sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tunnistetaan erikoislintuja - osa 1

Koska vesille ei pääse, niin pitää käydä sitten veden äärellä kiusaamassa itseään. Päivälenkin kohteeksi valikoitui Langinkoski. Ihan vaan siitä syystä, että meidän perheen vanhemmalle partiolaiselle tuli lintujen pongaustehtävä. Olin auton ikkunasta nähnyt Langinkosken suvantopaikoissa uiskentelemassa parven jotain, joka meni kategoriaan "erikoislintu". Eli varma tunnistus puuttuu, eikä ole myöskään pulu tai pikkulintu. Siitä olin melko varma, että "jotain sorsia ne ovat, mutta eivät kuitenkaan sinisorsia".

Eikun kamera/kiikarit mukaan, ja menoksi. Kovin olivat arkoja, ja kauhean lähelle ei päästy sitä isompaa parvea. Onneksi sillan toisella puolella oli semmoisia yksilöitä, jotka eivät olleet ihan niin ihmisarkoja, ja niistä sai otettua kuvia.

Lajin tunnistus ei amatööriltä paikan päällä onnistunut, edes luontoportin avulla. Meni netin/kirjallisuuden pläräämiseksi ja vielä varmistus lintupongarikaverilta, kun sain omasta mielestäni määrittelyn tehtyä (oikein meni).

[Myöhemmin, kun laji oli 100% varmasti tunnistettu huvikseni kokeilen luontoporttia uudemman kerran. Löysin siitä bugin, josta pitäisi varmaankin ilmoittaa sinne. Siellä on siiven tyypille kaksi vaihtoehtoa, valitsemalla tasan kumman tahansa, lähtee oikea vaihtoehto pois valikoimasta. Ainakin tämän linnun tapauksessa. Ei näin.]

Niin joo, se erikoislintu? Hyvät naiset ja herrat. Saanko esitellä:

isokoskelo


Hyllystä löytyvän lintukirjan mukaan ensimmäisten yksilöiden pitäisi saapua suliin paikkoihin aikaisintaan Maaliskuussa. Siellä niitä kuitenkin uiskentelee jo parvi Langinkosken virrassa, vaikka eletään vasta Tammikuuta. En tiedä ovatko todella varhaisia muuttajia, vai jäikö muuttopuuhat näiltä väliin kokonaan viime syksynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti