sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Wappubileet saaressa

Vappuaatto, ja vettä sataa. Aamusta iltaan, välillä vähemmän, ja välillä enemmän, mutta enimmäkseen enemmän. Se siitä suunnitelmasta tehdä pitkä päiväretki itsekseen. Sen sijaan saan kutsun tekemään ohjaajakurssin ennakkotehtäviä kimppaan, tulevien kurssikavereiden kanssa. Mikäs siinä, joten saatiin sateiseen päivään kuitenkin jotain melontaan liittyvää.

Viime vuonna menin vapun päivänä, pienessä myrskyssä, itsekseen Kirkonmaalle, mutta nyt on eri meininki. Aurinko paistaa, lähes tyyni keli ja seuraakin ilmoittautuu rantaan. Eikun keulat kohti Lehmäsaarta. Mukana ei ole halkoja, koska luulen meidän menevän grillikatokselle. Matkan aikana kohteeksi tarkentuu kuitenkin eteläpään laguuni. Siitäkin huolimatta, että kenelläkään ei ole mukana sahaa, kirvestä tai niitä kuivia halkoja ja saari on eilen kastunut läpimäräksi.

Antti liittyy seuraamme matkan varrella, ja meno sujuu kaikinpuolin joutuisasti. Rantautuminen onkin sitten täynnä dramatiikkaa. Henkilökohtaista sellaista. Ensimmäisenä rantautunut "Ylioppilas Larvanto" säntää kiinni kajakkini keulaan, ja tarjoilee minulle kotkalaisen melonta-erikoisuuden. Vaikka kuinka yritän hätistellä valkolakkia melalla kauemmaksi, niin minut vedetään kuivalle maalle, vielä kun istun sisällä kajakissani. En voi kuin istua paikallani, kädet puuskassa, ja mököttää. Tämän nimi on prinsessarantautuminen, ja ihan äkkiä en tätä "palvelusta" unohda. Maissa totean, että seuraavalle keikalle tarvitsen joko pidemmän melan, tai suihkepullossa "Timon karkoitetta". Seuraavaksi tuo varmaan yrittää myydä minulle Vapputampion, tai jonkun muun "huumorilehden".

Nuotion sytyttäminen on hieman haasteellista, mutta onneksi "Larvanto" akateemisella kokemuksella hoitaa niin sytyttämisen, kuin myös sammutuspuolen, kunhan makkarat on ensin saatu nautiskeltua.

Keikan päätteeksi saaren ympäri, koska siitä tulee vain 2km lisää. Keli suosi koko matkan, naama paloi (taas) ja sitärataa. Kuvista loput.

Olisihan se pitänyt arvata, että tuosta kaverista tulee vielä harmia ;-)

Punainen on vapun väri



Antti ehti vielä jäädä jumiin kallion päälle, kun piti leikkiä :-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti