Antti selittää ensin teorian, jota tulee paljon, mutta onhan meillä aiheitakin katettavana:
- miten uidaan rantaan ja raahataan perässä vesilastissa olevaa kajakkia
- miten melotaan vesilastissa oleva kajakki rantaan tyhjennettäväksi ilman, että mennään aukkoon istumaan
- miten saadaan vedet ulos kajakista yksin
- miten kiivetään kajakkiin ilman apuvälineitä
- miten kiivetään kajakkiin apuvälineen (melakelluke) kanssa
- jne. jotain varmaankin unohtui, mutta tuossa ne aiheet noin suurinpiirtein
teoriat sikseen ja eikun vesille kokeilemaan.
Joskus alkeiskurssilla ihmettelin reskutusdemossa, kun henkilö jonka piti esittää pelastettavaa, ei meinannut saada kajakkiaan nurin. Olin silloin aivan huuli pyöreänä, koska kajakin kaataminen nyt tuntui olevan ihan simppeli juttu. Kaikkihan sen nyt osaa, höhö? Nyt muutama sata kilometriä myöhemmin tajuan mistä se kiikastaa. Kajakin itse kaataminen sotii kaikkea sitä vastaan mitä opettelemme aallokossa melomisesta ja pystyssä pysymisestä. Luonto ei meinaa antaa millään periksi ajatukselle, että itse tahallani kippaisin paatin. Onneksi Antti antaa vinkin. Nousen istumaan takakannelle, jalat penkkiin ja sitten ympyrää poolo-altaassa. Vispaa ja huojuu, vaan ei kaadu kun läpsin alatukea vastaan. Lopulta kanttaan tarpeeksi vauhdilla ja molskista. Eikun reskuttamaan.
Vesien saaminen pois paatista on helpohkoa. Parin yrityksen jälkeen onnistuu niin, että pohjalla on ehkä sentti kaksi vettä, ja sehän ei ole lasti eikä mikään. Pitää joskus kokeilla myös jollakin toisella kajakilla, koska näissä on taatusti isoja eroja. Omassani on korkea kansi, eikä imukuppiefektiä ole, tai se on hyvin mitätön.
Kyytiin kiipeäminen yksin onkin sitten astetta vaikeampi temppu, lievästi sanottuna. Olen tehnyt tempun uimahallissa koskarilla useita kertoja, ja siellä se on onnistunut egoa kohottavalla helppoudella. Kylmähkössä merivedessä, täysikokoisella retkikajakilla tilanne on aivan toinen. Jo pelkkä takalastiruuman päälle punnertaminen tuntuu vaikealta, saati sitten itsensä hinaaminen istuma-aukon päälle. Kelluntaliivi tarttuu kiinni kansiköysiin, samoin aukkopeitto, vaikka olen muistanut laittaa sen kahvasta kiinni kelluntaliiveihin, pois tieltä repsottamasta. Takakannella olevat romut (melakelluke ja pumppu) eivät tosiaankaan auta asiassa. Molskahdan takaisin mereen useita kertoja, mutta onnistuuhan se lopulta kun sinnikkäästi yrittää. Takki alkaa tosin olla aika tyhjä, rankkaa touhua.
Melakellukkeella pelastautuminen onnistuu ensimmäisellä yrityksellä, helppoa kuin heinänteko.
Kun ollaan valmiiksi märkiä, niin uskaltaa kokeilla kaikenlaisia hupsutteluja, ei haittaa jos tulee kippi. Alatukikäännös onnistuu mallikkaasti, mutta eskimokokeilut (2kpl) eivät. Vituixmän miehelle tulee hommia: terävyydestä ei tietoakaan, yritän liian hienoa, ajattelen sitä liikaa (nyt mela tuonne, sitten sweep ja hip-snap) jne. Pää nousee pinnalle, mutta romahtaa heti takaisin. Tämä on niin tuttua viime talven reeneistä, mutta nyt ei jaksa enää kokeilla ja miettiä mikä kohta tarkalleen mättää. Mie oon ihan valmis.
Paatti kuivauksen kautta orrelle ja himaan. Rankkaa touhua.
 |
| Ennen TI reenejä kierrän Munsaaren, jonka kaislikossa tulee vastaan peräti neljä SUP-lautaa. |
KoMe keskiviikkomelontaan lähden tällä kertaa vanhemman pojan kanssa. Ne talven lupaukset jne. Isompaa ei taida jännittää ihan yhtä paljoa, kun pikkuveljeää pari viikkoa aikaisemmin, mutta vähäisen kuitenkin.
Vajalle valuu paljon väkeä, siis paljon. Minulla meni laskut sekaisin, mutta vesillä taisi olla 11 yksikköä, ja kaksi kaksikkoa, tai ainakin sinnepäin. Ennen melontaa joku kysyy, että "kuka tässä on ryhmän johtaja?" ja saan kuulla, että se olen minä. Kiitosta vaan, se oli kai se "ansioton arvonnousu", josta olen joskus kuullut puhuttavan ;-) Hetken hieman arveluttaa, kun melkein kaikki naamat ovat uusia, mutta sitten onneksi broidi ja Timo ilmestyvät vajalle. Ei sillä, että epäilisin porukan taitoja (kaikki, tai ainakin melkein, ovat nimittäin Antin kouluttamia). Olen silti huojentunut, kun en ole ainoa joka ei ole paatissa tyyliin "viidettä tai kuudetta kertaa".
 |
| Lähtötohinaa |
Keli on tyyni, joten matkaan, suunnitelmalla: "Maijansalmeen ja mietitään sitten jatkot". Matka sinne menee hienosti, mitä nyt pari moottorivenettä aiheuttaa jännitystä(?) sivuaaltojen muodossa. Otamme porukan kasaan useaan otteeseen, ja tunnin läpsyttelyn jälkeen olemme Maijansalmen suulla toteamassa, että onpas Äyspäällä tyyntä. Tämä mahdollistaa Maijansaaren kietämisen, joten tuumasta toimeen. Rannassa träkkeri näyttää 12km ja rapiat, joka on aloittelijoille todella mainio suoritus. Jos lenkki oli liian pitkä, niin ainakaan kukaan ei sitä tunnusta.
Oma jälkikasvu suoriutuu reissusta mainiosta, vaikka taisi olla vähän tylsää. Hauskinta oli ilmeisesti niissä isohkoissa moottoriveneen peräaalloissa. Niissä samoissa joissa olin hieman ihmeissäni, kun en ole koskaan aikaisemmin ollutkaan kajakin kanssa sivuluisussa. Ei mitään vaaraa. Kajakki ei kallistunut tms, mutta tuntui vain hieman ihmeelliseltä.
 |
| Ruuhkaa. |
Kukaan ei kaadu, ketään ei tarvitse hinata, joten hienosti meni ja ensi KE sitten taas uudemman kerran.
TO (ja lähestyvän meriretken) kunniaksi Antti vetää toisenkin tekniikkareenin samalla viikolla. Aiheena hinaus ja paripelastautuminen. Jos Tiistaina oli yleisömenestys, niin nyt paikalle tulee vain 6 + Antti. Tämähän ei meitä haittaa, joten paatit veteen ja kaatuilemaan, teoriaosuuden jälkeen siis.
Timon esimerkin innoittamana puen itsekin kuivapuvun. Minua nimittäin hieman kiinnostaa asia, kun en ole sen kanssa vielä koskaan polskinut. Puku on ollut päällä jo useammalla kylmän veden aikaan tehdyllä melonnalla, mutta ei ole vielä koskaan ollut oikeassa testissä.
Heti ekan kippauksen jälkeen (joka taas sotii luontoa vastaan) huomaan, että puvun ilmaus ei ole onnistunut, vaikka sitä rannalla kovasti yritin ja luulin tehneeni sen ihan OK. Jaloissa on ilmaa ja kellun kuin Michelin-mies, eli tosi mallikkaasti. Uiminen onkin sitten kertaluokkaa vaikeampaa. Puvun ilmaamiseen pitää paneutua seuraavalla kerralla, kun pistän sen päälle.
Noin neljän paattiin kiipeämisen, ja noin neljän pelastajana olemisen jälkeen, alan olla aika valmis.
Jäynääkin ehdimme tekemään, kun minä ollessani veden varassa pelastettavana tönäisen kajakkini niin kovaa myötätuuleen (Antin kehoituksesta), kuin vain jaksan ja ehdin. Harmikseni tässä harjoituksessa on kaksi pelastajaa, joista toinen on karkulaiseni kulkulinjalla. Kovin pitkä kajakkini karkumatkasta ei siis tule, mutta jäynä se on pienikin. Ihan itse heittäydyn tolvanaksi/uimataidottomaksi ja roikun jaloillani Timon kajakin keulasta, kun minua viedään oman kajakin luokse. Olisi varmaan pitänyt leikkiä vielä tajutontakin, mutta päätän nyt vielä jaksaa kavuta itse paattiin sisälle. Sen toisen jäynän tekee Antti minulle, kun uin paatti perässä rantaa kohden. Onpas vaikeaa ihmettelen, kunnes tajuan Antin roikkuvan minun paattini perässä siten, että hänen kajakki on minun omaani verrattuna poikittain. Ei ihme, että oli raskas, eikä matka oikein edennyt.
Vielä ennen lopetusta päätän kokeilla eskimoa. Hipsin hieman sivummalle, ettei olisi yleisöä. Pieleen se menee kuitenkin. Juuri ennen yritystäni kuulen, kun Timo selittää, että "ei oikein erotu eskimoa tehdessä näissä vesissä tuo minun melan lapa, kun se on musta". No, minulla on melassani valkoinen lapa, joten ei pitäisi olla sitä ongelmaa. Paatti nurin ja eihän täällä mitään näe. Vesi on ruskeaa ja täynnä humusta (onko oikea sana?). Kun kurkistelen ylöspäin en ole varma onko vaalea plaikku melani, vai lumpeen lehti. Vaikka voinkin ehkä väittää erottavani melan lavan, sen asennosta ei osaa sanoa yhtään mitään. Tästä ei tule hittojakaan, mutta yritetään silti: ei hienosteluja ... just do-it ja ...pystyssä ollaan! Jesh! Melkein yhtä suuri riemu kuin talvella uimahallissa, tempun onnistuessa ekan kerran. Kuulen selän takaa Timon huudon: "Hyvä Pasi!", että se siitä "ei yleisöä kiitos"-yrityksestä :-)
Jos oli jotain fantasioita iltalenkistä, niin ne kyllä haihtuivat reenien aikana. Tämä on oikeasti rankkaa touhua. Paatin kuivaus, nosto orrelle ja suihkuun.
Kiitos kaikille, tämä on ollut mielenkiintoinen melontaviikko.
Jaa se hinaaminen? Ei siinä oo mitään kertomista. Köysi kiinni hinattavaan paattiin ja eikun sutimaan. Kyllä se sieltä perästä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti