Heinäsaari - Kirkonmaa

Viime retkellä Antin kanssa oli alunperin tarkoitus olla toinen yö Kirkonmaan viereisellä Heinäsaarella. Allekirjoittaneen kyynärpään vihoittelun vuoksi päädyimme Rankin saaren tauon jälkeen Silakkasaarille, joka loppupelissä oli onni onnettomuudessa, kirjaimellisesti.

Yllättäen tuli mahdollisuus tehdä yhden yön retki, joten huhuilemaan retkiseuraa ja nyt sinne Heinäsaareen. Lopulta Timo pääsi irroittautumaan, kaikille muille kiitokset hyvästä yrityksestä, joskus toiste sitten. Perjantai-aamu valkeni aurinkoisena, mutta kauppareissun jälkeen synkkeni ja kantaessani retkikamppeita autoon taivas repesi. Mielialani vaihtui sekin hetkessä synkän puolelle, vaikka Timo jaksoikin pitää lippua korkealla.

Olisi pitänyt uskoa Timoa, mutta olin heikko, hyi minua. Pari tuntia ennen h-hetkeä sade loppui, alkoi näkyä sinistä siellä täällä ja äkkiä aurinko porottikin kirkkaalta taivaalta. Eikun menoksi.

Menimme yllättävän rivakkaa tahtia Heinäsaareen, mitä nyt yksi tauko pidettiin Lehmässä. Kuutsalon suuntaan ei näköjään voi mennä ilman Lehmäsaaren taukoa. Perillä Heinäsaaressa olimme seitsemän maissa. Kun ei ollut ennakkotietoja missä olisi paras paikka rantautua ja pitää leiriä, kiersimme ensin koko saaren ja tähystimme mahdollisia paikkoja. Sellainen löytyikin ja vaikka itse leiri pitikin kantaa ylämäkeen, niin eiköhän tuo ollut paras paikka rantautua.

Muuten ilta oli sitä normaalia saariretkeilyä. Makkaraa, maailmanparantamista jne. Kyllä te tiedätte. Aamulla vielä katsastettiin saarta lähemmin, kun kerran oltiin siellä ja sitten kohti Kirkonmaata. Kolmas kerta tänä vuonna minulle, mutta Timolle ensimmäinen visiitti vuosikymmeniin.

Tykit, tai ainakin niiden paikat, olivat paikoillaan. Tunnelit yhtä mielenkiintoisia kuin aikaisemminkin jne. Lukekaa Timon blogista lisää, linkki on tuossa oikeassa laidassa. Taisi siinä muutama hylsy lentää, kun kertoilimme omien Kirkonmaan kokemuksien pahimpia tai parhaita tarinoita. Ihan miten vaan. Minkäs teet, äijäkohde :-)

Kotimatka oli "normisettiä" ja pääsimme kotiin ilman kommelluksia ja etenkin kuivana. Se taivas aukeni vasta illalla, kun kasteen kostuttamat vermeet olivat jo autotallissa kuivamassa.

Kiitokset Timolle seurasta ja kuvista sitten loput:

Pakollinen kalusto parkissa kuva

The leiri ja pyykkinaru

Heinäsaaressa on samanlaisia halkeamia kuin Musaholmassa. Ei käy kuvasta ilmi, mutta tuosta on yli 2m pudotus, että kannattaa katsoa mihin astuu.

Saaressa on myös yksi sodan aikainen bunkkeri, jota oli sisustettu mm. kaminalla.

Lämmityksentapainen

Tervetuloa

Taidettakin löytyy

Suuria tunteita

Ennen Kirkonmaata kävimme kurkkaamassa Hernekaria vähän lähempää, mutta emme nousseet maihin.

Paikallinen "Joshua Tree"

Sillä aikaa, kun minä kuvasin näitä untuvapalloja...

Karkuun! ... niin Timo pongasi merikotkan. Hyvä vaihtokauppa, eh?

Viimeksi kun laitoin kuvia Kirkonmaan tykeistä, blogiin tuli "yleisöryntäys". Saa nähdä saako kuva ilmastointihormeista aikaiseksi samanlaista säpinää.

Nämä on oikeasti aika hyvin naamioitu.

Jostain tunnelista oli varauloskäynti. Luukku oli jo osittain sortuneen maan paikoilleen kiilaama. Tänne piti tulla parista aika matalasta aukosta. Joku onnistui kolauttamaan päänsä (en minä), joten olkaahan varovaisia jos menette tutkimusmatkalle.

Lemulahti. Tähän meinasimme ensin rantautua, mutta jäi sitten tekemättä. Kannattaa kuitenkin käydä tsekkaamassa "päivän tilanne", jos olette menossa tutkimusmatkalle. Tähän lahteen saattaa päästä jopa pikkumoottorilla, ihan omalla vastuulla sitten.

Campanula persicifolia

Heinäsaari - Kirkonmaa, träkkäykset

Timo ehti jo laittamaan matkakertomuksen, lukekaa hätäisimmät(?) sieltä :-)

Itse laitan nyt ensin träkkäykset, ja varsinainen stoori sitten myöhemmin, tai sitten vaan valokuvia. Jotain kuitenkin.

Menomatka, kylläpäs me oltiinkin reippaita. Ainakin träkkerin keskinopeuden mukaan.

Siirtyminen Heinäsaaresta Kirkonmaalle. Rantautumispaikkaa etsiessä ensimmäinen lahti olisi ollut ideaalinen hiekkapohja jne, mutta tuuli työntänyt sen täyteen jotain kasvustoa joka oli sitten mädäntynyt. Koko lahti haisi todella pahalle ja pohjassa olisi sitä mädäntynyttä kasvustoa 10-15cm paksuudelta. Etsittiin mieluummin toinen paikka, missä ei tarvinnut kahlata mädäntyneen levän(?) seassa. Sääli sillä tuo eka paikka on todellä lähellä ensimmäisiä äijäkohteita.

Paluumatka.

Kajakkivaurion jälkilöylyt

Miunn 2v vanha, noin 2300km melottu BigFoot meni ja hajosi, kesken retken. Tavalla jolla se ei saisi hajota. Olen pitänyt kalustoani hyvänä, ei ole kolhittu kivissä, ei pompittu päällä, tai vedetty räikällisillä kuormaliinoilla kiinni katolle. Normikäyttöä, jossa pohja tietysti välillä kolisee kiviin ja retkillä rantautuessa tulee taatusti käytön jälkiä. Ihan normaalia kajakin kulumista siis.

Minun vastuulla olisi tietysti ollut havaita, että sauma on lähtenyt liikkeelle, vaikkei sellaista pitäisi tapahtua. Ainakaan tämän ikäisessä kajakissa. Sauma petti juuri siltä puolelta, joka on aina poispäin, kun kajakki on hyllyssä. Kun nostin kajakin hyllystä ja hyllyyn, niin nostin aina siltä toiselta puolelta, jossa ei ole vauriota. Jos olisi ollut toisin, olisinko huomannut asian? Tai olisiko paatti hajonnut jo aikaisemmin, kun olisin nostellut sitä aukosta siltä puolelta josta liimaus oli pettämässä? Mene ja tiedä, turhaa jossittelua.

Heti MA soitin Welhonpesään ja selitin asian. Tietysti tiesin, että pakkohan minun on paatti viedä näytille, ei tällaista asiaa voi hoitaa puhelimessa, mutta minusta oli ihan vaan kohteliastakin antaa ennakkovaroitus. Kerroin lyhyesti puhelimessa mitä oli tapahtunut ja odotetusti pyydettiin tuomaan kajakki sinne näytille.

Onneksi kesäloma alkoi juuri, joten pojat autoon, kajakki katolle ja kohti Welhonpesää.

Nyt pitää mainita sellainen asia, että minä pidän Bigfootista paljon. Se on tilava, sekä melojalle, että tavaroille. Todellinen pitkänmatkan paatti. Vakaa ja silti aika ketterä. Nenän edessä on päiväluukku, joka on minulle ihan must. Jos nyt jostain pitää nipottaa, niin ei ole sieltä nopeimmasta päästä, mutta en ole minäkään. Korkea kansi on varsinainen tuulensieppaaja, ja antaa paatille pullean ulkonäön.
Peräsin herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita, mutta kun evää siihen ei saa, niin pakko se on jollain trimmata tuulessa. Lyhyesti: minun on hyvin vaikea löytää korvaavaa muovikajakkia, jossa olisi vastaavat ominaisuudet. Ehkä lähin vaihtoehto olisi samanlainen Etain, jonka Antti juuri osti.

Welhonpesässä vastaanotto oli jälleen kerran todella ystävällinen. Nostimme kajakin korjaamon puolella ja selostin mitä oli tapahtunut, miten se korjattiin saaressa jne. Antti oli jo ehtinyt laittamaan kuvan vauriosta blogiin ja siitä kuulemma näkyi selvästi, että valmistusvirhe. Jotain oli mennyt liimauksessa pieleen, eikä joltain matkalta ollut liimautunut kunnolla, tai ollenkaan.

Tämä myös selittää sen, että minun BigFoot ei ole ollut kovin kuiva yksilö. Aina ollut lastiruumassa, boksissa, päiväluukussa jne, lenkin jälkeen vähän vettä. Luukkuja tuli vaihdettua ja ehkä hieman auttoi, mutta ei kuitenkaan ratkaissut asiaa lopullisesti. Vettä ei ole ollut koskaan hälyttävästi ja aina sen on voinut selittää esim. sillä, että minä vaan tykkään kanttailla, tehdä alatukikäännöksiä jne. eikä ne aukkarit aina niin tiukkoja ole. Totuus ilmeisesti kuitenkin oli, että sitä vettä meni siellä listan välissä piilossa, ilman sen suurempaa logiikkaa, satunnaisiin paikkoihin. Selvisi sitten sekin mysteeri.

Jälleen kerran, itsestäänselvää näin jälkikäteen, mutta jos vaurio on piilossa listan alla ja paatti on alta 2v vanha, niin eipä tullut mieleenkään moinen vaihtoehto.

Olin tietysti miettinyt kaikenlaisia vaihtoehtoja, mutta Welhonpesän ratkaisu kyllä yllätti reiluudellaan ja suoraselkäisyydellään. Minulta kysyttiin tasan yksi asia: Haluanko uuden samanlaisen, vai vaihdetaanko johonkin ihan toiseen malliin?

Olin miettinyt jotain rotaatiovalettua, yhtä kappaletta olevaa paattia, mutta kun niissä kaikissa oli jotain, joka ei miellyttänyt. Niinpä päädyin ottamaan "vaihdossa" samanlaisen uuden BigFootin. Welholaisten kanssa minulle selvisi miten se Bigfoot pistetään kasaan, ja prosessi itsessään on hyvä, nyt vain kävi hiton huono tuuri. Eli luotan jatkossakin isojalkaan.

Tahdon vielä erikseen kiittää Welhonpesän henkilökuntaa asian hoitamisesta. En ole kai koskaan saanut näin hyvää palvelua mistään. Jos minulla joskus on rahat kasassa siihen TideRace Exploreen, niin tiedätte kyllä mistä minä sen käyn hakemassa.

Meriretkellä Antin kanssa - Rankki - Silakkasaaret

Unohtui edellisestä postauksessa mainita, että valitettavasti minulla ei ole näyttää tälläkertaa träkkäyksiä. Luuri oli unohtunut ladata yön ylitse, ja vaikka olin muistanut ottaa energiapankit mukaan, niin se piuha joka myös tarvitaan lataushommissa jäi keittiön pöydälle. Piti siis säästää akkuja ja träkkääminen imee paljon virtaa.

LA aamupäivä meni Ristisaarta tutkiessa, ja samalla tuli vilkuiltua merelle, että mikä meininki siellä. Puhuri oli laantunut huomattavasti, eli pystyisimme laskettelemaan myötätuulessa Rankkiin, ja sieltä jatkaisimme Kirkonmaan lähellä olevaan Heinäsaareen toiseksi yöksi.

Saarikierroksen jälkeen juttelin lisää lintupongareiden kanssa. Kysyin, että mikä saisi kaikki suomen lintupongarit liikkeelle, ja vastaus oli, että jos ruostepyrstö ilmestyisi uudestaan, niin taatusti olisi säpinää. Olivat sen 1995 juurikin Ristisaaresta ponganneet ja sitten olivat Tuurit ajaneet väkeä saareen non-stoppina. Innokkaimmat olivat kuulemma hypänneet mereen, ennen kuin laiva saatiin rantaan kiinni, kun oli niin kiire näkemään tuo tirppa. Paikalliset pongarit olivat asettaneet putket valmiiksi ja sitten jokainen jonotti kiltisti omaa vuoroaan, ja kaikki olivat ko. ihmeen nähneet. Jos halusi santsiannoksen, piti jonottaa kiltisti uusi kierros. Aikamoinen harrastus.

Matkalla Rankkiin Antti leikkii sydämen kyllyydestä aallokossa, hienoja surffeja. Minä taas en. Tajuan, että en ole yhteensopiva takaapäin tulevien aaltojen kanssa. En tiedä mikä siinä oikein on, mutta kun en tiedä mitä sieltä on tulossa, niin se hermostuttaa minua ja hommasta ei tule oikein mitään. Kyynärpää oireilee edelleen ja ottaa päähän, kun tajuan hidastavani Antin menoa. Rankkiin pääsisi tekemättä mitään, mutta melotaan nyt kuitenkin, niin päästään perille nopeammin.

Perillä Rankissa on hirmuisesti väkeä. Saari on ensimmäistä kesää auki armeijan poistumisen jälkeen, ja näköjään kiinnostaa kovastikin. Kun kerran joku vaivautuu tuomaan saareen palveluja, niin käytetään niitä sitten, eli syödään oikein posliinilautasilta. Antti on taatusti huomannut vaikeuteni ja kohteliaasti ehdottaa, että voidaan me mennä noihin Silakkasaarillekin, jotka ovat siis vajaan kahden kilometrin päässä. Ottaen huomioon sen, että minun pitää olla SU 15:00 rannassa ja, että käsi oireilee olen ehdotuksesta enemmän kuin mielissäni. Silakkasaarille siis, enpä ole siellä koskaan käynytkään.

Matkalla Silakkasaarille alkaa tapahtua. Minulle tulee sellainen tunne, että paattiin tulisi vettä. Ensin kastuu kantapäät, kohta on per... siis takapuoli märkä ja kun tunnen miten jalkatukien eteen survottu roskapussi lähtee kellumaan tajuan lopullisesti, että nyt on jotain pielessä ja pahasti. Paatti äkkiä rantaan ja boksissa on jo vettä useita senttejä, jäi mittaamatta, mutta paljon kuitenkin. Lähtiessä Rankista sitä oli ehkä pari kahvikupillista, ja nyt 1,5km myöhemmin useita litroja. Minulla on kajakissa jossain vuoto ja iso sellainen.

Kaikki kamat ulos kajakista ja tutkimaan mistä vettä tulee sisään. Noin iso vuoto löytyy varmasti. Nostamme vesilastissa olevaa paattia varovaisesti ja mistään ei suihkua vettä ulos. Pohja on ehjä. Kuivaamme kaikki vedet pois, nostamme kajakin veteen ja pienen kääntelyn jälkeen vuotokohta löytyy. Sauma on pettänyt istuma-aukon kohdalta, muutaman sentin matkalta niin, että vesi ryöppyää siitä sisään.

Ihminen pystyy miettimään montaa asiaa kerralla ja nopeasti. Itsellä vilisee filminauhana monta tiukkaa keliä missä olen mennyt, yksin ja kamujen kanssa. Viimeksi PE Antin kanssa, ja pari tuntia sitten ylittäessä selkää isohkossa aallokossa. Jos jos jos jos jos, huh huh. Enempää en tämän asian kanssa jossittele tässä blogissa, eikä teidän mahdollisten lukijoidenkaan tarvitse. Shit happens.

Mitään ei onneksi tapahtunut, oli tuuria matkassa. Mutta nyt ollaan saaressa vuotavan kajakin kanssa, että sillai. Leiri pystyyn, että saan ajatukset pois mokomasta. Ei oikein onnistu, mutta sen operaation jälkeen on jonkinlainen suunnitelma. Minulla on jesaria, ja Antilla jotain muoviliimaa. Niillä yritetään saada paatti vesitiiviiksi ja jos ei onnistu, niin ainahan Antti voi hinata minut Rankkiin (ja minä pumppaan vettä samalla pihalle), josta Tuuri-vuorolla sitten maihin. Meripelastukseenkin voisi soittaa, mutta ei oikein nappaa.

Liiman kuivumisaika on 10h, joten tökin sitä samantien sauman jokaiseen kohtaan, joka näyttää minusta epäilyttävältä. Aamulla vedän sitten jesaria aika monta kerrosta vielä sauman päälle. Olen aika varma, että viritelmä pitää kotimatkan, mutta se nähdään vasta tositestissä.

Aamulla leiri kasaan ja nostamme minun kajakin tyhjänä veteen, ettei saumaan tule rasitusta. Olen tyhjentänyt lastista pois useita kiloja, lähinnä juomavettä. Kajakin lastaaminen rantavedessä ei ole muuten helppoa, kun kallio on liukas jne. mutta lopulta paatti on lastattu ja kotimatka voi alkaa. Tosin ihan ekaksi minun pitää testata korjauksen pitävyys, eli kallistan paattia reilusti ja sauma tuntuu pitävän. Ainakaan pohje ei heti kastu kallistuksessa. Eikun kotia kohden.

Kotimatka menee ilman kommelluksia, korjaus pitää ja jossain vaiheessa jaksan jo vitsailla Antillekin, että "Ai tämmöiseltä se tuntuu, kun meloo pers... siis takapuoli kuivana".

Kun kaikkia(?) nyt sitten kiinnostaa, miten meni kun MA otin yhteyttä kajakin myyneesen firmaan, niin siitä tulee ihan oma stoori. Ehkä jo tänään. Ennakkotietona, että minulta ei ole tulossa mitään muuta kuin hehkutusta ja positiivista palautetta Welhonpesän toiminnasta.

Lampaat mulkoilivat meitä yhtä epäluuloisesti kuin me niitä. 

Naavaa.

"Pieni ihminen suuressa maailmassa - osa 1"

Viola tricolor   Joku orvokki kuitenkin

Saareen on haudattu Neuvostoliiton sotilaita.

Rankki ja paljon väkeä.

"Pieni ihminen suuressa maailmassa - osa 2"

Kohti Silakkasaaria

Vaurio

Leri

Korjaus

Voimalaitoksesta on enää vähän jäljellä.

Meriretkellä Antin kanssa - Kuusisaari - Kaunissaari - Ristisaari

Antti ehti jo kertomaankin olennaiset, mutta tässä minun matkakertomus. Kaikkihan alkoi siitä, että Antti alunperin kyseli Espoolaisten kaveriksi melomaan ja mikä jottei, kun perhekin oli poissa. Sen keikan suunnitelmat vaihtelivat päivän turneesta yhden yön retkeksi, mutta peruuntui sitten kokonaan. Olin ehdottanut Antille, että ottaa PE vapaaksi ja lähdetään jonnekin, mutta ensin hän torjui ajatuksen. Kun keikka Espoolaisten kanssa peruuntui, mieli muuttui ja sitten minulle tulikin kiire tehdä kaikki työt pois ennen lomaa (no, vähän piti SU illalla vielä paikkailla) ja ennenkaikkea pakata kamat kasaan.

Olin alunperin ajatellut, että PE iltana kasaan kamat kaikessa rauhassa, jos kerran LA lähdetään, mutta rutiinillakin sain hätäisesti haalittua kasaan olennaiset, ja vähän ylimääräistä päälle. Latasin tavaraa mukaan aivan liikaa. Ihan vaan siksi, että tulossa on pidempi retki ja piti nähdä mahtuuko kaikki mitä viikon keikalle tarvitaan mukaan. Ruokaa oli esimerkiksi mukana kymmenen päivän tarpeisiin. Voisihan tämän koepakkauksen tehdä tietysti rannassakin ilman, että lähtee mihinkään, mutta samalla tuli hoidettua mokoma "muodollisuus". Lisäksi sain mahdollisuuden kokeilla miltä paatti tuntuu kun siinä on maksimilasti päällä.

Menomatkalla oli aika napakka vastatuuli, kuinkas muutenkaan, mutta niin vain taas kerran selätimme Äyspään ja pidimme ekan tauon Kuusisaaressa. Kaksi asiaa jyskytti mielessä koko Äyspään ylityksen ajan: "Älä vedä käsillä, äläkä laske Anttia liian kauas karkuun". Matka Kuusisaaresta Kaunissaaren pohjoispäähän oli rankka pätkä, kun tuuli yltyi ja lähes vasta-aaltoon mentiin. Lopetin laskemasta jossain kymmenennen montun kohdalla, että montako kertaa Kaunissaari hävisi kokonaan näkyvistä. Se tunne kun edessä ei näy mitään muuta kuin vesiseinä on aika mahtava aluksi, mutta siihenkin kyllästyy nopsaan.

Kun päästiin Kaunissaaren eteläpäähän, niin pääsi ruma sana, koska tuuli yltyi entisestään ja siinä saamarin salmessa oli aika kova virtaus. Boonuksena piti vilkuilla huviveneitä. Reissun eka kerta, kun alkoi arveluttamaan koko touhu oli, kun meloimme venesatamaan sisään. Tuuli ja virtaus yrittivät viedä väkisin oikealle, ja ne hemmetin aallonmurtajan kivet olivat vajaan viiden metrin päässä. Ajatus, että olisi ajautunut sinne ei juurikaan miellyttänyt, joten jostain sitä virtaa vielä löytyi ja pääsimme venesamaan suojaan.

Rantautuminen Kaunissaareen ja huomaan boksissa olevan jonkin verran vettä. Kokeneemmalla melojalla olisi ehkä hälytyskello kilissyt tässä kohtaa. Minä olin ollut "pesu ja linkous" ohjelmassa jo useamman tunnin, likomärkä, saanut useamman metrisen vaahtopäätärskyn suoraan kylkeen jne. Kaivoin siis pumpun esille, tyhjensin paatin ja unohdin koko jutun.

 Antti esitteli taukotuvan seinän karttaa, ja minäkin tajuan ensimmäistä kertaa, että koko Kaunissaaren ja Ristisaaren välinen matka on käytännössä yhtä kivikkoa, karia, luotoa särkkää, jne. ymmärrätte varmaan idean? En tiedä geologiasta, mutta jos se maa oikeasti nousee, niin ehkä joku päivä Kaunissaaresta voi kävellä Ristisaareen, mene ja tiedä. Jokatapauksessa jopa minun kokemuksella tajuan, että se tarkoittaa aaltoja. Antti vielä erikseen mainitsee, että: "siellä saattaa olla aallokko", johon minä sarkastiseen sävyyn, että: "Ihanko tosi? Että SAATTAA olla aallokkoa?" :-)

Sokeritankkauksen jälkeen vesille ja onhan siellä aikamoinen puhuri odottamassa, ja aallokko. Se aallokko on enimmäkseen vaan isoa, joka vaan menee ylös-alas. Onhan se 2m lähestyvä vesiseinä aluksi pelottava, mutta kun se vaan menee paatin alta. No, matkan aikana saan muutaman isohkon murtuvan aallon kylkeen, mutta ei niistäkään ole mitään vaaraa. Myönnän, että sellainen aalto, jonka kohinan kuulee jo metrien päästä on hieman hermostuttava, mutta vaikka sain parikin sellaista paukkua suoraan kylkeen, niin kaatuminen ei käynyt kertaakaan edes mielessä. Hyviä ovat nämä nykyajan kajakit.

Ongelmia aiheuttaa tuuli, joka painaa meitä edellämainittuja luonnon pikku geologisia esteitä kohden. Yritimme mennä liian suoraa reittiä ja se kostautuu. En saa paattia käännettyä vastatuuleen, vaikka kuinka veivaan. Ja jos onnistunkin, niin kohta tuuli on kääntänyt minut taas pois vastatuulesta ja joku hemmetin murtuva aalto paiskannut minua takaisin ne metrit mitä olin saanut itseäni kammettua poispäin kivistä. Kun katsoin Antin blogin kuvista, niin minusta niissä näkyy, että minun paatti on selvästi takapainoinen, ja näissä olosuhteissa pitäisi olla juuri päinvastoin. Taas tuli oppia käytännön kautta. Bigfootin kansi on lisäksi korkea, ja sellaiseen tuuli tykkää tarttua. Jostain sitä bodia, sporttia ja tsemppistä kuitenkin löytyy, emme ajaudu kiville ja rantaudumme lopulta Ristisaareen.

Rannassa totean Antille, että tämä on taatusti fyysisesti rankinta, mitä olen tänä vuonna tehnyt. Samalla tämä on so-far paras reissu ikinä. Me ...kele tultiin Äyspään ylitse napakassa vastatuulessa, kohtalaisessa aallokossa, ja selvitettiin pari salmea aika rouheassa kelissä. Kuka on äijä? Mitä häh? :-)

Saaressa on meidän lisäksi lintupongareita, joiden kanssa saisi ehkä pidemmätkin turinat aikaiseksi, jos tietäisi jotain linnuista. Tunnustan herroille että oma lintuharrastukseni rajoittuvat lähinnä "Posketonta Pongausta" elokuvaan, sekä tietysti erääseen Kummeli sketsiin. Tietysti käytän tilaisuuden hyväksi ja esittelen oman lintujen luokitussysteemini, mutta se ei herätä minkäänlaista kiinnostusta, outoa.

Väsyttää, kädet huutavat erkkiä, toinen kyynäpää signaloi, että "moro moro, täällä ollaan". Eikun leiri pystyyn ja unille. Paatissa on hieman vettä siellä sun täällä, mutta ei mikään ihme äskeisen rynkytyksen jälkeen. Kuivaan ne pois ja unohdan koko asian.

Eka tauko Kuusisaaressa.

Toinen tauko Kaunissaaressa.

Perillä Ristisaaressa.

Tämähän on oikeasti aika komea saari.

Ison rannikkopyssyn jäänteet. Näitä on saaressa muutama ja joissakin on kuulemma yövytty Helmikuussa. Tosi hyvä idea, ei varmaankaan hohkaa betoni yhtään kylmää.

The Leiri, jonka pystytin halkoliiterin suojaan, kun tuuli senkun jaksoi puhaltaa.

EPP2, uutta kalustoa ja KE melonta

Kesä ja kausi jatkuu, vaikka päivityksiä tänne tuntuu tulevan vähänlaisesti. Tulin tänään kotiin 2 päivän melontakeikalta, mutta siitä sitten seuraavassa päivityksessä. Hoidetaan nämä "pikkujutut" ensin alta pois.

EPP2
Tuli mahdollisuus järjestää seuran kautta EPP taitokoe. Tasoa 2, vastaanottajana Antti. Speksit, eli mitä siinä pitää osata, voi lukea Melonta- ja soutuliiton sivuilta. Ennakkotietona Antti osasi kertoa, että suurin osa hylsyistä johtuu joko sivuttaismelonnan, tai alatukikäännöksen huonosta osaamisesta. Eikun treenaamaan. Vaikka osasinkin asiat omasta mielestäni, niin aina pieni epävarmuus jäytää takaraivossa. Itse näyttö suoritettiin samaan aikaan kuin KE melonta 24.6.2015

Tasoaan lähti koeponnistamaan meidän seurasta kaikkiaan 5 melojaa, ja kaikki lopulta läpäisivät. Itse jännitin alatukikäännöstä niin, että sehän meni ensin ihan persiilleen. Nojasin kyllä melaan, mutta eihän se mihinkään tuntunut kääntyvän. Piti sitten Antin nenän alla monta kertaa vielä "ohimennen" veivata käännös, että "kato kato kato" :-)

Uutta kalustoa
Antille siis. Saatoin myötävaikuttaa siihen, että Antin uusi kajakki tuli vajalle juuri sopivasti ennen KE melontaa. Paatti kyllä lähti niin äkäisesti auton katolta, että jäi ne perinteiset "paatti perillä vajalla, mutta vielä auton katolla" kuvat ottamatta. Voi sitä intoa ja riemua.

Samantien pääsi testiin myös Varustelekasta Antille tuomani uusi retkisaha.

Aukko esillä, ja sehän riittää.

Eikun paatti veteen.

ja testiin. Onkos tämä nyt sitten "turvamelontaa", kun siinä on "kortonki" vielä päällä?

ilme kertoo kaiken. Ei tehnyt eskimoa, vaikka kuinka pyydettiin. Selitti jotain siviilivaatteista. Aukkarikin jäi rannalle.

KE melonta
On ollut aika surkeat melontakelit tänä vuonna, ainakin jos ajattelee asiaa vasta-alkajien näkövinkkelistä. Tuulikone se vaan jaksaa puksuttaa ja tuntuu siltä, että varsinkin KE melontoihin on osunut aina erityisen huono keli. Viime KE saatiin kaivattu poikkeus, eli sää suosi ja se näkyi heti rannassa. Väkeä ilmestyi ihan kivasti, mutta lisääkin voisi olla.

Vihdoinkin säpinää KE melonnoissakin. Vesillä oli molemmat kaksikot ja muistaakseni 8 yksikköä.

Itse menin Niksun kanssa toisella kaksikolla. Pikkujätkä olikin jo odottanut koska pääsisi mukaan ja nyt sää suosi.