keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Omatoimiretkellä 16.6-18.6.2017 - Lauantai / Sunnuntai


Aamulla heräsin siihen, että teltta oli suorastaan tukalan kuuma. Se enteili helteistä päivää, mutta en sitä vielä siinä kohtaa tajunnut. Manasin ainoastaan omaa hölmöyttäni, kun en ollut tajunnut jättää teltan kaikkia tuuletusräppänöitä auki.

Leiri kasaan ja kohti Pitkäviiriä. Läpsyttelin Musaholmaan asti rannan tuntumassa, ja siitä sitten selän ylitse itse kohteeseen. Ihan vaan siksi, että näin maisema vaihtui edes pikkuisen. Selän ylittäminen on oikeasti aika tylsää hommaa. Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta, ja keli oli melkein peilityyni. Kohde lähestyi tasaisen varmasti, ja yhtä varmasti tunsin, miten käsivarret saivat aurinkoa. No, mieluummin melojan rusketus, kuin rekkamiehen vastaava.

Päästyäni perille mietin hetkisen jatkanko samantien Mustaviiriin, vai pistäisinkö leirin pystyyn ensin ja nauttisin lounasta. Päätin nauttia lounasta, pystyttää leirin ja miettiä vasta sitten jatkot. Mustaviiriin minua veti lähinnä Struven ketjun mittauspiste, joka on kuulemma käytännössä pieni reikä kalliossa. Olen siitä joskus kuvankin tainnut nähdä.

Saari oli aika suosittu paikka. Yksi purjevene oli valmiiksi ankkurissa rannan tuntumassa, ja kohta rantaan tuli useampi moottoriveneseurue. Alkoi hieman arveluttamaan, että uskallanko jättää leirin tyhjilleen pariksi tunniksi, jos lähtisin käymään naapurisaaressa Mustaviirissä. No, ehkä nuo tuosta kohta häipyvät ja saan saaren itselleni. Kelikin on niin kuuma, että jaksaako tässä edes lähteä rämpimään johonkin metsikköön. Etsimään jotain pientä reikää kalliosta?

Kulutin siis aikaa, eli loikoilin teltan apsidin ja puiden varjossa, lueskellen kirjaa. Ei hassumpi vaihtoehto viettää hellepäivää, suosittelen. Havahdun siihen, että lokit/tiirat pitävät aikamoista mekkalaa. Rannalla olevat ihmiset hekin vilkuilevat taivaalle, ja hamuilevat kiikareita. Syy selviää melkein samantien, kun merikotka kaartaa rannan poikki, alta sadan metrin päästä. Kotka koukkaa läheltä veden pintaa ja nousee taas korkeuksiin. Perässä parvi lokkeja/tiiroja. Merikotka pongattu, kotivesillä! Vihdoinkin, ja ei voi erehtyä lajista. Seuraan näytelmää, kunnes se häipyy niemen toiselle puolelle ja puiden taakse. En lähde juoksemaan perään, olen tyytyväinen jo tähän.

Jatkoa kuitenkin seuraa, kun tuntia(?) myöhemmin katseeni vaeltaa niemen kärkeen, ja siellähän istua nököttää kivellä iso lintu. Semmoinen ruskea, jolla on pitkä pyrstö ja vaaleat pyrstösulat. Nappaan kameran ja lähden hiippailemaan lähemmäs kyyryssä rantatörmän antaessa hyvän näkösuojan. Kotka katselee poispäin minusta, ja olen melkein kuvausetäisyydellä, kun se saa kimppuunsa jonkun pienen tirpan. Semmoinen nyrkin kokoinen, mutta sinnikäs. Hyörii ja pyörii kotkan pään ympärillä, eikä anna sille hetken rauhaa. Pitkään ei iso lintu tätä siedä, vaan päättää vaihtaa maisemaa. Kotka nousee siivilleen, ja häippäsee. En saa kuvaa, mutta olen silti tyytyväinen, että sain todistaa tämänkin episodin. Myöhemmin illalla näen kotkan vielä kolmannen kerran, kun se kaartelee rannan yläpuolella. Monta vuotta siihen meni, mutta nyt sain tätä herkkua kerralla enemmän kuin osasin edes toivoa.

Saaressa oli siis aika paljon väkeä. Useampi veneporukka ja seuravan kerran kirjan lueskelu keskeytyy, kun mereltä alkaa kuulua jutustelun ääniä. Ketään ei kuitenkään näy. Tähystän äänen suuntaan, ja äkkiä niemen kärjen takaa ilmestyy kajakkeja. Kaikkiaan 12 kappaletta. Jopas nyt jotain, tästä pitää ottaa selkoa. Kyseessä oli sekalainen porukka Loviisan ja Porvoon melontaseurojen jäseniä, tutustumismatkalla naapurisaareen. Leirin olivat pystyttäneet Mustaviiriin. Vähän jäi epäselväksi, että oliko heillä siellä yhden, vai kahden yön leiri, mutta samapa tuo. Mukava pieni tapahtuma yhtäkaikki.

Iltaa myöten saari alkaa tyhjentyä, ja tuuli nousta. Olen viettänyt täydellisen löhöpäivän, jos unohdetaan se aamun siirtymä Koukkusaaresta tänne. Joskus näinkin. Päätän unohtaa koko Mustaviirin, olkoot. Onpahan joku syy tulla tänne vielä kolmannenkin kerran. Sitten joskus.

Painun nukkumaan, ja tällä kertaa osaan jättää joka ikisen tuuletusräppänän auki. Mukaanlukien teltan kulkuaukkojen isot räppänät.

---------------------------------
SU aamu oli pilvinen ja sateinen. Teltan lämmönsäätely toimi yöllä hyvin. Heräsin kerran yöllä, totesin teltan viilenneen hieman, suljin oviaukon kokoiset tuuletusluukut, ja jatkoin uniani. Ehkä alan pikkuhiljaa oppimaan, miten sitä teltan lämpötilaa säädellään tuuletuksen avulla.

Tuuli oli noussut lisää yön aikana, ja selvästi keräämässä voimiaan. Ei muuta kuin leiri kasaan ja kotimatkalle. Kummallista kyllä, sain paatin lastattua ilman ongelmia. Ehkä se alkaa taas palautua mieleen? Kuittasin selän taas siten, että ensin Musaholman rantaan, ja siitä sisäsaariston suojaan. Selän ylityksen aikana sivusta tuli noin 40-50cm korkeaa aaltoa, melkein pläkä keli siis.

Musaholmassa pidin sen verran taukoa, että kaivoin anorakin tavaratilasta, ja jatkoin matkaa. Toisen tauon pidin Kuussaaressa ja Äyspään tulin kylki edellä, koska evä jumitti itsensä Kuussaaren rantautumisen yhteydessä, ja huomasin asian vasta kun olin kaukana rannasta. Perästä tuli juuri sen kokoista aaltoa, että kampesi paattia koko ajan poikittain. Etenihän se matka niinkin, ja tulihan treenattua kaarivetoa ja melaperäsintä.

Keli suosi, pakkaaminen alkoi sujumaan, molemmat yöpymispaikat olivat hienoja, ja näin merikotkan. Ei hassumpi reissu.

Siellä se kohde häämöttää.

Melkein perillä.

Eiköhän tuolta löydy teltalle paikka.

Tuli toisia melojia kylään.


Rannalla lojui jostain karannut laiturinpätkä. Otin sen hyötykäyttöön.

Koko hiekkaranta täydessä pituudessaan. Vesi oli tälläkertaa niin korkealla, että särkkä oli veden alla ja tätä pidemmälle ei päässyt, toisin kuin viime käynnillä.


tiistai 20. kesäkuuta 2017

Omatoimiretkellä 16.6-18.6.2017 - PE ilta

Tämä lähtö tuli hieman yllättäen, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta. Kohtuullisen lyhyellä varoitusajalla huomasin, että olisi mahdollisuus käydä parin yön retkellä. Jos siis lähtisi PE suoraan töistä rantaan. Se suoraan töistä rantaan ei tosin täysin onnistunut, kun ostoslistaa töissä miettiessäni muistin pari asiaa, jotka oli pakko käydä noukkimassa kotoa. Kuten esimerkiksi semmoinen paita, jota voi käyttää meloessa. Tekninen paita lienee termi, jolla tuollaiset varusteet nykyään tunnetaan.

Suunnitelma alkoi muotoutua jo edellisenä iltana, ja lähdön hetkellä tiesin minne menisin. PE iltana Koukkusaareen, ja siitä sitten LA aamua Pitkäviiriin. Pidemmällekin ehtisi, mutta koska SU pitäisi ehtiä takaisin kotiin, niin se rajoitti osaltaan suunnitelmia. Boonusta toi se, että tuo suunta oli jo aika tuttua. Idän suunnassa on paljon kohteita, joissa haluaisin käydä, mutta nyt halusin käydä jo jollain tavalla tutuissa paikoissa.

Eikun tuumasta toimeen, rantaan ja pakkaamaan kajakkia. Homma oli edelleen hieman hakusessa, mutta meni jo paljon paremmin, kuin edellisellä kerralla. Otin mukaan sellaisia tavaroita, joita en taatusti tällä reissulla tarvitsisi (kuten esim. kumisaappaat), mutta jotka olisivat mukana sitten tulevalla pitkällä retkellä. Taisinkin keksiä niille (saappaille siis) hyvän paikan kajakin ruumasta, ehkä jopa vakio-sellaisen, saa nähdä.

Kohti Koukkusaarta, tavoitteena etsiä se hieno, ja paljon kehuttu sisälaguunin hiekkaranta. Keli oli mitä mainioin ja matka joutui. En pitänyt taukoja, ei ollut tarvetta. Laguuni ja hiekkaranta löytyivät helposti, ja rannan tuntumaan ankkuroituneesta huviveneestä huolimatta "kelpuutin" paikan. Todella hieno leiripaikka, suojainen ja tilaa vaikka kuinka monelle teltalle. Katsokaa vaikka kuvista, jos ette muuten usko. Läheisyydestä huolimatta tulen tänne taatusti uudemman kerran. Unta ei tarvinnut kauaa odotella ja kyllä, nyt olin muistanut ottaa eKirjojen lukulaitteen mukaan.


Pikarikivi - tapaamme jälleen, johan siitä edellisestä kerrasta onkin jo 5 päivää.

Laguuni ja hiekkaranta auringon laskiessa.

Sama paikka seuraavana aamuna,

ja toisesta suunnasta.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Helppo meriretki 1 - 10-11.6.2017

Ai niin, mehän avattiin retkeilykausi, pitänee kirjoittaa siitä jotain :-)

Sää suosi, mutta enpä ajankohtaa miettiessäni (joskus maaliskuussa) tajunnut, että tässä kohtaa kesäkuuta on kaikenlaisia kissanristiäisiä (enimmäkseen uskontoon liittyviä), jotka karsivat väkeä. No, yritetään ottaa tämäkin juttu huomioon ensi vuonna, ehkä. Keli suosi, mutta edellämainituista syistä vain 4 osallistujaa tällä kerralla. No, ollaan me menty joskus pienemmälläkin porukalla.

Kohde valikoitui äärimmäisen tieteellisellä metodilla, eli heittämällä Antin kaksiväristä pesusientä. Sekään ei halunnut päättää, vaan jäi ensimmäisellä yrityksellä pystyyn. Toinen kerta toden sanoi ja kohti länttä tiemme vei. Tarkemmin sanottuna Musaholmaan. Yhden pysähdyksen taktiikalla, eli mennessä pidimme tauon Kuussaaressa.

Viimeksi kävin Musaholmassa pari vuotta sitten. Viime kesänä yritin sinne kerran, mutta todella kova vastatuuli vei voiton ja jäin Koukkusaareen. Jäi silloin vähän harmittamaan, mutta nyt oli aika paikata viimevuotinen pettymys.

Muistinko jo mainita, että tämä oli kauden retkeilykauden avaus? Sen muuten huomasi. Teltta kyllä nousi rutiinilla, mutta muuten homma oli aika hakusessa. Pieniä puutteita varusteissa siellä sun täällä. Kuten esimerkiksi semmoinen pieni yksityiskohta, että kameraan kannattaa laittaa muistikortti. Se helpottaa kummasti kuvien ottamista. Uudessa hienossa kamerassani on kyllä sisäinen muisti, jolla pärjää hetken, joten kuvat kyllä tuli otettua, mutta vähänkin pidempi retki, niin kyllä olisi ottanut päähän.

Minulla on aika tilava kajakki. Ostin sen aikoinaan juurikin siksi, että sinne mahtuu kivasti tavaraa (+ minun isot jalat). Tästäkin huolimatta pakkaaminen oli aikamoinen show. Semmoinen, missä saan tavarat mahtumaan sisään juuri ja juuri, vaikka kyseessä on vain yhden yön pikapyrähdys. No, onneksi se kauden pääkeikka on vasta kuukauden päästä. Ehtii vähän treenaamaan pakkaamista, ja päivittämään retkillä tarvittavien tavaroiden muistilistoja.

Anyway, Musaholma oli edelleen hieno saari. Sää suosi, ja iltanuotiolla oli ihan uutta ohjelmaa, kun innostuimme heittämään tarkkuusheittoa tyhjiin tölkkeihin, Minun kohdalla ei tosin tarkkuudesta voinut puhua, mutta tuurilla ne isommatkin laivat jne.

Aamulla ripotteli hieman, mutta leiri meni kasaan rutiinilla ja ilman suurempaa säätöä. Mitä nyt kajakki oli kutistunut entisestään. Vaikka kyydistä puuttui sylillinen halkoja, ja muutama tölkki sitä-sun-tätä, niin silti tavaroiden kanssa teki tiukkaa. Tätä on pakko treenata.

Hauskaa oli, ja seuraavalle retkelle sitten mukaan isommalla joukolla, eikös vaan?

Iso kivi, ja Antti.

Männyn siitepölyä oli todella paljon.

Tauko ohi, matka jatkuu.

Pekka tiskaamassa.

The leiri.


Oman raapustuksen kirjoitus jäi kesken, ei vaan jaksanut.

Hahha, eiku haahka.

On tämä komea saari, ei siitä pääse mihinkään.


Pikarikivi, ja ette ikinä arvaa mitä Antti suunnittelee? :-)

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Peruskurssi vedetty ... itseruoskinnan aika

KoMe aktiivin vinkkelistä kesän varma merkki on se, että pidämme peruskurssit. Aikaisempina vuosina näiden vetovastuu on ollut 100% Antin vastuulla, mutta nyt olemme alkaneet jakaa sitä taakkaa toisillekin. Antti toki pyörii mukana, ja hyvä niin.

Tämän kevään kursseista ensimmäisen veti jäsen T. ja minä sitten sen jälkimmäisen. Kurssien odottaminen oli aika hermostuttava kokemus, lähinnä lämpötilan takia. Mitä ihmettä me teemme, jos ilmat eivät lämpene, vesi on 10 asteista ja reskuttaakin pitäisi? Kaikenlaista oli suunniteltu, mutta onneksi lämpeni sen verran, että molemmat kurssit lopulta suorittivat 100% myös reskutuksen. Hienoa! \o/

Yllättävän paljon pitää tehdä alkuvalmisteluja ja miettiä mitä kaikkea pitää kertoa. Lista on mahdottoman pitkä, asiaa paljon ja ihmisen kyky omaksua uusia asioita rajallinen. Muistilistat elävät viime hetkeen, ja ensimmäinen laminoitu setti lentää roskiin. Ensimmäisen päivän agenda on selvä. Paljon asiaa, käydään vesillä, mutta otetaan iisisti. Tutustutaan kajakkiin, otetaan tuntumaa lajiin ja kerrotaan ensimmäiset faktat eteenpäin melonnasta. Sekä tietysti reskutetaan.

Kaikkia kurssilaisia tuntuu huolettavan eniten tasapaino, vaikka yritän vakuutella, että se on teidän murheista pienin. Se, mistä teidän oikeasti pitäisi olla huolissaan on eteenpäinmelonta. Yritän saada porukan rentoutumaan, ja unohtamaan koko tasapainoasian, en tiedä onnistuinko.

Lenkki menee hyvin, ja koko porukka reskuttaa. Pointsit siitä. Se vesi on siinä ja siinä, että sinne voi mennä polskimaan, edes pikaisesti, ja saunan tuella.

Ensimmäinen päivä meni [MHO] ohjaajan vinkkelistä hemmetin hyvin. Olen tyyväinen itseeni, kurssilaisiin ja etenkin apuohjaajiin. Mikäs tässä on touhutessa tämmöisen tiimin kanssa. Edes se, että alkujutustelut tehdään sisätiloissa raokuuron takia ei haittaa. Olihan se aikamoista. Ehdin suurinpiirtein sanoa, että tervetuloa kurssille, kun taivas aukeni ja sitten pakenimme sisälle raekuuroa. Illan ensimmäistä.

Ensimmäinen päivä: kiitettävä.

