maanantai 4. elokuuta 2014

Kotkan saaren ympäri - taas

Tällä kaudella Kotkan saaren kuittaamisesta on tullut minulle melkeinpä vakiolenkki. Tänään se tuli kierrettyä taas kerran.

Alunperin lähdin "takaa-ajamaan" Timoa, joka lähti vajalta minua noin 5min aikaisemmin. Ensin piti selvittää mihin herra suuntaisi Höyrypanimon kulmalta, johon suuntaan näin hänen painelevan, kun pääsin vajan ovelle.

Valitsin oman reitin niin, että näkisin joka suuntaan Keisarinsatamaa ja pienen tähystelyn jälkeen Timon kajakki erottui parin kilometrin päässä, selvästi menossa kantasatamaan. Oli täysin selvää, että melomalla en häntä saisi kiinni tällä matkalla, tai sitten saisin punnertaa tosissani. Olin jo aikeissa lähteä kiertämään Kotkan saarta toisesta suunnasta siten, että kohtaisimme jossain Sapokan tienoilla, kun näin syväväylällä jotain, joka oli menossa joko kantasatamaan, tai Haminaan.

Tässä syy, miksi vaihdoin suunnitelmani lennosta ja mikä oli "pakko" nähdä läheltä jos tulisi kantasatamaan:

Miinalaiva Hämeenmaa







Katos vaan, sain Timon sittenkin kiinni. Mutta vain koska hän jäi ihmettelemään Blue Marlinia puuvenekeskuksen edustalle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti