Reskutuksia

Aurinko paahtaa viimeinkin ja lähestyvien peruskurssien takia me ollaan sovittu, että pidetään ohjaajien kesken reskutustreenit. Velvollisuudentunto voittaa, hiljennän sisäisen jupinani, ja päätän osallistua niihin. Siitäkin huolimatta, että meri kimaltelee ja huhuilee nimeäni, niin reskutellaan nyt sitten. Ehkä heitän sitten niiden jälkeen vielä pienen lenkin itsekseni.

Odotin siis normireskutustreenejä, eli heel-hookin treenausta, ja ehkä lisäksi paria muuta tapaa noukkia kaveri vedestä, mutta tulikin jotain ihan muuta. Antti oli käynyt Nil-tapaamisessa, ja oppinut uusia temppuja meidän pään menoksi.

Sovimme, että kukin on vuorollaan ohjaaja ja jos jotain sattuu, toimii kuten ohjaajan siinä kohtaa kuuluu toimia. Lähdimme melomaan pientä lenkkiä ja sitten alkoikin tapahtua. Ensimmäinen kaatuminen (Antti), oli tosiasia jo muutaman sadan metrin jälkeen. Eikun reskuttamaan, mitä nyt yksi kurssilainen siinä tohinassa lähti "karkuteille". Samalla myös huomataan, että yhdellä melojalla ei ole kelluntaliivejä päällä. Kun se tilanne saatiin hoidettua, ja karkulainen kiinni, allekirjoittanut joutui onnettomuuteen. Jostain sain haavan käteeni, ajauduin kaislikkoon ja melkein kaaduin, kun alkoi heikottamaan. Ensiapulaukkua ei kenelläkään muuten ollut mukana, hupsista. Olihan se aikamoista touhua. Lopulta minut hinattiin lähirantaan, Antin ollessa tukena, etten kaatuisi. Se kaatuminen tuli minun kohdalle vasta myöhemmin. Taisin uida kaikkiaan kolme kertaa ja kaatumisien lisäksi osallistujille tuli pahoinvointia, oli kännimeloja ja hysteerinen(?) nainen, joka kaatui ja kaatoi kaikki apuun tulleet.

Lyhyesti sanottuna, oli opettavaista ja samalla tosi lystiä. Kävimme aina tilanteen jälkeen päin lyhyesti läpi miten meni, ja olisiko parannettavaa jne. Välillä meni ihan kohtuullisesti ja välillä löytyi enemmänkin parannettavaa. Yhdessä kohtaa rannalta katseltiin meidän touhuja siihen malliin, että jouduimme vakuuttelemaan sinne, että ei mitään hätää, olemme harjoittemassa.

Olipa hyvä juttu, että en livahtanut itsekseni kiertämään sitä Mussaloa. Kyllä olisi harmittanut, jos tämä olisi jäänyt väliin. Suuret kiitokset Antille, ja tietysti kaikille muillekin tähän pieneen harjoitukseen osallistuneille.

Antti kaatui, Taru reskuttaa ja kuvan ulkopuolella Heidi on lähtenyt karkumatkalle.

Antti tukee minua ja Taru hinaa rantaa kohden.

Eipä Pekka arvaakaan, että kohta tapahtuu yhtä sun toista. Tai no, kyllä tässä vaiheessa juoni oli jo selvillä :-)

Mitä ihmettä nyt on tapahtunut? Minun kajakki on tuossa yksikseen ilman melojaa, ja minulla on alla ihan outo paatti. Semmoinen mihin juuri ja juuri mahduin ja jalkatuet ovat noin 10cm liian edessä. Jalat mahtuivat jotenkin jalkatukien taakse, mutta ei niitä pahemmin liikuteltu ja tukea ei ollut.