Toisen päivän agenda on sekin selvillä: ohjailutekniikat ja eteenpäinmelontaa, Järjestys, missä nämä asiat käydään läpi sitten ei ole. Eikä sitä kovin tarkasti voi kai edes miettiä etukäteen, ellei ole täysin pläkä keli. Kelien mukaan mennään. Huono uutinen on, että se, mikä oli eilen vielä hieman aristava kurkku, on yön aikana päättänyt äityä flunssaksi. Yskin ja köhin koko yön, Hikoilen ja nukun pari tuntia. Jee jee, tosi freesi olo herätessä. Aamulla on 5 astetta lämmintä, en saa lekurilta aikaa, mutta osallistun kuitenkin päivällä firman kesäjuhliin. Kyllä, aiheesta irtoaa paljon mustaa huumoria.

Virallisen ohjelman loputtua kiiruhdan himaan. Heipat lapsille ja unta palloon, edes 30min. Pakko. Infernaalinen päänsärky, nieleminen koskee, keuhkot tulessa, puhuminen sattuu. Saan peräti 40min unet ja olo on marginaalisesti parempi, ainakin päänsärky loppui. Yksi apuohjaaja on kaatunut flunssaan, ja varahenkilöä vaivaa sama tauti. No, tämä on reipas porukka, kyllä me pärjätään.

Yritämme selittää eteenpäin melontaa parhaamme mukaan. Kuivaharjoittelut maalla ja sitten vesille. Punnerretaan vastatuuleen ja tämähän on parasta mahdollista reeniä eteenpäinmelonnasta. Oma olo on aika voipunut. Tajuan asian lopullisesti, kun Antti pyynnöstä demoaa kaarivedon (itse en vaan jaksa), ja hän kysyy minulta, että haluanko selittää mihin sitä käytetään. Vastaukseni voisi tulkita jo pieneksi vittuiluksi: "joo, sitä käytetään kajakin ohjaamiseen". Heti töksäytyksen jälkeen kadun asiaa samantien. Ajatus ei kanna niin pitkälle, että paikkaisin asian heti, koko seurakunnan edessä. Sorry Antti, ei ollut tarkoitus. Väsynyt ja sairas mies siinä vain kuittailee, älä ota itseesi.

Saamme kaikki perustekniikat esiteltyä ja porukka kokeilee niitä tosi innokkaasti. Hitto, minulla on tosi hyvä kurssi ohjattavana ja oma olo on niin paska, että "whatever". Hei, kiitos kaikille ja huomenna jatkuu. Kotiin, ja saunan kautta nukkumaan. Saunaolut kuitenkin maistui hyvälle, ehkä pahin on jo ohitse?'

Toinen päivä: tyydyttävä++, olosuhteisiin korjattuna.

Nukun hyvin. Odotin taas parin tunnin torkkuja, mutta ekan kerran herätys tulee vasta yhden pintaan. Vedän lääkkeitä naamariin, puen flanellipaidan yöpaidan päälle, koska palelee ja herään seuraavan kerran vasta puoli seiskalta. Kuola valuu herätessä poskea pitkin, mutta hei, elämä on.

Retkipäivä. Tänään sovelletaan opittuja taitoja, ja yritetään hieroa pahimpia tekniikkavirheitä pois. Jokainen näistä joko nyrkkeilee, pyörittää kampea, tai sitten vedon loppuun tulee nykäisy. Vartalo kiertää joillakin jotenkin, mutta ei kaikenaikaa. Minua väsyttää, mutta yritän antaa vinkkejä. Varsinkin sen jälkeen, kun Marju ripittää minut ilman sanoja. En tajua antaa vieressä melovalla aloittajalle vinkkejä, vaikka mela on melkein pystysuorassa ja kädet kurottelevat taivasta. Onneksi Marju paikkaa, kiitos.

Menomatka menee egoa kohottavalla helppoudella. On meinaan ihan kohtuullinen myötätuuli. Paluumatka mietityttää, mutta se on paluumatkan murhe. Retkipaikassa muistan kertoa jokamiehen oikeuksista, ja meidän retkistä. Unohdan kerrata evän säädön nyrkkisäännöt. Muistutan vielä melojan laatikosta (vai kerronko siitä vasta nyt ekaa kertaa? En muista) ja sitten paluumatkalle. Se tuuli on onneksi taantunut huomattavasti ja ei ole ihan sellainen kuntosali kuin mitä odotin/pelkäsin.

Jos ei olisi näin vetämätön olo, niin ohjaaja olisi kaatunut jossain kohtaa paluumatkaa. Itseasiassa koko ohjaajaporukka olisi saattanut mystisesti kipata, ja kaikki samaan aikaan. Nyt en ota riskejä taudin kanssa, kuivapuku päällä taikka ei. Loppuun suunniteltu, perinteinen frisbee-peli jää pitämättä, ja ehkä siinä jonkun tekniikkaharjoituksen olisi voinut vielä teettää. Nyt on jonkinasteinen EVVK olo, pahoittelut siitä. Oikeasti olen ihan höpönä tähän hommaan ja haluaisin innostukseni ja intohimoni lajiin tarttuvan jokaiseen kurssilaiseen, mutta kun ei irtoa, niin ei irtoa. Antin loppukuviot jäsen yms asioista, suvivirsi (oikeasti, minä ja minun suuri suuni), todistuksien jako, heippa ja menkää himaan siitä. Tulkaa mukaan toimintaan, osallistukaa KE melontoihin, tekniikkareeneihin ja tulkaa retkille. Me oikeasti haluamme teidät "sisäpiiriin". Ja muistakaa: mikä tapahtuu saaressa, jää saareen.

Kurssilaisten häivyttyä omille teilleen pohdimme vielä kurssin rakennetta, ja kurssilaisten osaamisen tasoa. Yritän muistella osasinko itse aikoinaan meloa peruskurssin jälkeen? Edes välttävästi. Tuskinpa, koska vieläkin on homma hakusessa. Rima tietysti nousee kokemuksen mukana. Ei tätä oikeasti opi edes viidessä vuodessa, saati sitten kolmessa illassa. Onko se edes tärkeää? Eihän se edes ole kurssin tavoite, jos ihan tarkkoja ollaan. Tavoite on antaa melonnasta sellaiset taidot ja tiedot, että voi omatoimisesti jatkaa, turvallisesti, melontaharrastusta ja osallistua seuran tarjoamiin touhuihin. Jos intohimo lajiin syttyy, niin se syttyy ja se oppiminen tulee sitä kautta. Tätä lajia ei tosiaankaan opi rannalla seisomalla.

Jos joku kurssilainen sai kimmokkeen, ja innostuu lajista, niin toivottavasti minulla on edes jotain tekemistä sen kanssa. En kyllä ollut kauhean innostava esimerkki tällä kertaa. On se kumma miten pienikin tauti vie fokuksen johonkin ihan muualle, kuin missä sen pitäisi olla.

Ruoskin itseäni vielä hetkisen himassa, ja päätän, että ensi vuonna homma menee paremmin, koska aina on varaa parantaa. Suuri kiitos Anttille ja muille apuohjaajille paikoista, kiitos.

Edit: apuohjaajan myöhemmin lähettämässä kuvassa näkyy yksi kalpeanaamainen ohjaaja. Rannassa yritän vakuutella Heidille, että naama on kalpea vain siksi, että uuden kuivapuvun kaulamansetti on aika tiukka, ja veri ei kierrä päässä kunnolla. Ei, sitä ei voi löysätä. Kaikenlaisia selityksiä sekin uskoo ;-)

Kolmas päivä: hyvä(hkö), olosuhteisiin korjattuna.


Ekaa kertaa vesillä, nyt mennään! Aurinkokin paistaa...

30min myöhemmin .. täällähän sataa?

rakeita! Taas... Kesäkuun eka, ja rakeita tulee.

Reskutukset ovat aina kurssien hauskin osuus. Kylmä vesi tuo lisähaastetta.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Uusi mela ... melkein

Minulla on ollut sama mela käytössä koko melontaharrastuksen ajan. TNP Wolverine, normaalivarrella, eli vajaan satasen hankinta. Se tuli ekan oman paatin mukana. Se on semmoinen noin kilon painoinen, kestää mitä vaan ja siinä on "ominaisuuksia". Ei säädy lavat, eikä pituus, mutta laittaa kyllä vastaan kun sen nostaa vedon lopussa vedestä. Se kai tykkää olla siellä.

Seuraava mela olikin sitten kunnon rolls-royce. Epicin kuppimela, jolla vanhakin pääsi lujaa. Oikeasti aika mielenkiintoista, kun mela kertoo koska veto menee pieleen. Alkoi kavitoimaan heti, jos jotain oli pielessä. Pakotti keskittymään ja tekemään asioita oikein. Olin erittäin tyytyväinen, ja sitten kokeilin alatukikäännöstä. Melkein menin nurin ja toinen/kolmas yritys onnistunut yhtään sen paremmin. Sivuttaissiirtymä = sama juttu, ja kaikenkaikkiaan vain eteenpäinmelonta onnistui. Seuran kilpameloja osasi kertoa, että kyllä kuppimelalla voi tehdä temppuja, mutta se tekniikka on eri, kuin normimelalla. No juu ei, elämä on liian lyhyt jne. Epic lähti kiertoon ja Wolverine palasi työkaluksi.

Viime vuonna minulla oli tarkoitus ostaa uusi mela. Joku Braca varmaankin, niitä on seurassa paljon ja olen sellaista kokeillut ja hyväksi havainnut. Mutta sitten me käytiin Antin kanssa maaliskuussa retkellä Ristisaaressa. Toinen kerta kyseisessä paikassa, ja toinen kerta, kun paatti hajosi. Ei yhtä pahasti kuin vuotta aikaisemmin, mutta sama vika yhtäkaikki. Ei enää riittänyt luotto vanhaan malliin, vaan välirahaa tiskiin ja lasikuituinen menopeli alle. Oli ollut tarkoitus ostaa se kyseinen kajakki itselle 50v lahjaksi (sitten joskus), mutta käyhän se näinkin. Sinne meni melarahat sille kaudelle.

Uusi kausi, uudet kujeet. Katselen kuivapukua, ja mietin, että kai se vielä pari kautta kestää, kunhan vaihdan ranteisiin uudet mansetit. Jos vaikka nyt päivittäisin vihdoinkin sen melan. No, kalustoon tuli kuin tulikin päivitys. Saanko esitellä:









Kokatak Hydrus 3L Swift Entry 
Nyt pääsi käymään niin, että olin huolimaton, ja onnistuin kuivapukua riisuessa repäisemään kaulamansetin rikki. Sillai kunnolla, niinkuin tosi kunnolla. Peruskurssi tulossa, vetovastuu, ja puku rikki. Ennenkin on kaulamansetteja vaihdettu, mutta nyt loppuu aika. Nopeita päätöksiä ja vaihtoehdot oli aika vähissä. Olisin ottanut uudeksikin puvuksi Ursuitin, mutta niitäpä ei minun koossa löytynyt hyllystä, ja toimitusaika pari kuukautta. Tätä löytyi, joten valinta oli helppo.

Vanha puku, Ursuit Goretex, roikkuu autotallissa ja odottaa remppaa. Se jää kakkospuvuksi, joka varmaan kaivetaan esiin kun on tiedossa esim. reskutusreenejä. Sen paksu kangas tuntuu kestävän melkein mitä vaan.

Wolverinen kanssa on menty yhtä matkaa jo yli 4000km ja näyttää siltä, että se matka jatkuu vielä ainakin kauden 2017 :-)


maanantai 22. toukokuuta 2017

Reskutuksia

Aurinko paahtaa viimeinkin ja lähestyvien peruskurssien takia me ollaan sovittu, että pidetään ohjaajien kesken reskutustreenit. Velvollisuudentunto voittaa, hiljennän sisäisen jupinani, ja päätän osallistua niihin. Siitäkin huolimatta, että meri kimaltelee ja huhuilee nimeäni, niin reskutellaan nyt sitten. Ehkä heitän sitten niiden jälkeen vielä pienen lenkin itsekseni.

Odotin siis normireskutustreenejä, eli heel-hookin treenausta, ja ehkä lisäksi paria muuta tapaa noukkia kaveri vedestä, mutta tulikin jotain ihan muuta. Antti oli käynyt Nil-tapaamisessa, ja oppinut uusia temppuja meidän pään menoksi.

Sovimme, että kukin on vuorollaan ohjaaja ja jos jotain sattuu, toimii kuten ohjaajan siinä kohtaa kuuluu toimia. Lähdimme melomaan pientä lenkkiä ja sitten alkoikin tapahtua. Ensimmäinen kaatuminen (Antti), oli tosiasia jo muutaman sadan metrin jälkeen. Eikun reskuttamaan, mitä nyt yksi kurssilainen siinä tohinassa lähti "karkuteille". Samalla myös huomataan, että yhdellä melojalla ei ole kelluntaliivejä päällä. Kun se tilanne saatiin hoidettua, ja karkulainen kiinni, allekirjoittanut joutui onnettomuuteen. Jostain sain haavan käteeni, ajauduin kaislikkoon ja melkein kaaduin, kun alkoi heikottamaan. Ensiapulaukkua ei kenelläkään muuten ollut mukana, hupsista. Olihan se aikamoista touhua. Lopulta minut hinattiin lähirantaan, Antin ollessa tukena, etten kaatuisi. Se kaatuminen tuli minun kohdalle vasta myöhemmin. Taisin uida kaikkiaan kolme kertaa ja kaatumisien lisäksi osallistujille tuli pahoinvointia, oli kännimeloja ja hysteerinen(?) nainen, joka kaatui ja kaatoi kaikki apuun tulleet.

Lyhyesti sanottuna, oli opettavaista ja samalla tosi lystiä. Kävimme aina tilanteen jälkeen päin lyhyesti läpi miten meni, ja olisiko parannettavaa jne. Välillä meni ihan kohtuullisesti ja välillä löytyi enemmänkin parannettavaa. Yhdessä kohtaa rannalta katseltiin meidän touhuja siihen malliin, että jouduimme vakuuttelemaan sinne, että ei mitään hätää, olemme harjoittemassa.

Olipa hyvä juttu, että en livahtanut itsekseni kiertämään sitä Mussaloa, kyllä olisi harmittanut jos tämä olisi jäänyt väliin. Suuret kiitokset Antille, ja tietysti kaikille muillekin tähän pieneen harjoitukseen osallistuneille.

Antti kaatui, Taru reskuttaa ja kuvan ulkopuolella Heidi on lähtenyt karkumatkalle.

Antti tukee minua ja Taru hinaa rantaa kohden.

Eipä Pekka arvaakaan, että kohta tapahtuu yhtä sun toista. Tai no, kyllä tässä vaiheessa juoni oli jo selvillä :-)

Mitä ihmettä nyt on tapahtunut? Minun kajakki on tuossa yksikseen ilman melojaa, ja minulla on alla ihan outo paatti. Semmoinen mihin juuri ja juuri mahduin ja jalkatuet ovat noin 10cm liian edessä. Jalat mahtuivat jotenkin jalkatukien taakse, mutta ei niitä pahemmin liikuteltu ja tukea ei ollut.



lauantai 6. toukokuuta 2017

Tuulta päin - Mussalon kierto

Aika harvakseltaan tulee näköjään tehtyä päivityksiä tänne, mutta koetan piristyä. Olette varmaan huomanneet, että kevät vuosimallia 2017 on kohtuullisen pers... surkea. Aurinko kyllä ajoittain paistaa, mutta ei juurikaan lämmitä. Omien kiireiden takia melonnat ovat jääneet aika vähiin, eikä tuo sää tosiaankaan auta asian kanssa. Laituri sentään molskahti veteen tuossa jokin aika sitten. Kunhan kelit ja vesi nyt lämpeisivät sen verran, että voisi siirtää kuivapuvun sivuun ja huoltaa sen. Uudet rannemansetit tuli jo hankittua, nyt ne pitäisi vielä vaihtaa.

Tänään heräsin jostain syystä aikaisin ja ihmeellisen virkeänä, vaikka olikin vapaapäivä. Mitähän sitä keksisi? No höh, melomaan tietenkin. Jos vaikka kuittaisi Mussalon, se olisi justiinsa sopivan pitkä lenkki LA aamuun. Eikun rantaan ja paatti veteen. Kasilta olin jo vesillä, ja päätin mennä myötäpäivään. Näin se tylsä Keisarinsataman osuus tulisi hoidettua heti alkumatkasta pois. Tämä tosin tarkoitti sitä, että Äyspäällä odottaisi vastatuuli.

Aurinko paistoi, linnut touhusivat omiaan ja tuuli puhalsi iloisesti. Sataman kiertämisen jälkeen Äyspäällä odotti pieni kuntosali, mutta selvisin siitä suhteellisen pienellä ponnistelulla. Hieman on tekniikka vielä hakusessa. Paketti hajoaa napakassa vastatuulessa, varsinkin jos se ei tule ihan suoraan vaan hieman sivusta, "kello kahdesta". Kyllä tämä tästä vielä sutviutuu. Tätä kirjoittaessa naama hehkuu siihen malliin, että se taisi palaa. Jo toisen kerran tämän kauden aikana.

Norssalmen silta on rempassa

Laivoja on aina kiva pongailla


Satamaa vähän toisesta vinkkelistä