Uusi mela ... melkein

Minulla on ollut sama mela käytössä koko melontaharrastuksen ajan. TNP Wolverine, normaalivarrella, eli vajaan satasen hankinta. Se tuli ekan oman paatin mukana. Se on semmoinen noin kilon painoinen, kestää mitä vaan ja siinä on "ominaisuuksia". Ei säädy lavat, eikä pituus, mutta laittaa kyllä vastaan kun sen nostaa vedon lopussa vedestä. Se kai tykkää olla siellä.

Seuraava mela olikin sitten kunnon rolls-royce. Epicin kuppimela, jolla vanhakin pääsi lujaa. Oikeasti aika mielenkiintoista, kun mela kertoo koska veto menee pieleen. Alkoi kavitoimaan heti, jos jotain oli pielessä. Pakotti keskittymään ja tekemään asioita oikein. Olin erittäin tyytyväinen, ja sitten kokeilin alatukikäännöstä. Melkein menin nurin ja toinen/kolmas yritys onnistunut yhtään sen paremmin. Sivuttaissiirtymä = sama juttu, ja kaikenkaikkiaan vain eteenpäinmelonta onnistui. Seuran kilpameloja osasi kertoa, että kyllä kuppimelalla voi tehdä temppuja, mutta se tekniikka on eri, kuin normimelalla. No juu ei, elämä on liian lyhyt jne. Epic lähti kiertoon ja Wolverine palasi työkaluksi.

Viime vuonna minulla oli tarkoitus ostaa uusi mela. Joku Braca varmaankin, niitä on seurassa paljon ja olen sellaista kokeillut ja hyväksi havainnut. Mutta sitten me käytiin Antin kanssa maaliskuussa retkellä Ristisaaressa. Toinen kerta kyseisessä paikassa, ja toinen kerta, kun paatti hajosi. Ei yhtä pahasti kuin vuotta aikaisemmin, mutta sama vika yhtäkaikki. Ei enää riittänyt luotto vanhaan malliin, vaan välirahaa tiskiin ja lasikuituinen menopeli alle. Oli ollut tarkoitus ostaa se kyseinen kajakki itselle 50v lahjaksi (sitten joskus), mutta käyhän se näinkin. Sinne meni melarahat sille kaudelle.

Uusi kausi, uudet kujeet. Katselen kuivapukua, ja mietin, että kai se vielä pari kautta kestää, kunhan vaihdan ranteisiin uudet mansetit. Jos vaikka nyt päivittäisin vihdoinkin sen melan. No, kalustoon tuli kuin tulikin päivitys. Saanko esitellä:

Kokatak Hydrus 3L Swift Entry 

Nyt pääsi käymään niin, että olin huolimaton, ja onnistuin kuivapukua riisuessa repäisemään kaulamansetin rikki. Sillai kunnolla, niinkuin tosi kunnolla. Peruskurssi tulossa, vetovastuu, ja puku rikki. Ennenkin on kaulamansetteja vaihdettu, mutta nyt loppuu aika. Nopeita päätöksiä ja vaihtoehdot oli aika vähissä. Olisin ottanut uudeksikin puvuksi Ursuitin, mutta niitäpä ei minun koossa löytynyt hyllystä, ja toimitusaika pari kuukautta. Tätä löytyi, joten valinta oli helppo.

Vanha puku, Ursuit Goretex, roikkuu autotallissa ja odottaa remppaa. Se jää kakkospuvuksi, joka varmaan kaivetaan esiin kun on tiedossa esim. reskutusreenejä. Sen paksu kangas tuntuu kestävän melkein mitä vaan.

Wolverinen kanssa on menty yhtä matkaa jo yli 4000km ja näyttää siltä, että se matka jatkuu vielä ainakin kauden 2017 :-)

Reskutuksia

Aurinko paahtaa viimeinkin ja lähestyvien peruskurssien takia me ollaan sovittu, että pidetään ohjaajien kesken reskutustreenit. Velvollisuudentunto voittaa, hiljennän sisäisen jupinani, ja päätän osallistua niihin. Siitäkin huolimatta, että meri kimaltelee ja huhuilee nimeäni, niin reskutellaan nyt sitten. Ehkä heitän sitten niiden jälkeen vielä pienen lenkin itsekseni.

Odotin siis normireskutustreenejä, eli heel-hookin treenausta, ja ehkä lisäksi paria muuta tapaa noukkia kaveri vedestä, mutta tulikin jotain ihan muuta. Antti oli käynyt Nil-tapaamisessa, ja oppinut uusia temppuja meidän pään menoksi.

Sovimme, että kukin on vuorollaan ohjaaja ja jos jotain sattuu, toimii kuten ohjaajan siinä kohtaa kuuluu toimia. Lähdimme melomaan pientä lenkkiä ja sitten alkoikin tapahtua. Ensimmäinen kaatuminen (Antti), oli tosiasia jo muutaman sadan metrin jälkeen. Eikun reskuttamaan, mitä nyt yksi kurssilainen siinä tohinassa lähti "karkuteille". Samalla myös huomataan, että yhdellä melojalla ei ole kelluntaliivejä päällä. Kun se tilanne saatiin hoidettua, ja karkulainen kiinni, allekirjoittanut joutui onnettomuuteen. Jostain sain haavan käteeni, ajauduin kaislikkoon ja melkein kaaduin, kun alkoi heikottamaan. Ensiapulaukkua ei kenelläkään muuten ollut mukana, hupsista. Olihan se aikamoista touhua. Lopulta minut hinattiin lähirantaan, Antin ollessa tukena, etten kaatuisi. Se kaatuminen tuli minun kohdalle vasta myöhemmin. Taisin uida kaikkiaan kolme kertaa ja kaatumisien lisäksi osallistujille tuli pahoinvointia, oli kännimeloja ja hysteerinen(?) nainen, joka kaatui ja kaatoi kaikki apuun tulleet.

Lyhyesti sanottuna, oli opettavaista ja samalla tosi lystiä. Kävimme aina tilanteen jälkeen päin lyhyesti läpi miten meni, ja olisiko parannettavaa jne. Välillä meni ihan kohtuullisesti ja välillä löytyi enemmänkin parannettavaa. Yhdessä kohtaa rannalta katseltiin meidän touhuja siihen malliin, että jouduimme vakuuttelemaan sinne, että ei mitään hätää, olemme harjoittemassa.

Olipa hyvä juttu, että en livahtanut itsekseni kiertämään sitä Mussaloa. Kyllä olisi harmittanut, jos tämä olisi jäänyt väliin. Suuret kiitokset Antille, ja tietysti kaikille muillekin tähän pieneen harjoitukseen osallistuneille.

Antti kaatui, Taru reskuttaa ja kuvan ulkopuolella Heidi on lähtenyt karkumatkalle.

Antti tukee minua ja Taru hinaa rantaa kohden.

Eipä Pekka arvaakaan, että kohta tapahtuu yhtä sun toista. Tai no, kyllä tässä vaiheessa juoni oli jo selvillä :-)

Mitä ihmettä nyt on tapahtunut? Minun kajakki on tuossa yksikseen ilman melojaa, ja minulla on alla ihan outo paatti. Semmoinen mihin juuri ja juuri mahduin ja jalkatuet ovat noin 10cm liian edessä. Jalat mahtuivat jotenkin jalkatukien taakse, mutta ei niitä pahemmin liikuteltu ja tukea ei ollut.

Tuulta päin - Mussalon kierto

Aika harvakseltaan tulee näköjään tehtyä päivityksiä tänne, mutta koetan piristyä. Olette varmaan huomanneet, että kevät vuosimallia 2017 on kohtuullisen pers... surkea. Aurinko kyllä ajoittain paistaa, mutta ei juurikaan lämmitä. Omien kiireiden takia melonnat ovat jääneet aika vähiin, eikä tuo sää tosiaankaan auta asian kanssa. Laituri sentään molskahti veteen tuossa jokin aika sitten. Kunhan kelit ja vesi nyt lämpeisivät sen verran, että voisi siirtää kuivapuvun sivuun ja huoltaa sen. Uudet rannemansetit tuli jo hankittua, nyt ne pitäisi vielä vaihtaa.

Tänään heräsin jostain syystä aikaisin ja ihmeellisen virkeänä, vaikka olikin vapaapäivä. Mitähän sitä keksisi? No höh, melomaan tietenkin. Jos vaikka kuittaisi Mussalon, se olisi justiinsa sopivan pitkä lenkki LA aamuun. Eikun rantaan ja paatti veteen. Kasilta olin jo vesillä, ja päätin mennä myötäpäivään. Näin se tylsä Keisarinsataman osuus tulisi hoidettua heti alkumatkasta pois. Tämä tosin tarkoitti sitä, että Äyspäällä odottaisi vastatuuli.

Aurinko paistoi, linnut touhusivat omiaan ja tuuli puhalsi iloisesti. Sataman kiertämisen jälkeen Äyspäällä odotti pieni kuntosali, mutta selvisin siitä suhteellisen pienellä ponnistelulla. Hieman on tekniikka vielä hakusessa. Paketti hajoaa napakassa vastatuulessa, varsinkin jos se ei tule ihan suoraan vaan hieman sivusta, "kello kahdesta". Kyllä tämä tästä vielä sutviutuu. Tätä kirjoittaessa naama hehkuu siihen malliin, että se taisi palaa. Jo toisen kerran tämän kauden aikana.

Norssalmen silta on rempassa

Laivoja on aina kiva pongailla

Satamaa vähän toisesta vinkkelistä

Hyvä idea

Joskus jollakin välähtää, ja tällä kertaa se oli jäsen Taru. Meillä muilla oli semmoinen tylsä "perusidea", että kierretään Kotkan saari kimpassa, koska nyt se taas onnistuu jäiden lähdettyä. Taru kuitenkin ehdotti, että voitaisiinko me tehdä stoppi Kuusisessa, ja käydä lohisopalla? Tämähän oli aivan loistava idea. Siitäkin huolimatta, että lähtiessä kenelläkään ei ollut mitään hajua, että onko siellä rantautumispaikkoja, vaiko ei. Monesti on melottu ohitse, mutta eipä ole tuollaiseen tullut kiinnitettyä huomiota.

Aurinko paistoi, keli oli täysin pläkä ja meno melkoisen leppoisaa. Jotenkin minulla on semmoinen kutina, että tästä kaudesta tulee leppoisa. Ei haittaa. Olen tainnut päästä sen vaiheen ylitse, missä tuijotetaan vain kauhottuja kilsoja. Tajusin sen siinä vaiheessa, kun uusin tonnarilista julkistettiin. Huomasin unohtaneeni ilmoittaa omat kilsani sinne, eikä harmittanut yhtään. Aivan sama, kauhoin yli tonnin kaudella 2016 ja kukaan ei sitä minulta vie pois, vaikkei siitä lehdessä olekaan merkintää. Ja mitä väliä sillä loppupelissä on, meneekö se tonni rikki vaiko ei? Pääasia on, että nauttii vesilläolosta, luonnosta, hyvästä seurasta jne. Kaikki edellämainittu kuitenkin pienellä disclaimerilla: "Ehkä, ei uskalla luvata vielä". Ehkä se tonnin rikkominen alkaa taas kummitella jossain vaiheessa kautta, ja on "pakko" kasata kilsoja. Virallisestihan minulle kuitenkin riittää se, että "voitin" Antin viime vuoden kilsoissa. Vanha äijä näytti juniorille, ehe-he. Terkkuja) ;-)

Anyway, takaisin tähän reissuun. Meno oli siis leppoisaa, ja jotkut ehtivät käymään vaakussa etsimässa geokätkätköjäkin, ennen lounastaukoa. Ihan hauskaa puuhaa, jos ei muuta ajankulua keksi. Pari kätköä olen käynyt itse hakemassa, mutta ei ole syntynyt intohimoa. Tosin olen miettinyt, että voisin itse tehdä geokätkön, melojan vinkkelistä. Voin luvata, että eivät ole helppoja, jos semmoisen joskus saan aikaiseksi <evil gril>.

Anyway, takaisin tähän reissuun. Lounaspaikka oli valittu ja rantauduimme yrittäjän kelluvan saunan terassille. Ylämäki oli melkoinen, mutta onnistui jotenkin. Timo kehui, että minun rantautuminen muistutti kovasti hylkeen, tai norpan rantaumista. Minä siihen, että kuten peruskurssilaisillekin aina olen sanonut "Tämä on semmoinen laji, että tyylipisteitä ei jaeta, kunhan pääsee kuivana rantaan". Lähtö tosin oikeasti arvelutti hieman, se mäki oli kuitenkin siellä odottamassa. Se olisi kuitenkin tulevaisuuden murhe, nyt sitä soppaa ... nälkä!

Eikun baariin, eikun siis kalaravintolaan, joka oli melkein täynnä. Onneksi löytyi tilaa, ja vaikka rymistelimme sisään kuivapuvuissa, niin aika vähän niitä ihmeteltiin.

Soppa oli hyvää, ja suolaa oli just eikä melkein. Johtui kuulemma siitä, että se oli _meri_lohesta tehtyä soppaa. Joopa-joo, mutta tulen taatusti toistekin. Monesti on ollut aikomus, mutta aina se on jäänyt jostain syystä.

Lounaan jälkeen takaisin vesille. Siellä odotti se aika korkea laituri, ja olisihan se ihan kiva päästä paatiin ns. kunnialla. Varsinkin, kun huomasin kuivapukua päälle nykiessä, että hihojen mansetit ovat vaihdon tarpeessa. Voi olla, että minulla on  ns. semi-kuivapuku juuri nyt. Anyway, vaikka olin henkisesti varautunut jopa uimakeikkaan, niin loppujen lopuksi paattiin könyäminen oli ihan helppoa. Kuivin jaloin paattiin, ravintolan terdelle kerääntyneen yleisön suureksi pettymykseksi? :-)

Eikun matkaan, ja Kotkan saari ympäri. Ensimmäinen kerta tällä kaudella, mutta ei taatusti viimeinen. Oli tosi hieno keikka, ja sääkin suosi. Sade alkoi kunnolla vasta, kun olin himassa. Kiitos kaikille seurasta, tästä tulee hieno kausi \o/

On siis kevät, lopultakin

Kamera oli valmiina siltä varalta, että joku olisi uinut, mutta ei tällä reissulla

Jotkut hakivat geokätköä vaakusta, toiset odottivat ;-)

8€ edestä parhautta

Kukaan ei kaatunut, vaikka ei tuo nyt ihan helpoin lähtöpaikka ollut. Aika korkea "laituri".

Pientä huollon tarvetta havaittavissa.

Kaksi kertaa on kuulemma yritetty nostaa, mutta eipä ole onnistunut. Harmillisesti laiturin vika slotti, eli niin kaukana rannasta, että ei ylety nosturi vaikka kuinka kurottaisi. Onnea nostoyrityksiin. Koko talven on tosin muhinut meressä, että tuskin tuosta enää menopeliä saa. Ainakaan pienellä työllä.

Aurinkoa ja tuulta

Kauden toinen päiväretki, ja samalla toinen päiväretki Lehmäsaareen. Jonne siis ei voi mennä ilman, että mukana on makkaranpaistotarpeet. Seuraakin löytyi, kiitokset siitä Timolle ja Antille.

Menomatka meni ihan itsestään. Myötätuuli, aurinko paistoi ja sillai. Aurinko paistoi jopa siinä määrin, että meinasi iskeä lämpöhalvaus, vaikka omasta mielestä olin laittanut ihan maltillisesti vaatetta päälle.

Kotimatkalla olikin sitten toinen meininki. Koko matkan vastatuuli ja siinä otettiin äijästä mittaa. Oli pakko mennä suoraan vastatuuleen, koska muuten sorti liikaa. Jos piti pienenkin tauon, kajakki pysähtyi kuin seinään ja sen liukuun saaminen oli oma urakkansa. Kunhan sen sai ensin taas käännettyä oikeaan suuntaan. Tasoitustakin annoin riittävästi. Ei ehkä ollut fiksu idea pelata edellisenä iltana aamu kolmeen pleikkaa, ja nautiskella siinä samalla aikuisten virvokkeita. Varsinkin kun tiesi, että aamulla lähtö 20km lenkille. No tulipahan tehtyä, vaikka onhan tässä joskus kierretty Kirkonmaa wapun päivänä, ei niin kauhean pirteässä kunnossa. Eli väsymys painoi, äijä piiputti, mutta silti päästiin perille. Mitä opin tästä? Tuskin yhtään mitään.

Pieni tekniikkavirhe riivasi, mutta eiköhän se saada hiottua pois. Saattoi tietysti johtua em. väsymyksestä, tai siitä, että meloin hanskat kädessä. Matkalla vajalle kurvasin Motonetin kautta ja nappasin Ice Grip neopreenihanskat mukaani. Yleensä melon kylmän veden aikaan pelkästään melarukkasilla. Niiden kanssa kuitenkin tuppaa kädet kastumaan, jos/kun vettä valuu melan vartta pitkin. Nyt tuli mieleen, että lenkki on sen verran pitkä, ja tuuli saattaa nousta, joten parempi varautua. Kädet pysyivät lämpöisinä, eikä tullut tiskaajan sormia. Ote melaan on kuitenkin niin erilainen, että mieluummin melon ilman hanskoja. Nyt piti usein katsoa sinne lavan suuntaan, että mitä olen tekemässä, kun ei näppituntuma oikein toiminut.

Jäi se seuraavan päivän suunniteltu lenkkikin tekemättä. Laiskotti ja Kotkan saarella käynyt tiedustelija ilmoitti, että Kantis on vieläkin jäässä, eli ei pääse vielä Kotkan saaren ympäri. Joka oli siis reitti jota olin suunnitellut SU päivän ratoksi. Voisiko joku Etukylän sankari käydä ajamassa siihen väylän? Kiitos...

Pooloallas on vielä enimmäkseen jäässä, mutta löytyi kajakin mentävä railo.

Antti liittyi mukaan matkalla.

Joutsenia oli jo paljon.

Antti leikkimässä jäähakkujen kanssa.

Retro

Kotirantaa kohden, mihin se aurinko hävisi?

Talven viimeisiä muistoja

Tauolla Katariinassa.

Jee!

Kevät on myöhässä, ainakin näin melojan vinkkelistä. Tai ehkä tänä vuonna ollaan lähempänä sitä normaalia tilannetta, en tiedä. Yhtä kaikki, jäässähän tuo on ollut, eikä pussista pääse vieläkään sokeritehdasta pidemmälle. Vesille olen ehtinyt nyt pari kertaa ja lystiä on ollut, vaikka keli onkin ollut melko hyytävä.

TO paistoi aurinko, mutta keli oli muuten hyytävän kylmä tuulen takia.

SU päiväksi sain seuraa, aurinkoa ei näkynyt, mutta oli tyyntä ja tarkeni paljon paremmin, kuin TO.

Melojan vala

Ensi kautta odotellessa muistellaan hetki viime kesää. En tiedä mistä tämä hupsuttelu alunperin lähti, mutta idea on hyvin yksinkertainen. Melojan valassa poistutaan istumalaatikosta, könytään keulaan, annetaan pusu kullalle ja palataan takaisin boksiin istumaan. Tietenkin kaatumatta. Eli huulet töttörölle ja kajakin keulaa kohden, tavoitteena antaa keulanupille pusu. Kuten kuvistakin käy ilmi, niin siinä vaiheessa kun äijä lähestyy keulaa, on kajakki senverran pystyssä, että se keulanuppi on reilusti pinnan alapuolella. Ettei olisi liian helppoa. Muutaman kerran kokeilin, ja eihän siitä tullut mitään. Olisi kai pitänyt ottaa mela mukaan tasapainoa antamaan, tai jotain. No, onpahan ensi kaudelle tavoitteita.

Kuvat otti Timo, siitä kiitos hänelle.

Tässä vaiheessa tämä on vielä helppoa.

Melkein perillä, onnistuu onnistuu...

Tai sitten ei...