Tätä vaivaa lähdin sitten LA aamusta hiomaan pois. Alku oli kaikkea muuta kuin lupaava. Ei vaan löytynyt sitä rytmiä, vaikka kuinka yritin keskittyä vetoon. Muistelin kaikkia niitä oppeja joita olin saanut, mutta ei. Rentoudesta ei tietoakaan. Jo ennen Norssalmen siltaa alkoi toinen hartia ilmoitella, että huonosti menee ja boonuksena toisesta jalasta alkoi mennä tunto.
Mitä ilmeisemmin vedin taas käsillä ja olin jännittyneenä kuin ekakertalainen kajakissa. Tätä vielä oikein korosti ohi menneen veneen aiheuttamat sivuaallot. Niiden mennessä kajakkini alta hetken jo harkitsin alatuen käyttöä kun tuntui, että tässähän mennään kohta nurin.
Keskityin vielä lisää siihen miten istuin, miten mela menee veteen, käsien asentoon, vedon pituuteen, vartalonkiertoon jne. ja matka eteni jotenkin. Katariinan niemestä käännyttäessä Sapokan suuntaan sain perästä pienet surffit ja matka Kuusiseen menevälle pengertielle meni yhdellä heilahduksella. Pienveneitä oli liikkeellä yllättävän paljon, mutta kyllä sinne yksi kajakki sekaan mahtui.
Odottelin Pikku-Varissaaren kupeessa, että selvisi mihin suuntaan tämä katamaraani seuraavaksi lähtisi. Taisivat olla sik-sakista päätellen treenaamassa. |
Pidin pienen kelluntatauon Kuusisen venesatamassa ja ensimmäistä kertaa keikan aikana huomasin nauttia kelistä, joka oli todella hieno. Tauon jälkeen jatkoin matkaani paperitehtaan ohitse, kohti kantasatamaa ja jossain vaiheessa vain huomasin, että "hitsi, nythän tämä sujuu". Se melomisen rytmi ja rentous vaan löytyi jostain. Ei tarvinnut enää miettiä koko asiaa. Matka joutui ja mikään paikka ei oireillut. Tästä innostuneena kiersin Kotkan saaren jälkeen vielä Hirssaaren ja Kortetsaaren. Rannassa olo oli virkeä, eikä mitään paikkaa kolottanut.
Toivottavasti tämä tekniikkavirhe oli tässä, eikä aiheeseen tarvitse palata enää koskaan.
Tauko kaislikon reunassa |
Keisarinsatamaa Hirssaaren suunnasta nähtynä |
Melkein "Simpsons pilvet" ja Munsaaren kaislikkoa. |