maanantai 14. syyskuuta 2015

Pocahontas touhuja ja Bergstraumin kierto

Sain kuulla, että Heno oli tulossa TI vajalle, joten minäkin singahdin sinne. Olihan minulla lainassa hänen "härvelinsä", jonka halusin palauttaa. Sain kyseisen härvelin avulla vaihdettua keväällä kuivapuvun kaulamansetin. Yhdellä yrityksellä, joten vallan mainio vekotin.

En pahemmin kysellyt miksi Heno oli tulossa vajalle, mutta se selvisi sillä sekunnilla, kun hän kurvasi paikalle. Auton katolla oli inkkarikanootti ja kaksi innokasta kokeilijaa odottamassa häntä. Katselin sitten vierestä, kun rouvat ottivat tuntumaa mokomaan laitteeseen. Selostuksen perusteella täysin eri laji, kuin kajakin melonta, ainakin alkuun. Vaikutti vaikeammalta, kuin kajakin kanssa melominen. Itse en kokeillut, ehkä ensikerralla. Vetosin ranteeseen jonka olin juuri saanut jonkinlaiseen kuntoon. Kanootin ohjaamiseen kuuluu olennaisesti loppuvedossa ranneliike, joka on kuulemma alkuun tuskaisa, ennenkuin ranne tottuu siihen :-)

Kun rouvat olivat saaneet tuntumaa kanoottiin (kumpikaan ei kaatunut), niin heitimme vielä illan päätteeksi lyhyen lenkin Munsaaren ympäri. Minä ja rouvat mentiin "sivistyneesti" kajakeilla, ja Heno tietysti inkkarillaan.




Pocahontas?

Oletko sinä sitten Hiawatha, jos Heidi on Pocahontas?
Hiawatha oli poika!
Jaa, oli vai?
No Kuunsäde sitten? (Hopeanuoli-lehdestä).

Lähdin LA illasta kiertämään Kotkan saarta iltalenkkinä. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun huomasin ankkurissa olevan laivan Mussalon sataman edustalla. Matkasta tulisi suurinpiirtein sama, joten päätin lähteä katsastamaan laivaa hieman lähempää ja siitä otsikon aihe. En ole siis tehnyt pikaista piipahdusta Norjaan :-)


[MHO] Näiden veteleminen mastoon on nykyaikana ihan turhaa hommaa. Pitää tulla todella lähelle, että tuo erottuu.



Samalla reissulla tuli käytyä katsomassa Mussalon rannan hylkyjä lähempää. Viikkoa aikaisemmin kun mentiin Rankkiin, niin huomasin etäältä, että niitä oli leikelty, mutta silloin ei viitsinyt käydä lähempänä katsomassa.





SU heitin 12km pikkulenkin vallan mainiossa kelissä. Aurinko paistoi ja lämpöä piisasi. Toisia melojia ei kauheasti näkynyt, yhtä seuran kaksikkoa lukuunottamatta, joten nyt kaikki sieltä vesille, kun vielä ehtii. Kohta tulee räntää ja muuta öhöötä taivaan täydeltä, ei sinne sitten oo niin kiva mennä sekaan. Paitsi tietysti jos on aaltoja tarjolla ;-)

Tämmöinen kelluu Hevossalmessa. 

Saako tätä vuokrata jostain? :-)
Harmi, että päivät lyhenevät vauhdilla, kausi vielä jatkuu, mutta kohta pitää alkaa vetää taas kuivapukua niskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti