lauantai 19. maaliskuuta 2016

Blondi vesillä

Lähdimme LA aamupäivällä poikien kanssa sorsia katsomaan. Odotetusti sorsalauma löytyi Kuusisen rannasta. Aurinko paistoi ja emme olleet ainoat, jotka olivat samalla asialla.


Sinisorsia, mutta hetkinen, mikäs tuolla keskellä on...?


Blondi mikä blondi

Aika symppis
Iltapäivästä oli vielä aikaa käydä heittämässä pieni lenkki vajan edessä. Pussista ei vieläkään pääse ulos, mutta eiköhän tuo pääsiäiseksi aukea. Koska reittivaihtoehtoja ei ole, veikkasin etukäteen, että tästä tulee noin 6km lenkki. Enempää ei yksinään jaksa kiertää ympyrää. Munsaaren suojassa oli mukava läpsytellä, mutta heti jos näytti nenäänsä vähänkin ulommas pääsi maistamaan aikamoista viimaa. Tunnin jälkeen olin Kortetsaaren kiertämistä vaille valmis, kun huomasin vajan oven olevan auki. Eikun rannan tuntumaan toteamaan, että en ole ainoa jonka mieli teki vesille. Heidi ja Timo olivat kaivamassa paatteja ulos vajasta. Hienoa, sain seuraa :-)

Loppujen lopuksi aurinkoisessa säässä tuli tehtyä kaikkiaan 13km lenkki. Rannassa totesin, että pakkanen oli jäädyttänyt koko paatin kannen. Jäähakkkujen karkunarut olivat jäätyneet kanteen kiinni ja melarukkasiin oli kertynyt jäätä oikein kunnolla.Meloessa ei kyllä ollut yhtään kylmä, joten varustelu oli kohdillaan.

Heidi valmistautuu lähtöön


Timo kävi kokeilemassa jään kestävyyttä.

Etukansi alkoi jäätymään, aukkopeitosta puhumattakaan. Peräsin jäätyi kanssa, mutta onneksi yläasentoon.

Malarukkasten alapintaan oli kertynyt jäätä oikein kunnolla. Huomasin asian vasta lenkin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti