lauantai 3. kesäkuuta 2017

Peruskurssi vedetty ... itseruoskinnan aika

KoMe aktiivin vinkkelistä kesän varma merkki on se, että pidämme peruskurssit. Aikaisempina vuosina näiden vetovastuu on ollut 100% Antin vastuulla, mutta nyt olemme alkaneet jakaa sitä taakkaa toisillekin. Antti toki pyörii mukana, ja hyvä niin.

Tämän kevään kursseista ensimmäisen veti jäsen T. ja minä sitten sen jälkimmäisen. Kurssien odottaminen oli aika hermostuttava kokemus, lähinnä lämpötilan takia. Mitä ihmettä me teemme, jos ilmat eivät lämpene, vesi on 10 asteista ja reskuttaakin pitäisi? Kaikenlaista oli suunniteltu, mutta onneksi lämpeni sen verran, että molemmat kurssit lopulta suorittivat 100% myös reskutuksen. Hienoa! \o/

Yllättävän paljon pitää tehdä alkuvalmisteluja ja miettiä mitä kaikkea pitää kertoa. Lista on mahdottoman pitkä, asiaa paljon ja ihmisen kyky omaksua uusia asioita rajallinen. Muistilistat elävät viime hetkeen, ja ensimmäinen laminoitu setti lentää roskiin. Ensimmäisen päivän agenda on selvä. Paljon asiaa, käydään vesillä, mutta otetaan iisisti. Tutustutaan kajakkiin, otetaan tuntumaa lajiin ja kerrotaan ensimmäiset faktat eteenpäin melonnasta. Sekä tietysti reskutetaan.

Kaikkia kurssilaisia tuntuu huolettavan eniten tasapaino, vaikka yritän vakuutella, että se on teidän murheista pienin. Se, mistä teidän oikeasti pitäisi olla huolissaan on eteenpäinmelonta. Yritän saada porukan rentoutumaan, ja unohtamaan koko tasapainoasian, en tiedä onnistuinko.

Lenkki menee hyvin, ja koko porukka reskuttaa. Pointsit siitä. Se vesi on siinä ja siinä, että sinne voi mennä polskimaan, edes pikaisesti, ja saunan tuella.

Ensimmäinen päivä meni [MHO] ohjaajan vinkkelistä hemmetin hyvin. Olen tyyväinen itseeni, kurssilaisiin ja etenkin apuohjaajiin. Mikäs tässä on touhutessa tämmöisen tiimin kanssa. Edes se, että alkujutustelut tehdään sisätiloissa raokuuron takia ei haittaa. Olihan se aikamoista. Ehdin suurinpiirtein sanoa, että tervetuloa kurssille, kun taivas aukeni ja sitten pakenimme sisälle raekuuroa. Illan ensimmäistä.

Ensimmäinen päivä: kiitettävä.

Toisen päivän agenda on sekin selvillä: ohjailutekniikat ja eteenpäinmelontaa. Järjestys, missä nämä asiat käydään läpi, sitten ei ole. Eikä sitä kovin tarkasti voi kai edes miettiä etukäteen, ellei ole täysin pläkä keli. Kelien mukaan mennään. Huono uutinen on, että se, mikä oli eilen vielä hieman aristava kurkku, on yön aikana päättänyt äityä flunssaksi. Yskin ja köhin koko yön, Hikoilen ja nukun pari tuntia. Jee jee, tosi freesi olo herätessä. Aamulla on 5 astetta lämmintä, en saa lekurilta aikaa, mutta osallistun kuitenkin päivällä firman kesäjuhliin. Kyllä, aiheesta irtoaa paljon mustaa huumoria.

Virallisen ohjelman loputtua kiiruhdan himaan. Heipat lapsille ja unta palloon, edes 30min. Pakko. Infernaalinen päänsärky, nieleminen koskee, keuhkot tulessa, puhuminen sattuu. Saan peräti 40min unet ja olo on marginaalisesti parempi, ainakin päänsärky loppui. Yksi apuohjaaja on kaatunut flunssaan, ja varahenkilöä vaivaa sama tauti. No, tämä on reipas porukka, kyllä me pärjätään.

Yritämme selittää eteenpäin melontaa parhaamme mukaan. Kuivaharjoittelut maalla ja sitten vesille. Punnerretaan vastatuuleen ja tämähän on parasta mahdollista reeniä eteenpäinmelonnasta. Oma olo on aika voipunut. Tajuan asian lopullisesti, kun Antti pyynnöstä demoaa kaarivedon (itse en vaan jaksa), ja hän kysyy minulta, että haluanko selittää mihin sitä käytetään. Vastaukseni voisi tulkita jo pieneksi vittuiluksi: "joo, sitä käytetään kajakin ohjaamiseen". Heti töksäytyksen jälkeen kadun asiaa samantien. Ajatus ei kanna niin pitkälle, että paikkaisin asian heti, koko seurakunnan edessä. Sorry Antti, ei ollut tarkoitus. Väsynyt ja sairas mies siinä vain kuittailee, älä ota itseesi.

Saamme kaikki perustekniikat esiteltyä ja porukka kokeilee niitä tosi innokkaasti. Hitto, minulla on tosi hyvä kurssi ohjattavana ja oma olo on niin paska, että "whatever". Hei, kiitos kaikille ja huomenna jatkuu. Kotiin, ja saunan kautta nukkumaan. Saunaolut kuitenkin maistui hyvälle, ehkä pahin on jo ohitse?'

Toinen päivä: tyydyttävä++, olosuhteisiin korjattuna.

Nukun hyvin. Odotin taas parin tunnin torkkuja, mutta ekan kerran herätys tulee vasta yhden pintaan. Vedän lääkkeitä naamariin, puen flanellipaidan yöpaidan päälle, koska palelee ja herään seuraavan kerran vasta puoli seiskalta. Kuola valuu herätessä poskea pitkin, mutta hei, elämä on.

Retkipäivä. Tänään sovelletaan opittuja taitoja, ja yritetään hieroa pahimpia tekniikkavirheitä pois. Jokainen näistä joko nyrkkeilee, pyörittää kampea, tai sitten vedon loppuun tulee nykäisy. Vartalo kiertää joillakin jotenkin, mutta ei kaikenaikaa. Minua väsyttää, mutta yritän antaa vinkkejä. Varsinkin sen jälkeen, kun Marju ripittää minut ilman sanoja. En tajua antaa vieressä melovalla aloittelijalle vinkkejä, vaikka mela on melkein pystysuorassa ja kädet kurottelevat taivasta. Onneksi Marju paikkaa, kiitos.

Menomatka menee egoa kohottavalla helppoudella. On meinaan ihan kohtuullinen myötätuuli. Paluumatka mietityttää, mutta se on paluumatkan murhe. Retkipaikassa muistan kertoa jokamiehen oikeuksista, ja meidän retkistä. Unohdan kerrata evän säädön nyrkkisäännöt. Muistutan vielä melojan laatikosta (vai kerronko siitä vasta nyt ekaa kertaa? En muista) ja sitten paluumatkalle. Se tuuli on onneksi taantunut huomattavasti ja ei ole ihan sellainen kuntosali kuin mitä odotin/pelkäsin.

Jos ei olisi näin vetämätön olo, niin ohjaaja olisi kaatunut jossain kohtaa paluumatkaa. Itseasiassa koko ohjaajaporukka olisi saattanut mystisesti kipata, ja kaikki samaan aikaan. Nyt en ota riskejä taudin kanssa, kuivapuku päällä taikka ei. Loppuun suunniteltu, perinteinen frisbee-peli jää pitämättä, ja ehkä siinä jonkun tekniikkaharjoituksen olisi voinut vielä teettää. Nyt on jonkinasteinen EVVK olo, pahoittelut siitä. Oikeasti olen ihan höpönä tähän hommaan ja haluaisin innostukseni ja intohimoni lajiin tarttuvan jokaiseen kurssilaiseen, mutta kun ei irtoa, niin ei irtoa. Antin loppukuviot jäsen yms asioista, suvivirsi (oikeasti, minä ja minun suuri suuni), todistuksien jako, heippa ja menkää himaan siitä. Tulkaa mukaan toimintaan, osallistukaa KE melontoihin, tekniikkareeneihin ja tulkaa retkille. Me oikeasti haluamme teidät "sisäpiiriin". Ja muistakaa: mikä tapahtuu saaressa, jää saareen.

Kurssilaisten häivyttyä omille teilleen pohdimme vielä kurssin rakennetta, ja kurssilaisten osaamisen tasoa. Yritän muistella osasinko itse aikoinaan meloa peruskurssin jälkeen? Edes välttävästi. Tuskinpa, koska vieläkin on homma hakusessa. Rima tietysti nousee kokemuksen mukana. Ei tätä oikeasti opi edes viidessä vuodessa, saati sitten kolmessa illassa. Onko se edes tärkeää? Eihän se edes ole kurssin tavoite, jos ihan tarkkoja ollaan. Tavoite on antaa melonnasta sellaiset taidot ja tiedot, että voi omatoimisesti jatkaa, turvallisesti, melontaharrastusta ja osallistua seuran tarjoamiin touhuihin. Jos intohimo lajiin syttyy, niin se syttyy ja se oppiminen tulee sitä kautta. Tätä lajia ei tosiaankaan opi rannalla seisomalla.

Jos joku kurssilainen sai kimmokkeen, ja innostuu lajista, niin toivottavasti minulla on edes jotain tekemistä sen kanssa. En kyllä ollut kauhean innostava esimerkki tällä kertaa. On se kumma miten pienikin tauti vie fokuksen johonkin ihan muualle, kuin missä sen pitäisi olla.

Ruoskin itseäni vielä hetkisen himassa, ja päätän, että ensi vuonna homma menee paremmin, koska aina on varaa parantaa. Suuri kiitos Anttille ja muille apuohjaajille paikoista, kiitos.

Edit: apuohjaajan myöhemmin lähettämässä kuvassa näkyy yksi kalpeanaamainen ohjaaja. Rannassa yritän vakuutella Heidille, että naama on kalpea vain siksi, että uuden kuivapuvun kaulamansetti on aika tiukka, ja veri ei kierrä päässä kunnolla. Ei, sitä ei voi löysätä. Kaikenlaisia selityksiä sekin uskoo ;-)

Kolmas päivä: hyvä(hkö), olosuhteisiin korjattuna.


Ekaa kertaa vesillä, nyt mennään! Aurinkokin paistaa...

30min myöhemmin .. täällähän sataa?

rakeita! Taas... Kesäkuun eka, ja rakeita tulee.

Reskutukset ovat aina kurssien hauskin osuus. Kylmä vesi tuo lisähaastetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti