sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Alkava pimeä vuodenaika

Tekstejä ilmestyy tänne harvakseltaan, mutta se ei tarkoita sitä ettenkö kävisi melomassa. Päivät ovat tähän aikaan vuodesta todella lyhyitä, aurinko laskee jo ennen kello neljää. Lisäksi viikonloput ovat täynnä muita akvititeettejä ja menoja. Tästä johtuen lenkit ovat niin lyhyitä, ettei niistä paljoa riitä kerrottavaa.

Talvi odotuttaa itseään, mutta minua se ei haittaa, kun en todellakaan ole talvi-ihmisiä. Hetken aikaa näytti siltä, että nyt se alkaa, mutta ei sittenkään. Talven ensimmäiset jäätkin tuli nähtyä, vaikka ne sitten sulivatkin pois.

Tässä jotain päivityksiä Loka-Marraskuulta.

18. päivä Lokakuuta jäi Lossaari kiertämättä luonnonesteen takia. Koko Turanlahti oli jäässä. Ei mahdottomassa, mutta ei jaksanut lähteä punnertamaan koko kierrosta.
Hyisessä kelissä SU lenkillä 26. lokakuuta. Aija lähti mukaan seuraksi, muilla oli esteitä. Se tuttavallinen joutsen tuli taas moikkaamaan keskellä Pohjinselkää.

Tältä se näyttää kun mereen upotettu putki nousee pintaan. Oli aivan Kivisalmen suulla, joten tuohon jos veneellä täräyttää, niin rikki on. Se vene siis. Putki saattaa myös ottaa hittiä vaikka onkin halkaisijaltaan 30cm. Ekan kerran kuin tuon ohitin, niin ei ollut vielä mitään merkkiä. Kotkan saaren kierrettyäni merivartiosto oli juuri laittanut nuo purkit siihen ja myöhemmin ilmestyi vielä lisää tavaraa ympärille varoitukseksi (tähystin Hyväntuulentieltä kun oli myöhemmin muuta asiaa saarelle).

IS uutinen aiheesta. Kymen Sanomien web sivut olivat samaan aikaan huollossa.
Edit: Kymen Sanomat ehti kanssa paikalle

Ai niin. 1 500km meni rikki jokin aika sitten. Tämän päivän tarkka lukema on 1 530km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti