Rennosti vaan

Kyllä se kesä sieltä taas tulee.
Miten niin vartalo ei kierrä?

Tunnistetaan erikoislintuja - osa 1

Koska vesille ei pääse, niin pitää käydä sitten veden äärellä kiusaamassa itseään. Päivälenkin kohteeksi valikoitui Langinkoski. Ihan vaan siitä syystä, että meidän perheen vanhemmalle partiolaiselle tuli lintujen pongaustehtävä. Olin auton ikkunasta nähnyt Langinkosken suvantopaikoissa uiskentelemassa parven jotain, joka meni kategoriaan "erikoislintu". Eli varma tunnistus puuttuu, eikä ole myöskään pulu tai pikkulintu. Siitä olin melko varma, että "jotain sorsia ne ovat, mutta eivät kuitenkaan sinisorsia".

Eikun kamera/kiikarit mukaan, ja menoksi. Kovin olivat arkoja, ja kauhean lähelle ei päästy sitä isompaa parvea. Onneksi sillan toisella puolella oli semmoisia yksilöitä, jotka eivät olleet ihan niin ihmisarkoja, ja niistä sai otettua kuvia.

Lajin tunnistus ei amatööriltä paikan päällä onnistunut, edes luontoportin avulla. Meni netin/kirjallisuuden pläräämiseksi ja vielä varmistus lintupongarikaverilta, kun sain omasta mielestäni määrittelyn tehtyä (oikein meni).

[Myöhemmin, kun laji oli 100% varmasti tunnistettu huvikseni kokeilen luontoporttia uudemman kerran. Löysin siitä bugin, josta pitäisi varmaankin ilmoittaa sinne. Siellä on siiven tyypille kaksi vaihtoehtoa, valitsemalla tasan kumman tahansa, lähtee oikea vaihtoehto pois valikoimasta. Ainakin tämän linnun tapauksessa. Ei näin.]

Niin joo, se erikoislintu? Hyvät naiset ja herrat. Saanko esitellä:

isokoskelo

Hyllystä löytyvän lintukirjan mukaan ensimmäisten yksilöiden pitäisi saapua suliin paikkoihin aikaisintaan Maaliskuussa. Siellä niitä kuitenkin uiskentelee jo parvi Langinkosken virrassa, vaikka eletään vasta Tammikuuta. En tiedä ovatko todella varhaisia muuttajia, vai jäikö muuttopuuhat näiltä väliin kokonaan viime syksynä.

Neljä päivää myöhemmin

Vasta nyt huomasin, että Antti oli käynyt rannassa 6. päivä Tammikuuta, kun meri oli yöllä jäätynyt. Sattumalta minäkin kävin haahuilemassa samassa paikassa, vuorokautta aikaisemmin, kun meri oli vielä auki. Siinä ja siinä. Rantaan tuli pieniä aaltoja, jotka olivat todella jähmeän oloisia. Sellaista todella hitaasti liikkuvaa vettä.

Oli miten oli, tämmöistä rannassa oli 5. Tammikuuta, neljä päivää meidän melontalenkin jälkeen. Antin blogista voitte sitten käydä katsomassa miten tilanne muuttui vuorokaudessa.

Kausi 2017 avattu

Koska keli suosi, meri oli auki, eivätkä työt häirinneet, niin vesille teki melojan mieli. Seuraakin löytyi, ja enemmän, kuin mitä uskalsi edes toivoa, joten tuumasta toimeen.

Kajakit piti tosin siirtää Metsolasta Mansikkalahteen, koska joki on jäässä. Ei tosin yhtä tiukassa, kuin vielä viikko sitten, mutta silti olisi ollut hakuille käyttöä, eikä ollut 100% varmaa oliko se railo auki koko Keisarinsataman matkalta.

Kiersimme porukalla Lehmäsaaren, ja teimme samalla vuoden ensimmäisen päiväretken. Harvoin on vuoden ensimmäisenä päivänä käyty Lehmäsaaressa makkaraa paistamassa, mutta nyt on sekin sitten koettu. Saa nähdä koska pääsee seuraavan kerran, koska ilmeisesti se talvi tekee taas tuloaan, mokomakin ilonpilaaja.

Kivaa oli, ja kevättä kohden \o/

Aamu 10:00 ja aurinko on jo noin "korkealla".

Kuvassa mahdollisesti kotka.

Kun kaikki oli vielä hyvin...

Varo sitä liukasta kiveä!
Timo jäi poseeraamaan ystävällisesti kaatumisensa jälkeen. Niinhän se taisi olla, että suurin osa melonta-onnettomuuksista tapahtuu kuivalla maalla.

2016 yhteenveto

Jahans, on taas se aika vuodesta, kun muistellaan menneitä. Kausi 2016 oli taas kerran ihan oman näköisensä. Vapaa-aika pyörii edelleen melonnan ympärillä, mutta eivät ole vuodet veljiä keskenään, ja hyvä niin.

Kilometrit:
Aina nämä tulee mitattua, oli siinä sitten järkeä tahi ei. Kausi loppui yllättäen jo Lokakuun puolella, kun Kymijoki meni jäähän jo Marraskuussa. Jos haluaisi vesille, pitäisi ensin siirtää kajakki autolla vaikkapa Mussaloon, tai Kotkan saarelle. En viitsinyt. Siitä johtuen jäi muutama kilsa kauhomatta, mutta ei sillä suurta merkitystä ollut lopputuloksen kanssa: 1102km, on kauden 2016 "virallinen" saldo, pisimmän päivälenkin ollessa 47km.

Pientä jäätymistä havaittavissa.
Kausi alkoi Helmikuussa, kun siirrettiin paatit Timon kanssa Jussinrantaan josta pääsi jo vesille. 

Kaudella oli räväkkä lähtö, mutta sitten rauhoittui ja varsinkin Heinäkuu oli harvinaisen vähäkilometrinen tänä vuonna. Ei ole silti valittamisen aihetta. Tavoite täyttyi ja ei sitä aina tarvitse repiä hampaat irvessä pelkästään kilsat mielessä.

Keisarinsatamassa lenkillä, 19. maaliskuuta 2016. Vajan edusta on jo auki, mutta olimme edelleen pussissa, eikä Keisarinsatamaa pidemmälle päässyt.

Ohjaajan "pätevyys":
Koska ilman ohjaajia ei ole kursseja, kävimme kolmen porukalla hankkimassa ohjaajan pätevyyden. Oli ihan mielenkiintoinen kurssi, mutta keli olisi voinut olla parempi. Aika hyisessä kelissä mentiin, ja nyt on tehty eskimokäännös +5 asteisessa vedessä. Vaikkei kurssi ihan kaikkia odotuksia lunastanutkaan, niin tuli hyviä vinkkejä ja pohdittavaa miten kursseja kannattaa vetää. Sivutuotteena se muodollinen pätevyys, jota nyt ei kauheasti kannata kylillä toitottaa ja kehuskella. Melonta on jatkuvaa oppimista, jos niin vain haluaa.

Lautassa ohjaajakurssilla, jossain Vuosaaren edustalla. Kaspian selittää jotain teoriaa.

KoMe kurssit:
Se on tietysti kai tavallaan loogista (sarkasmia), että ensin hankkii ohjaajan pätevyyden ja sitten ei käytä sitä. Tänä vuonna kursseille riitti tulijoita, siis apuohjaajiksi, joten en tunkenut väkisin mukaan. Sehän taas on ihan hyvä, että vapaaehtoisia piisaa, koska ilman heitä seura olisi ns. kusessa.

Vaikken kursseihin osallistunutkaan virallisesti, niin reskutukset pitää aina käydä katsomassa. Siinä sitä tohinaa piisaa, ja tänä vuonna oli todella innokasta porukkaa. Toinen kurssi piti patistaa pois vedestä, kun eivät malttaneet lopettaa harjoittelua. Ensimmäiselle alkeiskurssille myös esittelin mitä kaikkea kajakki syö, kun se lastataan retkeä varten. Se toinen alkeiskurssi ei tätä demoa saanut, koska allekirjoittaneen auto hajosi sopivasti, ja en tosiaankaan roudaa sitä määrää tavaraa pyörällä Karhuvuoresta Metsolan rantaan.

Yksi firman Tyky-melonta tuli kuitenkin vedettyä, ja kai ne tykkäsivät, kun ovat kuulemma tulossa ensi vuonna uudestaan. Vuoden 2017 alkeiskursseista tiedän jo sen verran, että minä vedän niistä yhden. Mukaan vaan, jos uskallatte :-) (Trust me, I know almost exactly what I am doing).

Kurssilaiset reskuttavat

Retkeily:
Kun joskus tätä melontaharrastusta aloitin, niin en tosiaankaan aavistanut, miten innokas retkeilijä minusta oikein tulee. Kauden 2017 suunnittelu on jo aloitettu, mutta muistellaan nyt olennaiset vuoden 2016 retkeilytapahtumat.

Retkeilykausi polkaistiin todella komeasti liikkeelle, kun sain Antin houkuteltua mukaan retkelle jo Maaliskuussa. No, yksin olisin tuskin lähtenytkään, koska turvallisuus jne. Keli suosi, ja naama paloi ekan kerran. Kukaan asiakas ei sanonut seuraavalla viikolla mitään, vaikka taatusti huomasivat erikoisen mallisen rusketusraitani naamassa. Eli neopreenihupun takia soikea ja hyvin erottuva raja :-) En rupea uhoamaan, että 2017 mennään jo Helmikuussa retkelle, mutta ehkä joku vuosi ollaan taas aikaisin keväällä liikkeellä retkeilyn merkeissä. Olihan se aika erikoista, kun pystyi vetämään kajakin syvälle saareen ahkiona lunta pitkin, ja sai kamat helposti lähelle leiripaikkaa. Saaressa oli kyllä aivan oma tunnelmansa kevään kynnyksellä. Tämä oli niitä keikkoja, jotka taatusti jäävät mieleen.

Eka tauko, matkalla Kaunissaaren kautta Ristisaareen, pääsiäisenä.

Antti oli äijä, ja meloi nuotiopaikalle asti, lunta pitkin ... tai sitten ei ;-)

Omatoimisesti tuli käytyä parilla retkellä. Juhannuksena pidin sadetta Haapasaaren kupeessa Pihlajakarilla, ja sitten vielä elokuussa pidin myrskyä Koukkusaaressa. Varsinkin Haapasaaressa käyntiin olin ladannut niin isot odotukset, että eihän niitä sitten pystynyt oikein lunastamaan. Tunnelman latisti lopullisesti kaatosade, joka vain jatkui ja jatkui. Mantereella oli kuulemma ollut ihan kuivaa. Paluumatka oli ikimuistoinen, kun hernerokkasumussa tulin lähes pelkästään kompassia tuijottaen mantereelle.

Seuran kanssa tehtiin kaksi helppoa meriretkeä, jotka tänä vuonna suuntautuivat jo tuttuun Kuolioluotoon, ja minulle uuteen kohteeseen Hietamaalle. Porukan kanssa on aina kiva mennä, ja tänä vuonna saatiin mukaan ainakin yksi uusi naama. Hienoa. Se, että molemmat KoMe retket osuivat Heinäkuulle johtui minun aikatauluista, ja pahoittelut tästä. Ensi kaudella yritetään mennä niin, että toinen retki olisi Kesäkuussa, ja toinen Heinäkuussa.

Kuolioluodosta palaaminen oli varmaan monelle uusi kokemus, kun tultin hernerokasumussa, näkyvyyden ollessa huonoimmillaan tuollaista kymmentä metriä. No, itsellekin vasta toinen kerta. Uudetkin saivat makua meidän hurtista huumorista, kun sumun noustua tiedusteltiin, että: "Käsi ylös kaikki joilla on kartta ja kompassi mukana?" ja "Mitäs te loput ajattelitte tehdä?". Tietysti ketään ei jätetä, mutta toivottavasti tuo aiheutti sen, että jotkut lisäävät jatkossa varusteisiinsa ainakin sen kompassin. Merellä keli voi vaihtua naps vaan, ja mieluummin varautuu, kuin katuu.

Hietamaan retki jää mieleen hautovasta kelistään, ja peilityynestä merestä. Koskaan ei ole ollut niin pläkä keli kuin sillä reissulla. Sekin, että meri oli "pullollaan" leppäkerttuja oli jotain ihan uutta.

