maanantai 29. helmikuuta 2016

Karkauspäivän melontalenkki

Otsikko kertoo olennaisen. Pitihän tämä "harvinaisuus" kuitata pois, kun lätäkkö kerran on auki. Tai noh, kun en jaksanut/viitsinyt punnertaa kajakkia itsekseni auton katolle, niin lähtöpaikaksi valikoitui Metsolan vaja, ja siellä reittivaihtoehdot ovat vielä "hieman" rajoittuneet. Vajan edestä pääsee Langinkoskelle saakka ja sitten Höyrypanimolle. Kotvasen kestää vielä, että pussista pääsee pois ja pidemmälle. 

Jo siinä vaiheessa kun kaivan kajakin vajasta hangelle, saan ensimmäisen ihmettelijän touhuilleni. Lenkkeilijä luulee ensin, että olen aloittamassa kajakin huoltotöitä. Kun paljastuu, että olen lähdössä vesille, on ensimmäinen kommentti: "vesihän on vielä tosi kylmää". Kiitän tiedosta, ja muistan mainita samaan hengenvetoon, että ajattelin kyllä istua kajakissa, enkä joutua veden varaan.

Se, että lähtee työntämään kajakkia edellään jäätä pitkin, on muuten todella tehokas tapa pysäyttää lenkkeilijät hetkeksi. Kuinkahan paljon rannalta jännitettiin matkaani kohti avovettä? Minua ei nimittäin jännittänyt yhtään. Jää kyllä rutisi paljon, mutta esim. vettä ei tullut jään pinnalle yhtään. Kun olin riittävän lähellä jään reunaa, sisälle paattiin, ja aukkari kiinni. Sitten vaan vedin itseni, Henon suunnittelemilla jäähakuilla, veteen. Oikeastaan jää murtuu jossain vaiheessa paatin alta, ja sitten olet vedessä. Eikun hakut sivuun, ja melomaan. Simppeliä. Takaisin tullessa otetaan kova vauhti, että saadaan paatti jään päälle. Sitten taas vedetään hakuilla niin pitkälle rantaa kohden, että jään rutina lakkaa. Ei tämä oikeasti ole mitään rakettitiedettä.

Reittivaihtoehdot olivat tosiaankin aika vähissä. Puolitoista tuntia kuitenkin jaksoin pyöriskellä vajan edessä eestaas, ja räpsiä kuvia. Tässä joitakin niistä:

Kohti avovettä

Höyrypanimo talviasussa

Koskeakin piti käydä moikkaamassa


Tätä pidemmälle ei vielä pääse

En tiedä paljonko venepaikka Kotkassa maksaa, mutta tuskin kauhean paljoa. Silti näitä yrittäjiä piisaa.

Lenkki heitetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti