Kotkan poikii ja muskeliveneitä: Meriretkellä Antin kanssa - Rankki

Unohtui edellisestä postauksessa mainita, että valitettavasti minulla ei ole näyttää tälläkertaa träkkäyksiä. Luuri oli unohtunut ladata yön ylitse, ja vaikka olin muistanut ottaa energiapankit mukaan, niin se piuha joka myös tarvitaan lataushommissa jäi keittiön pöydälle. Piti siis säästää akkuja ja träkkääminen imee paljon virtaa.

LA aamupäivä meni Ristisaarta tutkiessa, ja samalla tuli vilkuiltua merelle, että mikä meininki siellä. Puhuri oli laantunut huomattavasti, eli pystyisimme laskettelemaan myötätuulessa Rankkiin, ja sieltä jatkaisimme Kirkonmaan lähellä olevaan Heinäsaareen toiseksi yöksi.

Saarikierroksen jälkeen juttelin lisää lintupongareiden kanssa. Kysyin, että mikä saisi kaikki suomen lintupongarit liikkeelle, ja vastaus oli, että jos ruostepyrstö ilmestyisi uudestaan, niin taatusti olisi säpinää. Olivat sen 1995 juurikin Ristisaaresta ponganneet ja sitten olivat Tuurit ajaneet väkeä saareen non-stoppina. Innokkaimmat olivat kuulemma hypänneet mereen, ennen kuin laiva saatiin rantaan kiinni, kun oli niin kiire näkemään tuo tirppa. Paikalliset pongarit olivat asettaneet putket valmiiksi ja sitten jokainen jonotti kiltisti omaa vuoroaan, ja kaikki olivat ko. ihmeen nähneet. Jos halusi santsiannoksen, piti jonottaa kiltisti uusi kierros. Aikamoinen harrastus.

Matkalla Rankkiin Antti leikkii sydämen kyllyydestä aallokossa, hienoja surffeja. Minä taas en. Tajuan, että en ole yhteensopiva takaapäin tulevien aaltojen kanssa. En tiedä mikä siinä oikein on, mutta kun en tiedä mitä sieltä on tulossa, niin se hermostuttaa minua ja hommasta ei tule oikein mitään. Kyynärpää oireilee edelleen ja ottaa päähän, kun tajuan hidastavani Antin menoa. Rankkiin pääsisi tekemättä mitään, mutta melotaan nyt kuitenkin, niin päästään perille nopeammin.

Perillä Rankissa on hirmuisesti väkeä. Saari on ensimmäistä kesää auki armeijan poistumisen jälkeen, ja näköjään kiinnostaa kovastikin. Kun kerran joku vaivautuu tuomaan saareen palveluja, niin käytetään niitä sitten, eli syödään oikein posliinilautasilta. Antti on taatusti huomannut vaikeuteni ja kohteliaasti ehdottaa, että voidaan me mennä noihin Silakkasaarillekin, jotka ovat siis vajaan kahden kilometrin päässä. Ottaen huomioon sen, että minun pitää olla SU 15:00 rannassa ja, että käsi oireilee olen ehdotuksesta enemmän kuin mielissäni. Silakkasaarille siis, enpä ole siellä koskaan käynytkään.

Matkalla Silakkasaarille alkaa tapahtua. Minulle tulee sellainen tunne, että paattiin tulisi vettä. Ensin kastuu kantapäät, kohta on per... siis takapuoli märkä ja kun tunnen miten jalkatukien eteen survottu roskapussi lähtee kellumaan tajuan lopullisesti, että nyt on jotain pielessä ja pahasti. Paatti äkkiä rantaan ja boksissa on jo vettä useita senttejä, jäi mittaamatta, mutta paljon kuitenkin. Lähtiessä Rankista sitä oli ehkä pari kahvikupillista, ja nyt 1,5km myöhemmin useita litroja. Minulla on kajakissa jossain vuoto ja iso sellainen.

Kaikki kamat ulos kajakista ja tutkimaan mistä vettä tulee sisään. Noin iso vuoto löytyy varmasti. Nostamme vesilastissa olevaa paattia varovaisesti ja mistään ei suihkua vettä ulos. Pohja on ehjä. Kuivaamme kaikki vedet pois, nostamme kajakin veteen ja pienen kääntelyn jälkeen vuotokohta löytyy. Sauma on pettänyt istuma-aukon kohdalta, muutaman sentin matkalta niin, että vesi ryöppyää siitä sisään.

Ihminen pystyy miettimään montaa asiaa kerralla ja nopeasti. Itsellä vilisee filminauhana monta tiukkaa keliä missä olen mennyt, yksin ja kamujen kanssa. Viimeksi PE Antin kanssa, ja pari tuntia sitten ylittäessä selkää isohkossa aallokossa. Jos jos jos jos jos, huh huh. Enempää en tämän asian kanssa jossittele tässä blogissa, eikä teidän mahdollisten lukijoidenkaan tarvitse. Shit happens.

Mitään ei onneksi tapahtunut, oli tuuria matkassa. Mutta nyt ollaan saaressa vuotavan kajakin kanssa, että sillai. Leiri pystyyn, että saan ajatukset pois mokomasta. Ei oikein onnistu, mutta sen operaation jälkeen on jonkinlainen suunnitelma. Minulla on jesaria, ja Antilla jotain muoviliimaa. Niillä yritetään saada paatti vesitiiviiksi ja jos ei onnistu, niin ainahan Antti voi hinata minut Rankkiin (ja minä pumppaan vettä samalla pihalle), josta Tuuri-vuorolla sitten maihin. Meripelastukseenkin voisi soittaa, mutta ei oikein nappaa.

Liiman kuivumisaika on 10h, joten tökin sitä samantien sauman jokaiseen kohtaan, joka näyttää minusta epäilyttävältä. Aamulla vedän sitten jesaria aika monta kerrosta vielä sauman päälle. Olen aika varma, että viritelmä pitää kotimatkan, mutta se nähdään vasta tositestissä.

Aamulla leiri kasaan ja nostamme minun kajakin tyhjänä veteen, ettei saumaan tule rasitusta. Olen tyhjentänyt lastista pois useita kiloja, lähinnä juomavettä. Kajakin lastaaminen rantavedessä ei ole muuten helppoa, kun kallio on liukas jne. mutta lopulta paatti on lastattu ja kotimatka voi alkaa. Tosin ihan ekaksi minun pitää testata korjauksen pitävyys, eli kallistan paattia reilusti ja sauma tuntuu pitävän. Ainakaan pohje ei heti kastu kallistuksessa. Eikun kotia kohden.

Kotimatka menee ilman kommelluksia, korjaus pitää ja jossain vaiheessa jaksan jo vitsailla Antillekin, että "Ai tämmöiseltä se tuntuu, kun meloo pers... siis takapuoli kuivana".

Kun kaikkia(?) nyt sitten kiinnostaa, miten meni kun MA otin yhteyttä kajakin myyneesen firmaan, niin siitä tulee ihan oma stoori. Ehkä jo tänään. Ennakkotietona, että minulta ei ole tulossa mitään muuta kuin hehkutusta ja positiivista palautetta Welhonpesän toiminnasta.