- Hei veneitä! Vihdoinkin perillä!
- Nää on jotain <piip> kanootteja!
- Missä me oikein ollaan?
- Täällä on jotain telttoja.
- (naisen ääni) Mie pelkään, että joku tekee minulle pahaa...
- jne jne.
Eli humalaisten örvellystä, jota kukaan meistä ei lähde sen tarkemmin tutkimaan. Näiden lisäksi yksi tämän porukan miehistä karjuu tuskaansa(?) pimeyteen useampaan otteeseen. Siis karjuu, suoraa huutoa. Yksi seurueemme naisjäsenistä kuvailee seuraavana päivänä kyseistä huutoa minulle "mieskarjunnaksi", niinkuin se olisi hyvinkin yleinen juttu. Olen hieman ihmeissäni.
Oli miten oli, tämä känniporukka vihdoin tajuaa, että ovat aivan väärässä paikassa, ja lähtevät pois. Jos etsivät vierassatamaa, niin olivat eksyneet todella lahjakkaasti ja tuskin enää ehtivät viimeiseen tuuriin. Viimeinen huuto jonka kuulen (noin 01:15) menee jotenkin näin:
- <piip> tule läski tänne, niin mä tapan sut!
Tässä kohtaa nappaan fikkarin ja lähden teltasta ulos katsomaan meininkiä, mutta porukka on menossa jo useamman sadan metrin päässä. Onneksi poispäin meistä, joten se siitä. Takaisin nukkumaan.
Näkymissä ei suurempaa valitettavaa. |
Kaikki kajakit yhteiskuvassa. Muu leiri nukkuu vielä. |
Niinhän sitä luulisi joo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti