Kotkan poikii ja muskeliveneitä: Mussalo mielessäin

Ulkona on syksyinen keli, vaikka kalenterin mukaan suomen kesä on parhaimmillaan. Koleaa, sumuista ja välillä sataa. Eilinen myräkkä on vielä tuoreessa muistissa, kun työpäivän jälkeen suuntaan vajalle.

Uutisten mukaan Helsingin edustalla oli ollut eilen niin kova keli, että purjeveneistä oli katkennut mastoja. Timo oli käynyt omalla melontareissullaan mukavuusalueensa ulkopuolella, ja me oltiin ulkoiluttamassa melonnan alkeiskurssia samassa säässä. Onneksi keli ei ehtinyt ihan niin pahaksi siinä vaiheessa, kun me kurssin kanssa mentiin, mutta torppasi kyllä aika tehokkaasti omat suunnitelmat iltalenkistä. Toisaalta, Hollanti - Meksiko oli kyllä ihan viihdyttävä peli, aikansa kutakin ;-)

Rannassa totean, että keli on tyyni, mutta sumuinen. Sadekin loppuu kajakkia pakatessa. Samalla tulee autettua Ekoa lastaamaan koskarit kärryn kyytiin, koska Niinilahden "leiri" alkaa tänään. Itsekin suuntaan Niinilahteen, vaikka odotettavissa on tuskin mitään yleisöryntäystä.

Alkumatkasta "niitän" kaisloja, sellaisella vähän pidemmällä puukolla, kun kerran saatiin kehoitus tehdä asialle jotain. Jälki on vaatimatonta, mutta jos toistan tämän joka kerta, kun menen ohitse umpeutuvasta kohdasta, niin eiköhän se jossain vaiheessa näy jossain. Jos joku lukija omistaa viikatteen ja veneen, niin voisit käydä vähän niittämässä sitä Munsaaren sillalle menevää väylää. Sitä Langinkosken puolella olevaa pätkää.

Matka Niinilahteen sujuu hieman nihkeästi. Ei oikein kulje. Mietin, että pitäisikö kenties pitää välipäiviä melonnasta, mutta kun tämä on niin kivaa. Äyspäällä on tyyntä, ja eikä melontaan ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota, kunhan sutii menemään. Juuri nyt Äyspää on lempeällä tuulella.

Niinilahdessa on vastassa Eko vaimoineen, joten rantautuminen ja lyhyt paikkoihin tutustuminen. Matkalla tuli mieleen, että syöminen on jäänyt tänään hieman vähemmälle, ja sekin voi olla osa-syy siihen, että melominen on niin nihkeää. Onneksi otin keittovehkeet mukaan. Eli survoin mukaan kaiken mahdollisen, paitsi yöpymisvälineet, kun en jaksanut lajitella. Bigfoottiin mahtuu, kajakkien Ford Transit. Ei mene kauaa kun hernekeitto on porisemassa ja kohta se on nautittu, vaikka sinappi jäikin himaan. Hyvää oli, vaikkei ole varsinaisesti mitään gurmeeta.

Tauko hieman venähtää kun jauhan pas... siis parannan maailmaa Ekon kanssa. Saunakin olisi lämmin, mutta jätän väliin, kun pitää vielä läpsytellä takaisin himaan. Hiki tulee kuitenkin ja ajatus lähtemisestä melomaan saunan jälkeen ei oikein houkuttele.

Tauon aikana tuuli nousee (tietysti) ja alan valmistautua kotimatkaan. Eko toivottaa hyvää kotimatkaa vastatuuleen, mutta minäpä lähdenkin vasemmalle, myötätuuleen kiertämään Mussaloa. Myötätuuli siivittää menoa, ja varmaan se syöminenkin auttoi. Ihan sama, nyt kulkee, vaikka tiedän vastatuulen odottavan minua heti kun Mussalo on kierretty.

Sataman voi ohittaa kahdella menetelmällä. Pedantti yksilö katsoo sataman laivaluettelot, että mitä paatteja on tulossa/lähdössä millä aikataululla ja ajoittaa oman menonsa sen mukaan. Se toinen vaihtoehto on ns. kukkuluuruu-menetelmä, jossa mennään satama-altaan aukolle, ja katsotaan onko tulossa/menossa kivitalon kokoista laivaa. Jos laiva on tulossa suuntaan tai toiseen, niin odotetaan, että se menee alta pois. Saatte ihan vapaasti arvata kumpaa menetelmää käytin ;-) Pongaan monta paattia ja saan vihdoinkin kuvia Mussalon konttisatamasta, kun kamerassa on akkua.

Loppumatka menee rennosti, ei ole kiire mihinkään. Niitän lisää kaisloja samasta kohtaa missä "riehuin" jo mennessa. Törmään vielä Timoon, joka on koe-ajamassa uutta versiota itse veistämästään grönlantilaismelasta. Hieno on. Kokeilen itsekin kyseistä melaa vajan edustalla olevassa poolo-altaassa ja on aika vinkeä kapistus. Vaatii harjoittelua ja tajuan lopettaa hupsuttelen kyseisellä mellalla kun olen vielä voitolla, eli pystyssä.

600km raja lähestyy = urakka etenee suunnitellusti.