toiselle, ja kysyy haluaako kukaan lähteä mukaan. Kuulemma helppo keikka ja vain pari kilsaa suuntaansa. Mukaan ottamani lenkkarit eivät ole varsinaiset vaelluskengät, mutta vesiputous kiinnostaa, joten mukaan vaan. Onneksi älyän viime hetkessä napata mukaan myös vesipullon.

Niitä kärpäsiä on paljon, ja helle paahtaa niskaan. Minä räpiköin porukan perässä ja onneksi matkan varrelle osuu parikin jäätikköpuroa, joista saan täytettyä vesipullon. Hieman yli puolen tunnin rämpimisen jälkeen olemme perillä ja vesiputous on komea. Samoin näkymät alas laaksoon. Kyllä kannatti roudata olut tänne asti, ja sen nauttiminen saa aikaiseksi juuri halutunlaisen reaktion. Kiitos Petri, Kimmo & Jussi, olitte hyvä yleisö :-) No, herrasmiehenä tarjoan heillekin hörpyt.

Paluumatkaa Petri ehdottaa tehtäväksi yläkautta. Noustaisiin kuulemma noin 300m korkeuteen, kun nyt ollaan ehkä sadassa metrissä. Mikäpä siinä, menoksi vaan, vaikka vanhalla tekee välillä hieman tiukkaa. On meinaan aika jyrkkä rinne, vaikka välillä tehdäänkin tahallaan siksakkia, että saadaan nousemiskulmaa pienemmäksi. Matkalle osuu taas jääkylmä jäätikköpuro, josta kaadan vesipullon avulla päähäni vettä. Kylläpä viilentää ja tekee hyvää, huh.

Maisemien takia kyllä kannatti nousta, mutta sitten onkin jo aika laskeutua. Muistinko sanoa, että se rinne oli aika jyrkkä? Pahimmillaan taisi olla taas se 45 astetta. Siinä vaiheessa kun keulilla paineleva Petri pistää perseen maahan ja alkaa laskemaan pyllymäkeä sammaleessa (muuten ei pääse eteenpäin turvallisesti) käy mielessä, että mihin ihmeeseen minä oikein olen itseni taas tunkenut. Pääsemme kuitenkin kaikki turvallisesti alas ja palaamme leiriin entistäkin sakeamman kärpäslauman ympäröimänä.

Nyt on pakko mennä pesulle. Vaihtoehdot ovat hyinen jäämeri, jonka jälkeen pitäisi kuitenkin käydä huuhtelemassa makealla vedellä itsensä siinä hyisessä joessa. Jätän meren väliin. Olen uinut ennenkin meressä, eikä se ole kovin korkealla suosikkitouhuissani. Jäämeressä uiminen ei kuulu edes "bucket"-listalle, kuten kuulemma joillakin. Ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita, että se on aika pikainen pulahdus, mutta pahimmat hajut tulee kuitenkin pestyä pois. En edes arvaile veden lämpötilaa, mutta raikasta oli, uskokaa pois.

Illalla teemme vielä pientä jätehuoltoa, eli poltamme roskia. Lisäksi paistamme viimeiset mukana olevat makkarat. Valkoviini muuten sopii vallan mainiosti makkaran kyytipojaksi, ainakin jos se nautitaan Norjan vuonon rannalla.

Aika kömpiä nukkumaan. Vielä ennen nukahtamista totean, että oikeassa ukkovarpaassa on kiipeilyn jäljiltä mahdottoman iso rakkula, joka on jo puhjennutkin. Onneksi sitä ei tarvita meloessa.

Heidi ja Marju 

Lisää lunta

Lumi ulottuu melkein veteen asti. Janne yritti, josko tätä saisi kutsua jäätiköksi, mutta ei kuulemma saanut :-)

Minä ja Jussi tutkimassa "ei jäätikköä" ja Petri vahtii, ettei tyhmä turisti mene liian lähelle. Kuvan nappasi toinen vetäjistä, eli Jyrki Hämäläinen.

Jussin tyylinäyte 

Nädian tyylinäyte

Taukopaikan vahvimestari

Ihan oikean jäätikön reuna. Sinertävä väri ei tarttunut tähän kuvaan,

Näitä oli paikoitellen satoja.

Seuraavan leirin rantautumispaikka ja jumpparinne

Jussi, Petri ja Kimmo putousta ihailemassa.

Etsi leiri kuvasta.

Ai ei löydy? No zoomataan sitten vähän lähemmäksi.

Nyt mennään jo alaspäin ja kuvasta ei tosiaankaan käy ilmi rinteen jyrkkyys. Siitä, että edellämenijät joutuvat ottamaan kädellä tukea maasta voi ehkä päätellä jotain.

Kuiva rakkolevä palaa muuten melko hyvin.

Winecooler.

Täällä ollaan!

Lyngenin kajakkivaellus 3. päivä: Årøya - Strupen

Herään yöllä siihen, että sataa kaatamalla. En viitsi edes vilkaista kelloa, mutta mieleen kyllä tulee, että: "No nyt otetaan teltasta mittaa", käännän kylkeä ja nukahdan uudestaan. Herään lopullisesti siihen samaan sulosointuun, joka herättää minut Suomenlahden saaristossa joka hemmetin aamu, eli lokkien rääkymiseen. Mokomatkin kiusankappaleet.

Onneksi juuri nyt ei sada, ja yöllä on noussut aika napakka tuuli. Tämä tarkoittaa sitä että ulkoteltta on jo kuiva, hyvä juttu. Mikä lie ollut syynä ensimmäisenä yönä, mutta vaikka nyt vettä tuli yöllä oikein kunnolla, niin teltan sisäpuoli on täysin kuiva, ei yhtään edes kosteutta. Kastepiste on vinkeä juttu.

Leiri on vielä hiljainen, mitä nyt Petri on minun laillani jo aamuvirkkuna liikkeellä. Hän kertoo kuulleensa radiosta vettä tulleen yöllä niin paljon, että lähistöllä oli ollut parikin maanvyöryä. Samalla hän ohimennen vilkaisee vuonon toiselle puolelle, ja sanoo, että "kohta tulee taas vettä". Se saa minuun vauhtia ja pakkaan kamat pikapikaa. Ajoitus on kohdillaan, kun teltta kolahtaa kajakkiin sisälle suojaan melkeinpä samalla hetkellä, kun sade alkaa. Teltta on edelleen kuiva, ei haittaa vaikka loput kamat pitää survoa kyytiin vesisateessa, onhan ne toki kaikki jo suojassa kuivasäkeissä.

Teltan pakkaamisesta vielä sen verran, että kotkan edustalla retkeillessä minulla on aina isohko tarppi mukana. Jos näyttää siltä, että voisi tulla vettä, viritän sen ensin ja sen suojassa on hyvä koota/purkaa teltta. Tälle reissulle en tarppia raahannut. Olisi ollut ihan turhaa hommaa, ei täällä ole sellaisia puita mihin sen saisi viritettyä.

Porukasta tarkalleen puolet ovat aloittaneet melonnan tänä kesänä, ja tuuli on nousemassa, mikä tarkoittaa aallokkoa, hyvä yhtälö. Petri sanoo, että varmuuden vuoksi tänään melotaan vain pieni lenkki. Siitäkin suurin osa saaren suojassa, ja matka jatkuisi huomenna pidemmällä siivulla, kun keli taas paranisi. Sopii minulle, univelka painaa.

Melontaa kertyy vain muutama kilometri, ja sekin myötävirtauksessa / myötätuulessa. Saamme maistiaisia siitä miten nopeasti sää vaihtuu vuonossa, kun lähtiessä meitä piiskaa vesisade ja neopreenihupulle on tarvetta, mutta hetkeä myöhemmin paistaa jo aurinko.

Saavumme seuraavaan yöpaikkaan jo ennen puoltapäivää ja nyt koko porukalta loksahtavat suut auki hämmästyksestä. Myöhemmin saamme kuulla miten tuntui siltä, kuin olisi melonut sisälle "Lord of the Rings"-elokuvaan. Strupen on poukama, jota suojaa kolmelta suunnalta lähes pystysuorat vuorenrinteet, joilta valuu yksi isompi putous, sekä useampi pienempi. Putouksien jatkeena on kaksi jokea, jotka menevät poukaman sivuja pitkin. Kun sanon vuori, niin myös tarkoitan sitä. Huippuja ei näy, koska ovat pilvien peitossa.

Petri kertoo tässä olleen noin 100v sitten joidenkin veljeksien jääbisneksen, mutta sitten jää loppui ja se siitä bisneksestä. Loppui tarkoittaa siis sitä, että jäätikkö vetäytyi satoja metrejä, ja vetäytyy edelleen. Hieno stoori, kai.

Helpon rantautumisen jälkeen paatit taas riittävän ylös ja valitsemaan teltalle paikkaa. Tai noh, lähden ensin katsastamaan teltan paikkaa, kun paatilla ei ole tässä rannassa niin kiire ja kun tulen takaisin paatti tulee vastaan, eli se nostetaan ystävällisesti minulle valmiiksi törmälle asti. Kiitoksia paljon, vaikka ei sillä nyt niin kiire ollut.

Teltalle oli tarjolla kostealta näyttävä pitkän mallinen painauma (mallia kuivunut joki?), joka olisi tuulelta suojassa, tai sitten kuiva kangasmaa joka on suoraan tuulitunnelissa. Minua ei tuuli haittaa, joten teltta huolella pystyyn tuulen riepoteltavaksi, ja sitten unta palloon. Päikkärit, jee! \o/

Kun univelkaa on saatu kuitatuksi on aika lähteä tutkimaan vesiputousta.Se onkin aikamoinen näky, vaikka taitaa olla Norjalaisessa mittakaavassa aika pieni. Upeaa turkoosin väristä jokea seuraamalla pääsee ihan putouksen partaalle lähelle siitä maljaa, johon vesi syöksyy voimalla. Otan valokuvia ja videota ja toivon, että edes osa tästä hienoudesta välittyisi niiden kautta.

Tällä pysähdyspaikalla vesihuolto on helppo järjestää, kun jäätiköiltä valuu raikasta vettä, eli kaikki saavat vesivarastot täydennettyä. Porukan urhein(?) käy joessa pesulla. Taatusti virkistävää, ainakin asteen lämpöistä vettä. Itse jatkan Savett-linjoilla, hyinen vesi ei vielä houkuttele.

Jäätiköllekin voisi halutessaan kiivetä, mutta välillä menisi nelivedon puolelle, kun nousussa 45 asteen kohtia. Ei kiitos, ei sillä kenkävarustuksella, joka minulla on mukana. Ensi kerralla sitten.

Kaikinpuolin leppoisa päivä, mutta ei haittaa, välillä näinkin ja onhän täällä nähtävää/ihasteltavaa. Jossain vaiheessa Marju puoliksi pakottaa minut makaamaan selälleen ruohikkoon. Pitäisi kuulemma tuntea miten rauha ja tyyneys valuu sisälle koko kroppaan. Minä tunnen lähinnä kosteuden, joka pyrkii samantien imeytymään maasta kledjuihin ;-)

Iltapalaverissa käydään läpi päivän saldoa ja muita juttuja. Kaikki pärjäsivät pienessä takaa tulleessa aallokossa, eikä kehuista meinaa tulla loppua tämän yöpaikan suhteen. Vau efekti on todellakin kohdillaan tässä kohteessa.

Yöllä ei sada, ja vaikka sataisikin, niin ihan sama, teltta kuivaisi samantien. Vuorilta tulee aina välillä ilmavirtauksia, jotka ravistelevat telttaa, mutta minua ei sellainen häiritse.

Hieno päivä, vaikka melonta jäikin aika vähiin.

Tuonne leiriin.

Kuvasta ei tosiaankaan välity paikan upeus. Menkää itse katsomaan.

Kalusto piti nostaa taas riittävän ylös turvaan.

Vastaranta.

Seuraamalla jokea löysi helposti reitin putoukselle.

Lähemmäs on päästävä.

No niin. ollaan jo roiskevyöhykkeellä.

Putous viilentää niin tehokkaasti ympäristöään, että maljan nurkassa oli vielä vähän lunta, 

Ei välity kuvasta, mutta oli iso ja upea. Uskokaa pois.

Etsi leiri kuvasta. Vuorien läheisyys hämärtää etäisyydet ja mittakaavan.

Tuosta missä on soraa, pääsisi kiipeämään jäätikölle. Ei näytä paljon miltään vai mitä? Siitä vain kokeilemaan.

Lyngenin kajakkivaellus 2. päivä: Palojokisuu - Lyngseidet - Årøya

Tapani mukaisesti herään melko aikaisin aamulla. Ensimmäinen havainto on, että makuupussin jalkopää on kostea, samoin makuualustan pohjassa havaittavissa kosteutta. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Voi hitsi, tämä reissu lähtee tosi hyvin liikkeelle.

Ulkona ei sada, joten kömmin ulos ja vien makuupussin kuivamaan tuuleen. Pikainen aamupala ja telttaa purkaessa totean täräyttäneeni sen illalla taatusti paikan ainoaan heinikkoon. Vieressä olisi ollut kuivempaa kangasmaastoa, mutta kun ei hokaa niin ei hokaa. Kastetta on paljon, joten ulkoteltta on märkä, eikun sekin kuivamaan. Nostan sisäteltan pois ruohikosta, kiilaan sen tuuliselle paikalle ja jätän senkin varmuuden vuoksi kuivumaan, oli tarvetta tai ei. Ennen lähtöä alkaa vielä sataa tihuttamaan, mutta siinä vaiheessa on kaikki pakattu jo takaisin säkkeihin ja survottu pakuun turvaan. Tajuan ensimmäistä kertaa telttani suurimman puutteen. Siinä sisä,- ja ulkoteltta ovat eri kappaletta ja viritetään aina erikseen. Eli jos sataa kovasti, niin ennen kuin saat ulkoteltan suojaamaan sisätelttaa, on se sisäteltta jo kastunut. Kiva juttu. Eihän tämä tietysti ole mikään uusi havainto, mutta aikaisemmin olen ollut max. 2 päivän retkillä, ei haittaa niin paljoa. Nyt on kuitenkin tarkoitus olla teltassa viikko putkeen. No, ei kastunut ainakaan vielä, turha murehtia etukäteen.

Matka jatkuu kohti Norjaa ja pysähdymme ennen määränpäätä viimeisen kerran suomen puolella Kilpisjärvellä, jossa nautiskelemme buffan (hyvää poronkäristystä), otamme juomavedet sekä viimeiset hankinnat kaupasta.

Petri on tutkinut säätietoja ja meidän piti aluksi kiertää Lyngenin niemimaa myötäpäivään, mutta sää-olosuhteiden vuoksi kiertosuunta muuttuu vastapäivään. Aivan sama, kunhan päästään vesille. Draaman kaari kuulemma hieman kärsii, kun ne upeimmat mestat tulevatkin nyt heti reissun alkupuolella. Minua tämä(kään) uutinen ei masenna. Nähtävyyksiä! Jee!

Lähtöpaikkamme on Lyngsedetin kylän satama. Ohjaajat lähtevät viemään toista autoa vastarannalle, ja me jäämme pakkaamaan kajakkeja. Paikalliset vilkuilevat meidän touhuja uteliaana ja me puolestamme vilkuilemme epäilevästi paikkaa, josta meidän pitäisi Petrin mukaan siirtyä vesille. Siinä kohtaa, missä on kuulemma "hyviä paikkoja" on meidän mielestä hirmuinen lohkareikko, ja jyrkkä alamäki. Ei hyvää päivää, mitähän tästäkin tulee.

Ohjaajat tulevat takaisin, ja kun saamme varmistettua, että tämä tosiaankin on se paikka mistä mennään vesille alamme touhuamaan kajakkeja veteen. Aina neljä kiinni kajakkiin ja sitten mennään louhikon ylitse kohti vettä, sillai todella varovaisesti. Kesken urakan joku paikallinen käy selostamassa minulle jotain, mutta en ymmärrä mitä, kun hän puhuu norjaa. Ainoa mitä tajuan selostuksesta on lopetus: "vi ska se", eli epäilevätköhän paikallisetkin meidän onnistumista edes veteen pääsemisen kanssa?

Niinhän siinä käy, että kaikki kajakit saadaan turvallisesti vesille. Samoin kaikki melojat kyytiin ilman kippejä. Kun neljä roudaa yhtä paattia, niin homma sujuu yllättävän helposti. Oppia ikä kaikki.

Toisin kuin kotona, missä vesi on mustaa, niin täällä se on turkoosin väristä. Ympärillä on vuoria, joiden rinteillä näkyy lunta, ei tuule, ja kaikki virnistelevät kuin vähämieliset. Tästä tämä lähtee, eikun eteenpäin. Kajakki on raskas ja ui syvällä, mutta ei mitään ongelmia saada sitä liukuun ja tottelee käskyjä jotenkin. En ole vielä ihan sinut tämän yksilön kanssa. Vaikka onkin ulospäin 1:1 vanhan paatin kanssa, niin jalkatukien säädöt on pitänyt hakea uudestaan. Lisäksi jalkatuet ovat joko hieman alenpana kuin aikaisemmin, tai sitten vain ulottuvat alemmas. No, näillä mennään ja säädetään tarvittaessa.

Koska päivä on jo aika pitkällä, niin tänään emme ehdi tekemään kuin noin 10km lenkin, joka menee kuin itsestään. Maisemat ovat henkeäsalpaavat ja ei meinaa uskoa, että me oikeasti ollaan täällä. Matkalla Petri antaa jo ensimmäiset melontavinkit. Me kaikki kuulemma nyrkkeilemme, joten hierotaan se nyt ekana pois.

Ensimmäinen leiripaikkamme on Årøyan saaressa ja rantautuminen sinne on helppo nakki, ainakin nyt, kun vesi on nousemassa. Jos Petri ei sitä erikseen hieroisi naamaan, niin tuskin kukaan meistä tajuaisi viedä paatteja riittävän korkealle kalliolle, suojaan nousuvedeltä. Ei suomessa tällaisista tarvitse välittää.

Leirin pysyttämisen jälkeen ruokailu, ja minä tarjoan Heidille ja Marjulle jälkiruuan: punaviiniä, homejuustoja, keksejä ja omenoita. Pientä hifistelyä havaittavissa? Hyvältä maistuu ja lupaus täytetty :-)

Pienen saaren tutkimusretken jälkeen (me oikeasti ollaan täällä), ja iltapalaverin (mikä fiilis tiimillä?) onkin jo aika painua pehkuihin.

Helppo lähtöranta

Pakkaustohinoita

Neljä kiinni kajakkiin ja sitten kohti vettä, mutta hyvin varovaisesti

Kaikki OK? Sitten mennään!

Maisemissa ei ollut valittamista ja tämä oli vasta alkua.

Kylläpä minua harmittaa olla täällä :-)

Tuohon saareen yöksi.

Paatit riittävän korkealle turvaan. Rakkolevästä näkee suurinpiirtein mihin asti vesi nousee. Tässä kuvassa vesi on vielä aika matalalla.

Leiri pystyssä.

Iltatouhuja

Jälkiruoka

Kyllä tähän maisemaan kelpasi nukahtaa

Vähän suttuinen skannaus, mutta melottu reitti noin suurinpiirtein.