maanantai 26. syyskuuta 2016

Puolikuntoisena

ja flunssan kourissa ei paljoa melota. Laitetaan sitten kuvia aikaisemmilta reissuilta, kun uusiakaan ei pääse näpsimään.

Omatekoinen karin(?) merkki jossain Kuutsalon eteläpuolella.

Lehmäsaarta kohden. Keli oli mitä mainioin +40km lenkille.

Pari viikkoa sitten vesi oli niin ylhäällä, että en meinannut löytää tätä Kortetsaaren välikössä olevaa kiveen lyötyä pulttia. Hetken aikaa etsiskeltyäni, tajusin, että olin sen päällä. Yleensä se on reilusti vedenpinnan yläpuolella.

Jos tuota karahkaa ei olisi ollut, niin olisin kiertänyt sen pienen saaren, joka on Langinkosken päähaaran länsipuolella. Hetikohta sillan jälkeen ja jolla ei taida olla edes nimeä. Pitää käydä joskus jalkamiehenä hoitamassa tuo puu pois tuosta.

Langinkoskessa on monta sivuhaaraa. Tämä on sieltä pienimmästä päästä.

Se kerta, kun ehdin töiden jälkeen heittämään lyhyen lenkin, ennen auringonlaskua. Vasemmalla Kärkisaari.

KE melonta viikko sitten. Käytiin kiertämässä Tuohipöllö. Jussinrannan hylyt olivat paikoillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti