Vajaa vuosi myöhemmin

Disclaimer, tai jotain

Tämä blogi kertoo enimmäkseen melonnasta, ja kaikesta siihen liittyvästä oheistoiminnasta. Päivityksiä tulee satunnaisesti ja taatusti epäsäännöllisesti. Tukikohtani on Kotkassa josta käsin tutkin kajakilla lähiympäristöä.

Harrastuksen alku

Viime vuoden kesäkuussa toteutui pitkäaikainen haave, ja menin melonnan alkeiskurssille. Pitkään sitä oli suunniteltu ja onneksi olin kysynyt veljeä ajoissa mukaan. Hän nimittäin huomasi Kotkan Melojien kotisivuilta ilmoituksen alkeiskurssista. Tarjolla oli vain kaksi kurssia, mutta olimme riittävän nopeita ja saimme paikat..

Kouluttajana toimi Antti Hanski, joka hoiti homman hienosti kotiin. Esittelykierroksella oli hieman orpo olo, kun suurin osa kurssilaisista paljastui pesunkestäviksi kotkalaisiksi, jotka olivat touhunneet koko ikänsä merellä. Itse kun olen vasta äskettäin Kotkaan muuttanut, ja meri melko tuntematon elementti. Omalla vuorollani ilmoitin, että "pari kertaa on tullut tuollainen paatti vastaan auton katolla, että enköhän mä tän homman hanskaa". Huumori on ilmeisen vaikea laji. Piti sitten perään täsmentää, että oikeasti jännittää aika paljon miten tässä käy.

Ekan kerran kun istuin kajakkiin hermostutti ja kunnolla. Se paatti vispasi ja keikkui niin, että ihme etten vetänyt lippoja saman tien. Myöhemmin opin, että minähän sitä keikutin, ei se itsestään heilu. Ainakaan tasaisella kelillä.

Kaikki meni kuitenkin ihan hienosti, kunnes tuli aika kokeilla sivuttainmelontaa. Kyseessä on tekniikka, jolla siirretään kajakkia kylkilinja edeltä. En ehtinyt kuin toteamaan ja Suomenlahti kutsui, plumpsista. Ekaa kertaa kajakissa, ekat lipat ja spontaani pelastautumisharjoitus. Olin myös ekaa kertaa pelastusliivien kanssa vedessä. Vekkuli tunne, kun ei tarvinnut itse uida pysyäkseen pinnalla. Hieman haittasi kun ne liivit olivat liian löysällä ja pamahtivat melkein nenään asti. Oppia tuli siis kertaheitolla runsain mitoin.

Antti auttoi minut takaisin paattiin ja taas mentiin. Jälkikäteen mietin pitkään mikä siinä meni pieleen, ja nykyään se on itsestään selvää. Vedin melaa liian lähelle kajakkia, se osui kajakin kylkeen josta se lähtee helposti imeytymään paatin alle. Tyhmä noviisi vaistomaisesti kurkkasi perään ja sitten mentiin. Kiitoksia muuten niille apuohjaajille, jotka yksi kerrallaan kävivät kippauksen jälkeen vaivihkaa kyselemässä, että mikä meininki, arvostan.

Ensimmäisen päivän ensimmäinen "retki" oli kierros läheisen Kortetsaaren ympäri. Naurettavan lyhyt, ehkä 2km lenkki, mutta minä olin myyty. Tämä oli SE juttu, tätä minä haluan tehdä.

Paatista noustessa piti vielä vitsailla, että: "kylläpäs tuossa meloessa roiskuu paljon vettä", kun litomärkänä sieltä nousin.

Alkeiskurssin viimeisen päivän lähtötohinaa

 Toisen päivän ohjelmassa oli lisää tekniikkaa ja hieman pidempi retki. Nyt mentiin Munsaaren ympäri ja maisemat sen kuin komistuivat (minun oma, ei ehkä niin puolueeton mielipide). Toisena päivänä kaatuivat kaikki, tosin suunnitellusti eli teimme pelastautumisharjoituksen. Jokainen oli vuorollaan pelastettava ja pelastaja. Viereisen uimarannan touhut kyllä keskeytyivät täysin, kun aloimme kippaamaan paatteja.

Keskussairaala minulle uudesta vinkkelistä

Viimeisen päivän ohjelmassa on Hirssaaren kierto, jonka puolivälissä pidettiin tauko. Kunto meinasi loppua, viimeinen kilometri oli yhtä tuskaa, mutta fiilis oli mahtava. Erityiskiitos Petrille, joka kippasi keskelle Keisarinsatamaa. Boonuksena samalla paatilla kuin joka minut "heitti" silloin ekana päivänä selästään ja vieläpä samaa temppua tehdessä. Enpä jäänyt ainoaksi, hähä.

Petri lähti uimaan :-)

Siinäpä se lyhykäisyydessään, yhden harrastuksen alku. Syvällisempää(?) pohdintaa myöhemmin.