600km rikki

Poikamiespäivät jatkuivat vielä Heinäkuun ensimmäisellä viikolla, ja sehän tarkoittaa sitä, että melotaan niin paljon kuin jaksetaan ja ehditään. Jee! Terveisiä vaan perheelle Savoon, huomenna nähdään.

TI Antti veti tekniikkareenit, siitä hänelle suuri kiitos. Aiheena oli melaperäsin ja sitä treenaamaan oli ilmestynyt kiitettävästi porukkaa ja uusia naamoja. Hienoa, toivottavasti tämän vuoden "saapumiserästä" saadaan ainakin muutama aktiivi lisää.

Ennen reenejä piti vähän lämmitellä, ja sehän kävi niin, että keula kohti Norssalmen siltaa. Sieltä suunnasta se Antti kuitenkin tulisi. Arja lähti seuraksi mukaan, niin ei tarvinnut yksin mennä sateessa. Valkoinen kajakki oli helppo pongata, kun tiesi mihin suuntaan tähyillä. Kohtasimme Antin keskellä Keisarinsatamaa, josta jatkoimme yhdessä vajalle.

Suomen suvi

Tuon pallon kävin noukkimassa ja heitin rannalle. Eiköhän joku pikkuinen sen sieltä löydä (ja heitä takaisin jortsuun).

Parikin ongenkoukkua olen tämän kauden aikana repinyt pohjasta, mutta tämä viehe löytyi rantapuun oksasta roikkumasta.

Melaperäsin on tekniikka jota en itse juurikaan käytä, mutta lupaan parantaa tapani jatkossa. Eniten siinä ärsyttää se, että vauhti katoaa sitä käytettäessä. Itse käytän enimmäkseen kaarivedon ja kallistamisen yhdistelmää ohjaamiseen, mutta sivutuulessa melaperäsimelle voipi tulla hyvinkin paljon käyttöä. Tai sitten vain pudotan "roskan" veteen, sanokoon Masa mitä lystää.

Negatiivisen melaperäsimen jätän kyllä suosiolla toisille. Unohdan kuitenkin sitä tehdessä, että lapa on leikkaavassa asennossa ja yritän nojata siihen, tehdäkseni jonkinlaisen alatukikäännös/tuentahässäkän Siitä ei hyvä seuraa, jos lapa onkin leikkaavassa asennossa, kun rupean nojailemaan melaan.

"Mennään lauttaan siten, että keltaiset ensin, sitten oranssit, punaiset ja lopuksi kaikki muut värit"

TI reenien jälkeen Antti kysyy minua luotsiksi/seuraksi paluumatkalleen Mansikkalahden vajalle, ja minä suostun. En tiedä kysyykö tosissaan, mutta siitäs sai, jos se oli läppä. Lähdemme siis yhdessä Mansikkalahtea kohden, paksaa jauhaen. Tai siis: minä höpötän ja Antti kiristää vauhtia koettaen löytää sen nopeuden, milloin höpötys lakkaa :-D Perillä Mansikkalahdessa päätän jatkaa eteenpäin, Kotkan saaren ympäri. On niin tylsää mennä samaa reittiä takaisin ja kierto tuo matkalle pituutta lisää ainoastaan 2km.

Tuulta ei juurikaan ole, pikkuinen ristiaallokko Sapokan edustalla, mutta siinä on aina. Boonuksena alkaa sataa, aika kovastikin, joka lähinnä ärsyttää, kun pitää vetää anorakin huppu päähän. Kantasatamassa mela tuntuu jo raskaalta, mutta ei voi kauheasti keventää tahtia. Rannalta nimittäin kaksi henkilöä tarkkailee menoani sateenvarjojen suojasta. Mitään ei myönnetä, ja varsinkaan väsymystä. Ainakaan tuntemattomille, niin kerta.

No jarrutetaan sitten.

Pieni tahdin pudotus, juomatauko siltojen alla, ja taas mentiin. Kotona noin 22:30, melkein kaikkensa antaneena.

Keskiviikkomelonta on perinteisesti tehty "Niinilahtiviikolla" aina Niinilahteen. Tämän vuoksi lähtö kello 17:00, mutta koska toimintasuunnitelmassa lukee, että KE melonnan lähtö on kello 18:00 piti vähän plänätä. Kaikki eivät tiedä tätä poikkeusta ja vajalle tulee taatusti uusia jäseniä kuudeksi. Lupauduin aluksi vetämään 17:00 lähdön ja Esko sitten myöhäisemmän, mutta toisin käy.

Keskiviikkona tuuli nousee ja Äyspäällä on täysi rähinä päällä. Saamme raportteja useasta suunnasta, että murtuvia aaltoja ja kaikkea muuta aiheeseen liittyvää kivaa olisi tarjolla niille, jotka lähtisivät melomaan Niinilahteen. Lisäksi saan tiedon, että Esko on astunut naulaan, eli tuskin pystyy vetämään yhtään mitään. Olen vajalla ennen viittä, ja siellä on kolme urheaa Niinilahteen lähtijää. Onneksi sellaisia joilla on jo kokemusta. Normipottuilut, jäähyväiskuvat (jos emme enää koskaan tapaa) ja kolmikko matkalle kohti uusia seikkailuja. <-- Timo: raporttia odotetaan, pääsitte kaikki kuulemma hengissä perille ja koska paatit näyttivät olevan vajan hyllyllä, myös kotimatkakin suoritettu onnistuneesti.

Kuvassa 2/3 Niinilahden retkikunnasta: "ai niin, mela olisi aika kiva olla mukana".

Jään siis odottamaan rantaan, vaikka mieli teki lähteä mukaan. Melomaan oppii melomalla, ja nyt olisi tarjolla keliä ja kamuja turvaksi, jos jotain tapahtuisi. Ei voi minkään, mutta onhan tässä kesää ja lähtöjä jäljellä. Rantaan ilmestyykin 5 melojaa. Kaikki tämän kesän kurssilaisia. Ihan hyvä kun jäin, koska muuten ei olisi ollut vetäjää. Ihan ensiksi ilmoitan, että jos haluavat Niinilahteen, niin siitä vaan, mutta omalla autolla mantereen kautta. Tarjoan, että jos haluavat, voimme käydä kurkkaamassa Maijansalmen suulta miltä siellä Äyspäällä oikein näyttää. Tämä ehdotus saa hyvin vähän vastakaikua, eli ei yhtään.

Suojaisia reittejä pitkin kierrämme Hirssaaren ja kun on kiinnostusta, käymme piipahtamassa kantasatamassa, vaikka se tarkoittaakin koko loppumatkan ajaksi sivutuulta. Porukka selviää niistä pikkuaalloista mainiosti ja saivat taatusti hyvää reeniä. Loppumatkasta pääsemme vielä todistamaan, kun nuori pariskunta harrastaa, sylikkäin rantakalliolla, sitä kaikkein kauneinta asiaa maailmassa. Kajakilla pääsee muuten aika äänettömästi ja huomaamattomasti lähituntumaan, mutta kuvat jäävät ottamatta. Ei häveliäisyydestä, pois se meistä, mutta kamera ei suostu tarkentamaan. On kuitenkin liikaa nopeutta ja aurinko heijastuu rantakalliosta niin, että automatiikka on helisemässä. Terveisiä vaan nuorelle parille, jos luette tätä. Sorry jos tuli coitus interruptus meidän takia.

TO lähden töiden jälkeen rantaa kohden, edes pienelle lenkille, vaikka käsivarret huutavat jo armoa. On tullut melottua aika paljon tässä viimepäivinä. Tuultakin on sääennusteen mukaan riittävästi, ja kämppäkin pitäisi siivota. Joku ryökäle on vahtimisesta huolimatta räjäyttänyt paikat levälleen. Mietin, että kyllä tässä 10km lenkin heittää vaikka vastatuuleen. Eikun paatti veteen ja kohti Maijansalmea. Kiinnostaa nähdä millainen show Äyspäällä olisi tarjolla.

Vastatuulta minä sitten saankin. Pohjinselkä on niin mitätön selkä, että yleensä sitä ei edes huomaa. Nyt tuuli tulee suoraan edestä, ja ennuste on oikeassa. Tuulen nopeus on jotain 9-10m/s luokkaa, puuskissa vielä enemmän. Tunnen miten tuuli tarttuu aina siihen lapaan, joka ei ole vedessä. Hetkeksikään ei voi hellittää, koska muuten matkanteko tyssää ja ajaudun takaisinpäin. Aalloista ei tarvitse välittää, niillä ei ole tilaa kasvaa, mutta se tuuli, huh. Kärkisaaren kohdalla alan lupailemaan itselleni melonnan jälkeisiä olutpalkintoja. Maijansalmen lähestyessä olen luvannut itselleni palkkioksi koko baarikaapin sisällön ja hyvän matkaan naapurinkin varastoista, mutta niin vain olen lopulta Maijansalmen kapeikossa.

No en varmasti Photoshoppaa tätä kuvaa suoraksi. Se on mitä se on.

Etukäteen luulen, että voimalinjojen kohdalla hellittää, koska Maijansaari antaisi tuulensuojaa. Olen väärässä. Tuuli käy siihen aivan samalla voimalla kuin selälläkin, mutta lisäksi saan nyt punnertaa vastavirtaan, kun salmeen työntyy vettä Äyspään selän suunnasta. Viimein pääsen salmesta läpi ja totean, että Äyspäällä on näköjään lammaslauma irrallaan, mutta nyt ei ole paukkuja mennä sekaan peuhaamaan.

Kotimatka onkin sitten leppoisaa menoa. Jos ei haluaisi, niin ei tarvitsisi melaa pahemmin veteen kastaa. Tuuli ja virtaus työntävät kajakkiani vauhdilla eteenpäin. Alkumatkasta saan vähän surffauksenkin makua.

Vajalla huollan vermeet ja lähden kotia kohden. Ammattikorkean valoissa tulee Eko vastaan perässään kärryllinen koskareita. Täyskäännös ja takaisin vajalle auttamaan lastin purkamisessa. Ekolle apu kelpaa ja siinä ei kauaa nokka tuhise, kun koskarit on nostettu vintille odottamaan seuraavaa käyttökertaa.

Huomenna sukuloimaan, eli perheen perässä suureen Savonmaahan. Kädet saavat kaipaamansa tauon, ja Antti pääsee vetämään lisää keulaa. Lähelle pääsin, mutta ei ihan riittänyt :-p

621