Hietamaalla

Se kauden pääretki suuntautui tänä(kin) vuonna Norjaan. Saimme houkuteltua yhden "uuden" KoME:laisen mukaan ja taas mentiin vuonoja ristiin rastiin naurunkäkätyksen saattelemana. Maisemat eivät aiheuttaneet samanlaista "WAU!" efektiä, kuin vuosi sitten, mutta kyllä oli silti komeaa katseltavaa. Kvaenange oli muutenkin helpompi kohde kuin Lyngen, ainakin rantautumisten puolesta. Siinä missä vuotta aikaisemmin pari rantautumista oli mallia "Et oo tosissasi? Tuosta?", niin semmoiset loistivat poissa-olollaan. Ehkä parempi niin. Onhan niitä kiva muistella jälkikäteen, mutta oikeasti retkilastissa olevan kajakin kantaminen louhikon ylitse ei ole kauhean kivaa.

Uusi kajakki, jonka peräsimen rapsin lopulta pois. Jollakin ne vaijerien reiät piti tukkia.

Uusi kohteita, eli näissä en ollut aikaisemmin kajakilla käynyt:
- Pihlajakari
- Haapasaari
- Koukkusaari

Missä olisin halunnut käydä, mutta jäi käymättä:
- Pisit
- Musaholmen (käyty aikaisemmin)
- Ulko-Tammio
- Pitkäviiri (käyty aikaisemmin)

joskus toiste sitten, ei ne mihinkään sieltä häviä. Tätä kirjoittaessani tajuan, että en käynyt tänä vuonna Rankissa tai Kirkonmalla ollenkaan. Oho. Toisaalta 2015 niissä tuli rampattua senkin edestä, ja Kirkonmaa tuli kuitenkin kierrettyä.

Teltassa nukutut yöt kaudella 2016: 14.

Näin paljon voi vedenpinnan korkeus heitellä. Tässä vesi on todella ylhäällä ja jouduin etsimään tätä pulttia. En heti hokannut, että sehän on paatin alla. 

Tässä sitten vesi on todella alhaalla. Sama paikka, ja sama pultti. Hieman eroa

Näiden lisäksi lukuisia KE melontoja. Päiväretkiä sinne sun tänne. Hei me korjattiin laiturikin, melkein unohdin. Mitähän muuta tästä unohtui? Aivan sama. Jaa, uusi kajakki. Piti ostaa uusi mela, mutta tulikin uusi kajakki (elämä on) ... Bigfoot päivittyi isompaan versioon, ja samalla opettelin melomaan ilman peräsintä, vaikka semmoinen siinä aluksi roikkuikin mukana. Koski? Mikä se on? Pooloa! Se oli kivaa, mutta vähän hiipui kesän aikana. Ensi vuonna sitten uusi yritys? Hupsutteluosastolla melojan vala jäi tekemättä, mutta Langinkosken vala sentään onnistui :-)

Jälleen kerran: Suuri kiitos kaikille teille, joihin törmäsin kauden 2016 aikana. Yksin tämä ei olisi lähellekään niin hauskaa, kuin mitä se on. Eikun uutta kautta kohden.

Näihin maisemiin voisin hyvinkin palata.

Nikon Coolpix AW130

Vanha sotaratsu, melontaharrastuksen alusta asti mukana ollut Nikon Coolpix AW100 on saanut tässä vuosien varrella osakseen kovaa kohtelua. Ilman karkuremmiä se olisi pudonnut meren pohjaan varmaan yli 20 kertaa. Karkuremmin ansiosta se on ainoastaan kolissut iloisesti kajakin kanteen/kylkeen jne. Se on lentänyt kelluntaliivien taskussa kaaressa rantakalliolle, kun on pitänyt nopsaan saada kamat pois päältä ja kuivamaan. Se on pudonnut monta kertaa samaisesta taskusta ja kolahtanut siihen kovaan rantakallioon, kun karkuremmi on ollut sen 5cm liian pitkä. Sitä on liotettu niin suola, kuin kloorivedessäkin ja kertaakaan ei ole muisteltu huuhdella käytön jälkeen. Sitä on pidetty kädessä, ja kuvattu videota, kun on hypätty uima-altaaseen, sillä on yritetty kuvata eskimokäännösharkkoja. Se näki niin Norjan vuonot, kuin Kymijoen kosketkin, Kreikan helteen ja Suomen rankkasateet. Se myös kesti kaiken tämän, ilman yhden ainoaa toimintahäiriötä. Nyt se saa kuitenkin väistyä uuden sukupolven tieltä. Sillä on omat puutteensa, esim. USB lataaminen ei onnistu ja välillä hitaus ärsyttää. Akku siitä piippasi jo aikapäiviä sitten. Olen hankkinut vuosien varrella kourallisen korvikeakkuja, mutta ne ovat olleet joko huonoja, tai surkeita. Kun oli tosi hyvä tarjous (-50%) uudemmasta versiosta, oli aika päästää se eläkkeelle. Ennenkuin oikuttelu alkaa.

 Eli hei-hei AW100, olit todella hyvä kamera melontakäyttöön. Tervetuloa AW130. Ei paineita, mutta kaikki tuo ylläoleva odottaa sinuakin.

Käytön jälkiä,.

Pitäisiköhän opetella käyttämään, vai ampua lonkalta, kuten tähänkin asti?

Luode

Suomessa ei vuorovesi-ilmiöstä tarvitse välittää. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vedenpinta menisi edestakaisin. Vähän aikaa sitten pääsin laittamaan kuvia, missä vesi oli melkein poikkeuksellisen korkella. Nyt ollaan sitten siellä toisessa laidassa.

Flunssan, ja muiden kiireiden takia oli hieman pidempi tauko melontahommista. Viime LA tuntui pitkästä aikaa siltä, että olisin melontakunnossa. Ei muuta kuin rantaan, jossa parhaillaan pakattiin kajakkeja kärryyn Repoveden retkeä varten. Oma aikataulu ei nyt moiseen joustanut. Seuraavalla kerralla sitten, ehkä...

Aluksi minulla oli tarkoitus kiertää Kotkan saari. Rannassa kyllä mietitytti, kun katselin melkein kuivalla maalla olevaa laituria, että näinköhän Juha Vainion tien alta edes pääsee. Joskus siinä on ollut vain 10cm vettä, ja toisinaan on pitänyt limbota ja silti nenä on raapinut siltarumpua. No, jos siitä ei pääsisi, kiertäisin sitten Kuusisen, nou ropleemi.

Ennen lähtöä en oikein tajunnut, miten navakka tuuli siellä lopulta oli. Höyrypanimon kohdalla kaivoin jo melarukkaset esiin, kun alkoi näpit jäätymään siinä viimassa. Onneksi olivat mukana. Lopullisesti tajusin tuulen voimakkuuden, kun työnsin kajakin keulan Katariinan niemen suojasta Vaakkuun päin. Tarjolla oli semmoinen kuntosali, että en sitten viitsinytkään lähteä punnertamaan vastatuuleen. Taisin olla kuitenkin vielä hieman puolikuntoinen, ja kun ei ollut pakko, niin jätin väliin. Jäi sitten se pengertien tilanne katsastamatta, että olisiko sieltä päässyt ali vaiko ei.

Sen sijaan lähdin myötätuulessa kohti Jussinrantaa. Aallokko oli aika pientä, mutta tuuli semmoinen, että kyllä kulki ja lujaa. Tuuli siinä määrin, että törmäsin samaan ongelmaan, kuin Timo aikaisemmin kesällä. Kajakin kääntäminen vastatuuleen oli normia rankenpaa duunia, ja sain tehdä töitä ihan tosissani, että sain kajakin kääntymään. Sillai ennenkuin rantakivikko kutsui. Onneksi hokasin, ja aloin kääntöpuuhiin riittävän ajoissa.

Kiersin sitten lopulta Hirssaaren ns. "pitkänä versiona". Kun tulin Hirssaaren Hakaniemen suojasta, niin Keisarinsataman suunnasta tuleva tuuli yritti ihan väkisin painaa minut rantaan. Olisi pitänyt ottaa ennakkoa, mutta kun en hokannut, niin mentiin sitten kaislikon laitoja sivuten. Eka kerta kaikessa, ja nyt on sitten koettu tuokin.

Missä vesi? Vaikea uskoa, että joskus vesi on käynyt metrin päässä vajan ovesta.

Tuostakin on melottu yli vaikka kuinka monta kertaa.

Joskus aikaisemman matalan veden aikaan laskin, että siinä Munsaaren kärjessä on pinnan alla kaikkiaan 7 kiveä vaanimassa. Niitä onkin vielä enemmän, eikä kaikki edes mahtuneet tähän kuvaan.