torstai 30. kesäkuuta 2016

Juhannusretkellä 2016 - PE juhannusaatto - Katajakari & Haapasaari

Leirin pystyttämisen, ja ruokailun jälkeen on aika lähteä kohti suomen vaarallisinta saarta. Vaikka vietin saarella yhden talven, olen nähnyt sen enimmäkseen yläilmoista käsin, eli puokista tähystäen. Tajuan, ettei minulla ole hajuakaan millä rannalla kasarmi sijaitsee. Ei siis minkäänlaista muistikuvaa asiasta, mutta eiköhän tuo löydy. Kauaa ei tarvitse läpsytellä, kun keltaiset "puolustusvoimien alue"-kyltit jo erottuvat, sekä isohko laituri. Niitä kohden siis.

En edes muistanut, että laituri oli niin iso, kuin se on. Toisaalta, se paatti jolla meitä talvella kuljettiin ei sekään ollut sieltä pienimmästä päästä. Pitääkin kaivaa jostain valokuvia esille, siitä laivasta tuli muutama joskus aikoinaan napsittua. No, takaisin tähän hetkeen. Kasarmin laituria lähestyessä tähyilen kasarmia, ja ihmettelen sen pienuutta. Siis kyllähän se oli pieni, mutta en muistanut olevan noin pieni. Lisäksi kyseinen rakennus on väärään suuntaan. Kun pääsen rannan tuntumaan tajuan, että kasarmia ei enää ole. Pelkkä kivijalka on enää jäljellä varsinaisesta kasarmista. Se ihmettelemäni rakennus oli huoltorakennus/huussi. Ei, meillä ei ollut aikoinaan sisävessaa.

Seuraavaksi kohti kylänlahtea, ja kauppaa, jonka toivon olevan auki. Rantautumispaikka löytyy helposti kaupan laiturin vierestä. Veneitä piisaa ja joku treenaa optimistijollan tapaisella purjehdusta kylählahdella. Käyn hakemassa kaupasta jäätelön (ja Haapasaari-tarran liimattavaksi kajakkiin), ja lähden laahustamaan kohti kassua ja puokkia.

Nojailen kassun portaiden yläpäässä aitaan, ja vaihdan muutaman sanan paikallisten kanssa. Kameravalvonta kuulemma, ja ei, en ollut menossa alas. Uskon kyllä kieltokylttejä. Vaikka itse kasarmi onkin viety pois, luolassa on vielä jotain tavaraa. Tai mistäs minä tiedän, mutta tuskin pelkkää vanhaa ulkovessaa kannattaa kameroilla valvoa. Puokki on sekin tiukasti lukossa, luonnollisesti. Tutka pyörii vielä katolla, mutta ikkunat joista aikoinaan itse tähystin merelle on pistetty umpeen.

Tajuan, että en oikeasti tiedä saaresta mitään muuta kuin sen polun, joka vie kassulta kaupalle ja takaisin. Siitäkin huolimatta, että olen viettänyt täällä monta kuukautta, ja istunut puokissa monen monta tuntia. Olin täällä talvella, kun saari viettää hiljaiseloa. Muihin asukkaisiin törmäsimme ainoastaan, kun kävimme tuhlaamassa päivärahoja kaupassa, ja silloinkin harvoin. Autoimme kauppiasta jonkin verran. Vedimme mm. hänen veneensä jään päälle turvaan talven ajaksi, ja autoimme syksyllä sen viimeisen olut-kuorman kantamisessa sisään kauppaan. Olen iloinen, että olen täällä, mutta ei täällä oikeasti ole minulle mitään. Ihmisiäkin on niin paljon, että kaipaan jo omaa rauhaa.

Lähden takaisin Katajakariin, ja päätän tulla muutaman tunnin päästä katsomaan kokkoa. Olen takaisin Katajakarilla noin kello kolme, ja melkein samantien kun pääsen saareen, alkaa sataa. Puhelimen aamuinen ennuste auringosta, onkin vaihtunut Haapasaaren osalta sadekuuroiksi.

Sitä sadetta sitten piisaa, välillä on pieniä taukoja niin, että esim. ehdin pikaisesti kiertämään jalan koko Katajakarin rantaviivan, mutta enimmäkseen sataa. Istun siis teltassa, ja luen kirjaa. Niin ja viskon etanoita kauemmas leiristäni. En tiedä mistä niitä äkisti ilmestyi, mutta aivan sama. Jokainen yksilö jonka huomaan, saa pikaisen karkoituksen. Ilta kymmenen aikaan matkakirjani loppuu, mutta sade senkun jatkuu. Se kirja oli eilen vielä aloittamaton, mutta nyt se on jo luettu. Paria päivää aikaisemmin Timo kehui kovasti Elisan kirjapalvelua. Tutkin asiaa, huomaan minulla olevan sinne jo tili + käyttämätön "tervetuloa palveluun" etukuponki, jolla saan ostettua pari dekkaria (euron kappalehintaan). Pienen luurin näytöltä kirjan lukeminen on kuitenkin niin turhauttava kokemus, että luovutan ja menen nukkumaan.

Semmoinen juhannusaatto tällä kertaa.

Puokkia kohden on helppo suunnistaa

Kasarmin ranta, itse kassusta ei ole kuin kivijalka enää jäljellä.

Haapasaaren kylänlahden sisääntuloväylä
Haapasaaren kauppa 
Kasarmin alue, pääsy kielletty

Tuolla ylhäällä tuli vietettyä tunti jos toinenkin

Katajakari on nimensä veroinen

Siitä vaan pannuun? Luulisin, että tuo on etana, vaikkei sillä kuorta olekaan.
Vielä muutama tunti sitten paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ...

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Juhannusretkellä 2016 - PE juhannusaatto - kohti Haapasaaristoa

Olen tainnut joskus aikaisemminkin mainita, että jos jotain inhoan retkillä, niin lokkien rääkymiseen heräämistä. Tänäkin aamuna kuulen niiden mekastuksen, mutta ovat joko niin kaukana, että eivät häiritse tarpeeksi, tai sitten alan tottua. Käännän vain kylkeä ja jatkan uniani. Herään joskus seiskan pintaan sellaiseen sulosointuun, että en osaa kuvailla. Suorastaan pomppaan istualleni, ja ihmettelen mistä voi tulla noin paha ääni. Avaan teltan läpän, ja huomaan tuijottavani ukkofasaania melkein silmästä silmään. Siinä se on, parin metrin päässä ja mulkoilee minua. Olen kai osunut suoraan sen reviirille. Fasaani? Tässä pikkuruisessa saaressa? Hetken ihmettelyn jälkeen säntään tavoittelemaan kameraa. Varmaankin liian äkkinäinen liike, ja fasaani lähtee karkuun. Kuva jää ottamatta.

Kun minut on nyt herätetty ja perusteellisesti, niin turha enää yrittää nukkumista. Rupean kasaamaan leiriä, ja hämmästelen kaunista aamua. Jos eilen satoikin, niin nyt on tulossa aurinkoinen päivä. Leirin pakkaamisen, tavaroiden roudaamisen (joka kestää melko pitkään, koska pitkähkö kantomatka rantaan ja alamäkeen), ja aamupalan jälkeen lähden etsimään sitä fasaania. Mietin, että tätä juttua ei usko kukaan, jollen saa todisteita. Kuulen sen "suloisen" äänen moneen kertaan, mutta niin se vain onnistuu väistämään kameran. Olkoot, hikeä meinaan pukkaa tässä rämpiessä, matka jatkukoon.

Haapasaaristossa, ja varsinkin Haapasaaressa käynti on ollut listallani siitä lähtien, kun olen melonut. Haapasaari on minulle jossain määrin tuttu paikka. Vietin siellä nimittäin aikoinaan yhden talven varusmiehenä. Olisikohan ollut talvi 1991-92, ei jaksa enää muistaa niin vanhoja juttuja. Sen koommin, kun armeijan yhteysalus meidän sieltä joskus "vanhoina" toi rantaan, en ole siellä käynyt. Nyt tämä tulee vihdoinkin korjattua.

Aurinko paistaa, keli on niin pläki kuin voi olla, joten matka taittuu ja selän ylitys menee melkein itsestään. Kartta on mukana, mutta ei sitä juurikaan tarvita. Keskellä Haapasaarta kohoavaa puokkia kohden on helppo suunnistaa. Karttaa tarvitaan lähinnä leiripaikaksi valikoituneen Katajakarin tunnistamiseen. Haapasaaressa ei ole telttapaikkoja, Vanhankylänmaahan ei ole (vieläkään) asiaa, koska SA-INT, siispä Katajakarille ja sinne leiri pystyyn.

Katajakarin itäpuolella on niin hyvänoloinen rantautumispaikka, että tällään rantaan siinä, kiertämättä koko saarta ensin. Etsin hetken teltalle paikkaa, ja hylkään monta, koska a) huono näköala tai b) tarpille ei löydy sopivia/tarpeeksi puita mihin virittää se. Lopulta luovun koko tarpin virittämisestä. On meinaan helle, se mitään sada. Aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta, ja pystytän leiriä ilman paitaa. Sorry vaan, jos tämä näkymä järkytti liikaa ohitse menneen Otavan matkustajia. Korvauksia on turha hakea, vaikka ehkä jouduittekin todistamaan keski-ikäistyvän miehen paljasta ylävartaloa, ilman erillistä varoitusta.

Leirin pystyttämisen jälkeen koen pienen paniikin hetken, kun luulen unohtaneeni yhden tärkeän kuivasäkin Heinäsaareen. Sen pienen ja kirkkaan oranssin, mihin olen taltioinut lompakon, ja auton avaimet. Suunnittelen jo melovani sinne ja takaisin hakumatkalle, mutta sitten hokaan kurkata kaikki isot kuivasäkit läpi, ja yhdestä niistä se sitten löytyy, huh. Vähän ruokaa naamariin, ja onkin aika lähteä kohti Haapasaarta. Siitä sitten seuraavalla kerralla.

Unohdin jo tämän kiven nimen, vaikka sen menomatkalla kartasta taisin katsoa. Antti varmaan tunnistaa nämä unissaankin. 
Katajakari 

Otava

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannusretkellä 2016 - TO aatonaatto

Ensimmäinen retki sitten pääsiäisen, ja kaiken lisäksi ekaa kertaa matkassa soolona. Muodon vuoksi kyllä huhuilin seuraa, vaikka tiesinkin, että ei sieltä kukaan pääse lähtemään. On kuulemma perhejuhla, jotkut lähdössä vaeltamaan, ovat töissä jne. eli kaikkea sitä normisettiä.

Ensin piti kuitenkin tehdä oma työpäivä loppuun, pakata perhe junaan, heittää vaeltamaan lähtevälle melojakaverille kuivamuonaa jne. Oman kajakin pakkaamiseen pääsin joskus viiden jälkeen ja olin lähtövalmiina noin kello kuusi. Luonto yritti vihjata jotain jo pakkausvaiheessa. Juuri kun sain kannettua kaikki kamat kajakin viereen alkoi sataa. Lopputulos oli se, että survoin kaikein mahdollisen kyytiin sateessa aikamoisella vauhdilla, ja suureksi ihmeekseni kaikki myös mahtui mukaan.

Ei tosiaankaan ollut mikään mallipakkaus. Jotain painavaa oli jossain reunassa, koska paatti kampesi vasemmalle, mutta ei niin paljon, että olisin rantautunut tekemään asialle jotain. Sadekuurot saattelevat matkantekoani. Päämääräni on Kirkonmaan vieressä oleva Heinäsaari, enkä ajatellut tehdä turhia stoppeja menomatkalla. Heinäsaaresta olisi helppo seuraavana päivänä, olosuhteiden sallitessa, siirtyä Haapasaariston puolelle.

Lehmän rannassa pidän kuitenkin pienen kelluntatauon. Huomaan nimittäin melojaseurueen, ja pitäähän heitä käydä moikkaamassa. Kolmen melojan seurue oli lähtenyt Sipoosta ja olivat matkalla "jonnekin". Olivat vielä jatkamassa iltaruuan jälkeen(!) matkaa Majasaareen. Suosittelin hieman lähempää kohdetta, eli Kuolioluotoa. Yksi melojista nimittäin vaikutti aika kypsältä, olivat tahkoneet jo yli 30km sinä päivänä, ilta oli jo aika pitkällä jne. En tiedä jatkoivatko matkaa, vai jäivätkö yöksi Lehmäsaareen, joka sekään ei olisi ollut huono vaihtoehto.

Jatkan matkaani on-off vesisateessa, joka kuitenkin loppuu jossain vaiheessa. Rantaudun Heinäsaareen suhteellisen hyvissä ajoin, eikun pystyttämään leiriä. Ensin viritän tarpin, koska sää antaa olettaa vettä tulevan jatkossakin. Siihen menee enemmän aikaa kuin teltan kanssa, pitää harjoitella lisää. Loppujen lopuksi tämä on turha harjoitus, koska eihän sitä vettä kuitenkaan tule enempää.

Pari sivua matkakirjaa ja sitten unta palloon, hyvä reissu tästä tulee.

2/3 Sipoolaisten kalustosta, vasemmalla Tiderace, oikealla joku mitä en tunnistanut.

Leiri pystyssä



torstai 23. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta

Hyvää juhannusta kaikille ja terveisiä Kirkonmaan viereisestä Heinäsaaresta. Sade taukosi sopivasti ja seuraavaksi leiriä pystyttämään. 


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Välimeren kalustoa

Viikko etelässä ei riitä siihen, että ehtisi vesille. Ainakaan jos pamauttaa päälle +35 helteen niin, että jo käden nostaminenkin (tuopin) saa hikipisarat lentämään. Ei vaan ihminen jaksa/pysty/kykene kaikkeen.

Kaikenlaista menopeliä olisi ollut tarjolla, mutta ei semmoista brittimallista kajakkia. Puolisen kilsaa hotellilta "vasemmalle" oli SUP lautojen vuokraaja. En jaksanut laahustaa edes sinne saakka, että olisin tsekannut kaluston laadun ja hinnan. Veikkaan, että hintojen puolesta olisi menty samoissa tarjolla olleiden kajakkien kanssa, eli 20€/h.

Meidän hotellista kolmisen kilometriä "oikealle", olisi ollut tarjolla yhden istuttavia Sit-On-Top tyyppisiä kajakkeja, ihan siistejä ja asiallisen tuntuisia pelejä. Kuvat tosin unohtuivat ottaa, koska oikeasti luulin palaavani sinne, ja kun mentiin ohitse firma oli jo kiinni. Sitten iski se helle, joka sai jopa paikalliset tuskailemaan.

Ihan meidän hotellin edessä yrittäjällä oli tarjolla moderneja vesiskoottereita (Vade Retros jne.), ja pari melottavaa kulkupeliä.

Jahans, tämmöisiä menopelejä. Yksi Sit-On-Top kaksikko ja sitten joku toinen.

Siis mikä ihme tuo oranssi on oikein olevinaan?

Kun hämmästelin tuota oranssia muovikippoa, yrittäjä riensi avuliaana paikalle, ja kävimme lyhyehkön keskustelun, joka meni jotenkin näin:


  • Hello Sir, you are interested to go paddling? Very nice weather, veery nice.
  • Yeh, I am interested, but not with double sit-on-top
  • Yes, no problem I have another kayak here and ...
  • That is not an kayak, I do not know what it is, but definately not a kayak and...
  • Yes yes, it is a kayak, you look and see...
  • Like said, that is not a kayak. That is a toy, to be used in the swimming pool at max

Siitä olisi voinut tulla pidempikin väittely, mutta en jaksanut kinata, vaan jatkoin matkaani. Taisi yrittäjäkin hieman loukkaantua, aivan sama. Minusta tuollaisen muovikipon väittäminen kajakiksi oli suuremman luokan loukkaus jo sekin :-)