Kotkan poikii ja muskeliveneitä: Kvaenangenin kajakkiretki: 3. päivä Vuorovesivirrat (Sørstraumen)

Tänään olisi ohjelmassa vuorovesivirtoja, ja ei mitään hajua mitä pitäisi odottaa. Vuorovesi on sinällään tullut jo tutuksi, mutta vuorovesivirta ei. Kaikenlaisia kauhutarinoita olin kyllä kuullut siitä, miten virtaukset ovat tempaisseet varomattoman uimarin/melojan/soutelijan hetkessä monta kilometriä avomerelle, mutta omakohtainen konkretia puuttuu.

Petri kertoi meille, että Sørstraumen on virtaamaltaan Norjan toiseksi nopein vuorovesivirta. Sitten paljon teoriaa siitä mistä tämä kaikki johtuu jne. Suurin osa taisi mennä joko ohi hilseen, tai sitten muuten vain unohtui nopsaan, sorry :-) Mieleen jäivät lähinnä varoitukset siitä, että kajakin alle saattaisi muodostua pyörteitä. Siis semmoisia kunnon imureita, kiva.

Meille oli ennustettu kurjaa keliä: sadetta ja ennenkaikkea kovaa puuskittaista tuulta, joten ennen lähtöä tarkistimme telttojen kiinnitykset jne. normaalia huolellisemmin. Päiväretki oli ajastettu siten, että pääsisimme perille hieman ennen ilmiön alkamista. Ehtisimme pitää pienen tauon, ja sitten saisi omakohtaista kokemusta vuorovesivirroista.

Eikun matkaan. Vastatuuleen, noin 12km joka oli itseasiassa aika hauskaa. Pientä ristiaallokkoa ja siihenmalliin. Kyllä te tiedätte, ei liian rankkaa taikka vaikeaa. Sillai sopivasti, että pysyy mieli virkeänä. Pikku aallokossa melomista hauskempaa oli kuitenkin lunniparvi, jonka yllätimme. En tiennytkään, että aaltoonkin voi kompastua. Olihan se aikamoista tohinaa ja touhotusta, kun pienet lunnit säntäilivät sinne sun tänne. Pääsin myös näkemään miten lunni oikein sukeltaa ja se vasta hupaisan näköistä olikin. Harmi, että ei niistä ehtinyt ottamaan kuvia. Aikamoisia veijareita.

Laskettelimme Sørstraumenin sillan alta ja kyllähän siinä tuntui jo pieni virtaus, joka varsinkin rantaan päin kaartaessa pyrki kampeamaan kajakkia poikittain. Pikaisen tauon (ja turvabriiffauksen) jälkeen takaisin vesille, ja se missä äsken oli pikkuruinen virtaus, olikin nyt muuttunut pieneksi koskeksi.

Olen joskus kysynyt joltain, että "Koska olet meressä muka kosken nähnyt?" ja nyt sellainen oli oman nenän alla. Etenkin siltapalkin taakse muodostui semmoinen amme, että jos sinne joutuisi, niin sieltä tuskin pääsisi omin avuin pois. Eikun kokeilemaan. Rannan tuntumasta akanvirtaa pitkin ylös, ja sitten virran vietäväksi.

En osannut arvioida virran voimaa pätkän vertaa. Heti kun kajakin keula poistuu tyvenestä virta nappaa paatin mukaansa. Muuten ihan kiva, mutta olen poikittain. Kaarivetoja, no ei käänny. Melaperäsin, no ei käänny. Tai jos kääntyykin, niin aivan liian hitaasti. No mikäs tässä, mennään sitten kylki edellä. Kyydin nopeuden tajuan vasta, kun olen siltapalkkien kohdalla, ja lähellä on kiinteä kohde mihin verrata nopeutta. Aikamoista haipakkaa, vaikka en tee mitään. Sitten olenkin pyörteessä. Ei mikään imupyörre, kunhan nyt on vaan paikka, missä vesi pyörii paikallaan. Hyvä, saan kajakin käännettyä ja keulan oikeaan suuntaan.

Ärsyttää, kun en saanut paattia kontrolliin. Eikun uusi yritys. Nyt osaan mennä virtaan jo oikein, ja pääsen laskemaan keula edeltä. Törmään uudelleen samaan pyörivään kohtaan ja kajakin ohjailun kanssa on edelleen vähän niin ja näin. Parempi kuin edellinen yritys, mutta ei tämä nyt oikein kolahda. Jumitan rannan tuntumaan videoimaan toisten suorituksia, ja sitten lähden seuraksi ensimmäiselle, jolle touhu riittää.

Ilmiönä aivan mahtava. Ei pelottanut, ei yhden ainoaa horjahdusta, mutta ei ollut minun juttu. Olo oli vähän kuin koskessa, en pelännyt, mutta en myöskään viihtynyt. Jos osutte mestoille, käykää ihmeessä kokeilemassa.

Paluumatkasta ei ole paljoa kerrottavaa. Perillä leirissä olo oli väsynyt, mutta hyvällä tavalla. Melottiin kuitenkin noin 24km ja siihen puljaukset päälle. Aika jees päiväretki. Huomenna matka jatkuisi aikaisin aamusta. Se luvattu puuskainen tuuli oli siirtynyt huomiselle, ja luvattu sadekin jäi tulematta. Ei haitannut, ainakaan minua.