maanantai 21. toukokuuta 2018

Retkikauden avaus ja edustushommia

Retkikauden avaus tuli hieman puskasta ja yllättäen, mutta onhan se lähdettävä kun kutsu kerran käy. Varsinkin kun keli oli mitä mainioin, kahden vähän pilvisemmän päivän jälkeen.

Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Koukkusaari, joka on ehkä hieman "liian" lähellä, mutta kuitenkin niin hieno paikka, että pakkohan sinne on aina joskus mennä. Lähimmät saaret tuntuvat olevan muutenkin joillekin "mysteerejä". Ainakin siitä päätellen, että Kuussaaren grillikota ja vessa tulivat joillekin täytenä yllätyksenä. Pidimme siis menomatkalla siinä tauon, vaikka matkan puolesta olisimme voineet meloa vaikka suoraan Koukkusaareen. Aurinko paistoi, ei ollut kiire mihinkään, joten minun puolesta pidetään tauko vaikka jokaisella kivellä.

Pakkaushommia
Leiripaikkakin löytyi, pienen säätämisen jälkeen. Rouvat hylkäsivät ensimmäisen hiekkarannan, koska siihen ei paistaisi ilta-aurinko (muuten paistoi, kävin siellä illalla), toinen hiekkaranta hylätiin ... niin, enpäs muuten tiedä miksi. Ehkä oli sitten liian hyvä, tai jotain. Päädyimme sitten niemenkärjen tapaiseen, jossa kiviä riitti. Kuitupaatin omistajan unelmakohde siis. Toisaalta, BF2:n pohja on nähnyt jo yhden Norjan reissun, ja olen minä sitä niin monen kiven ylitse yksin raahannut, että pohja on taatusti nähnyt elämää enemmän kuin se minun myynnissä oleva koskari.

Luontoa, aurinkoa, rouvia purkamassa kajakkeja, ja sitten joku hemmetin risu keskellä kuvaa. Kai minulla oli joku ideakin tässä otoksessa, mutta en kyllä osaa enää sanoa mikä se oikein oli.
Leiri pystyyn, ja homma sujuu yllättävällä rutiinilla. Teltan pystytystä ei näköjään kovin helposti unohda. Keli on niin tyyni, että en viitsi virittää ensimmäistäkään kiilaa, saati narua. Muuten koko retkeilyhomma on ihan hakusessa. Kajakki tursoaa tavaraa (mihin näitä kaikkia oikein tarvitaan), luukut menevät vaivoin kiinni ja sitärataa. No joo, olihan minulla mukana pitkästä aikaa linnunpönttö vietäväksi saareen, sekä tietysti halkoja, että siitä lisähaastetta.

Muut lähtevät kiertämään saarta. Minä en jaksa/viitsi. Mikäs minulla on tässä ollessa? Olutta, vadelmakeksejä (eivät toimi yhteen), jääteetä, virallinen FIFA-2018 lopputurnausopas, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja siihen malliin. Menkää vaan hikoilemaan, minä otan lunkisti. Suunnitelma toimii siihen asti, kunnes lähistölle laskeutuu joutsenia, kahdeksan kappaletta kaikkiaan. Päätän ottaa niistä kuvia, ja lähden kivien suorassa rantaa kohden. Saan kuvat otettua ja olen alkamassa tekemään postausta Instagramiin, kun huomaan aikaisemman sinne lähettämäni kuvan saaneen kommentin (katso kuva):

Siis mitä? Olutta tarjolla? Ja sitten mentiin niin, että pusikko vaan ryskyi.

Oli kylmää ja raikasta, sekä samalla ensimmäinen konkreettinen "hyöty" jonka olen saanut siitä, että teen näitä juttuja sosiaaliseen mediaan. Kiitos ontreiloovi. Palautan palveluksen sitten joskus.

Iltanuotiolla normiläppää, yritys juottaa Antti käniin ja "jättipaljastus" muulle seurueelle: "Kun aamulla heräätte, en ole enää täällä". Tahallani valitsin sanani noin, häh-hää. Eli olin lupautunut edustamaan seuraa uimataitoviikolle. Tämä tarkoitti sitä, että pitäisi olla SU aamuna 10:00 paikalla Haminan uimahallissa parin koskarin kanssa, ja myös Haminan Latu oli lupautunut paikalle.

Ehtiäkseni Haminaan tuohon kellonaikaan, se tiesi aikaista herätystä. Kello soi 4:30, leiri oli kasassa ja kannettu rantaan puoli tuntia myöhemmin. Äijä kellui aika tarkalleen 05:15 ja kotimatka saattoi alkaa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja roikkui vielä niin alhaalla, että käytännössä nähnyt mihin olin menossa, kaikki oli samaa tummaa massaa. Ei ollut kompassia, mutta Mussalon tuulimyllyt sentään erottuivat, ja niistä sai "noin suunnan", eli ei ainakaan suoraan niitä kohden, koska sitten menisi pieleen kilometrikaupalla. Maijansalmen paikallistin vasta, kun voimalinjan tolppa erottui. Mielenkiintoinen Äyspään ylitys, ei voi muuta sanoa.
Jahans, mikä noista nyt sitten on saari, mikä mannerta? Kaikki samaa tummaa massaa.
Vajalla kajakki tyhjäksi, pari koskaria auton katolle ja pikasuihkuun himaan, pudottaen retkikamat samalla pikaisesti autotallin lattialle pressun päälle. Haminan uimahallin pihalle kaarsin lähes sekunnilleen sovittuun aikaan 9:30. Mikko huomautti, että olin 20s myöhässä, mutta laitan ne navin piikkiin, kun mokoma kierrätti minut korttelin ympäri turhaan.

Mikolla oli mukana yksi poolokajakki, lasten retkikajakki ja yksi täysikokoinen merikajakki minun tuomien koskareiden lisäksi. Ihan kivasti erilaista kalustoa, joiden punnertaminen sisään korkealla olevasta huolto-ovesta oli aika mielenkiintoinen kokemus, varsinkin sen merikajakin.

Haminan uimahalli on muuten trooppisen kuuma paikka. Jotain mikä minulle tuli täytenä yllätyksenä. Pelkkä paikallaan seisominen sai hien lentämään saati sitten, kun alkoi auttamaan ihmisiä sisään kajakkeihin. Henkilökunta huomaa miten tukalaa meillä on, ja käy hakemassa jostain ison kivennäisvesipullon, joka tulee enemmän kuin tarpeeseen.

Kalusto valmiina, vielä kun tulisi asiakkaita.
Ihmisiä on aika maltillisesti, johtunee ulkona vallitsevasta kelistä, mutta parhaimmillaan kaikki kajakit ovat yhtäaikaa altaassa. Pari nuorta miestä ei meinaa malttaa lopettaa ja lystiä tuntuu olevan, hyvä hyvä. Kolme tuntia myöhemmin roudaus toiseen suuntaan, kajakit takaisin vajalle jne.

Ihan oli lysti viikonloppu. Kiitos kaikille seurasta jne.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Myydään: Koskari Teksport 240XCESS

Myydään kuvien mukainen koskari, jolla on käyty tasan kerran koskessa, kerran on kierretty Hirssaari (koska silloin se tuntui hyvältä idealta), mutta enimmäkseen viettänyt kesät vajan vintillä ja talvet uimahallissa. Ne pehmusteet (reisituet mitälie) on vielä liimaamatta paikoilleen. Enköhän minä ne löydä jostain autotallin kätköistä kun oikein penkaan.

Ostin tämän eskimokäännösreenejä varten ja luulen osaavani sen tempun nyt jotenkin, joten ei ole välitöntä tarvetta tälle. Ei, en usko ehtiväni koskeen tänä(kään) kesänä kovinkaan montaa kertaa. Yksi on jo saavutus, ja enemmän kuin kaksi olisi jo jonkinsortin ihme.

Tämähän ei uutenakaan ollut kovin kallis, ja minä pyydän 300€, mutta saa myös tehdä tarjouksen. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin tämä on jotenkin uudistettu versio.






lauantai 5. toukokuuta 2018

Laituri meni uimaan ja muita pikkujuttuja

Blogi viettää hiljaiseloa, mutta jos ei ole mitään kerrottavaa, niin ei jaksa väkisin tekstiä vääntää. Olen minä muutaman kerran ehtinyt vesille, mutta lenkit ovat olleet aika lyhyitä ja keli hyinen. Meno ollut aika nihkeää, ja kroppa ei tauon jälkeen ole vielä tottunut istumaan pidempiä matkoja kajakissa. Haetaan nyt pikkuhiljaa sitä fiilistä, rentoutta ja varmuutta, kyllä se sieltä taas löytyy. Tai no, vajan pooloaltaassa uskalsin jo tehdä ensimmäiset alatukikäännökset niin, että melkein kainalo laahasi vettä pitkin. Oli aika syvä noja, itsekin vähän hämmästyin. Tämä siitäkin huolimatta, että kuivapuku on juuri nyt mallia "ei täysin kuiva". Onko se sitten itsevarmuutta, vai tyhmyyttä kikkailla rikkinäisen kuivapuvun kanssa niin en ota kantaa.

Rannan tuntumassa kuitenkin temppuilin, enkä missään Äyspäällä. Kesällä pitää taas tehdä Elvis-versiota alatukikäännöksestä. Siinä siis tehdään mahdollisimman pitkälle nojaava käännös (jos kainalo kyntää vedessä, se on just hyvä), aurinkolasit pitää olla ehdottomasti päässä ja sitten se kaikkein tärkein: ei katsota sinne työmaan suuntaan, vaan katsotaan taivaalle nenää pitkin ja täten osoitetaan täyttä halveksuntaa tempun onnistumista kohtaan. Jos mela haukkaa, niin sitten haukkaa ja äijä lähtee uimaan ... mutta tyylillä.

Löysin vajan nurkasta tuommoisen KoMe-viirin. Vähän M-kirjain repsottaa, mutta hauska löytö. Tehty varmaaan jotain Suomi-meloo tapahtumaa varten?

Kuivapuku meni rikki ihan omaa tyhmyyttä. Olin roikottanut sitä talven autotallissa henkarissa ja henkari oli jossain vaiheessa talvea liikkunut niin, että puku itseasiassa roikkui kaulamansettin varassa. Henkarin haaran pää siis painoi suoraan mansettia, kun se olisi pitänyt olla jossain hihan sisällä. Mansettiin oli tullut rasituksesta reikä/repeytymän alku ja ei paljoa tarvittu, kun koko mansetti repeytyi. Eli (minulle näköjään) jokakeväinen mansetinvaihtoprojekti on taas menossa, ja jo puolivälissä. Vanha mansetti on jo irroitettua, ei muuta kuin uutta tilalle. Projekti saattaa tulla valmiiksi ennen peruskurssia, eiköhän, luulisin, varmana.

Tänä keväänä jäi se jäiden seassakin puljaaminen vähemmälle, kun tauti osui juuri siihen kohtaan, kun olisi ollut vielä "jääkausi" päällä. Toipuminenkin otti normaalia pidempään jälkitauteineen, joten kai se on pikkuhiljaa myönnettävä, että vuodet eivät pelkästään kulu, ne myös kuluttaa.

Tänään oli kuitenkin kaunis päivä, tauti selätetty ja vaikka en vesille ehtinyt/jaksanut, niin muutama tunti tuli touhuttua seuran askareiden parissa. Oli meinaan aika laittaa laituri vesille ja sehän on monelle samalla melkeinpä kauden virallinen aloitus.
Lauturin kehikko saatu veteen, ja se kelluukin vielä, hyvä. Antti touhuaa omiaan, ei ehkä kannata kysyä, että mitä.

Talkooväkeä oli juuri sopivasti, kaikille riitti järkevää puuhaa ja meitä hemmoteltiin letuilla. Parhautta, ja suuret kiitokset paistajille. Koska vajan merenpuoleisen ulkoseinän uusiminen on kesken, niin kaikenlaista pientä siivouspuuhaa löytyi yllin kyllin, sen laiturin uittamisen lisäksi.

Laituria uudistettiin pari kautta sitten niin, että siitä lähtee kansi kolmessa palassa irti. Joka tarkoittaa sitä, ettei tarvita enää tusinaa miestä äheltämään, liikkuu pienemmälläkin porukalla.  Pientä säätöä tarvitaan kuitenkin aina, sekä viiden kilon hienosäätölekaa, ja tänä vuonna myös rälläkkää, mutta yhtä kaikki siellä se nyt kelluu. Lähtekää ihmiset vesille, hopi hopi.

Sitten kansipalat paikoilleen. Pekka: onko sillä väliä kumpaan päätyyn tämä menee? Ei ole, ihan sama miten päin ne siellä on. Ei muuten ollut :-)
Uusi ruohonleikkuri tuli sekin testattua. Hyvin toimii ja varsinkin ruohon kerääjä todettiin hyväksi kapistukseksi. Ei tule jatkossa kajakkien pohjien mukana niin paljon ruohoa sisälle vajaan, kun sitä nurmikkoa pitää kuitenkin leikata melkeinpä viikottain.

Vähän hienosäätöä rälläkällä, ja hyvä tuli. Tolppien päitä oli vuosien varrella lyöty lyttyyn sen verran, että kinnitysrenkulan pujotus ei enää onnistunut. Piti katkaista putki, että homma onnistui.
Vajan suihkutilojen tilanne on lohduton, remppa on pahasti kesken ja saa nähdä ehditäänkö se laittaa nippuun ennen peruskurssia, joka lähestyy hurjaa vauhtia. Toivottavasti.

Vajan ovikoodi on ollut tapana aina vaihtaa samalla, kun laituri lähtee uimaan, mutta ei tällä kertaa. Paikalla ei nimittäin ollut ketään, joka olisi osannut tehdä mokoman operaation. No, rempan takia väkeä tulee ja menee vajalla taatusti seuraavat viikot, joten ehtiihän tuon myöhemminkin.

Ilmoitan kyllä kaikille sitten kun se koodi on vaihdettu ja tiedän itsekin mikä se on. Toistaiseksi vanha koodi toimii vielä.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Uusi kausi avattu, ja kauden 2017 rääppiäiset

Tärkein asia ensin: kausi 2018 on minun kohdalta avattu. Kiersimme Aijan kanssa Hirssaaren ja Kortetsaaren kohtuullisen hyytävässä kelissä. Saa nähdä koska tuo menee jäähän, mutta samapa tuo. Ei sinne kuitenkaan viikolla pääse, kun pitää olla töissä valoisaan aikaan. Timo muuten muistaa väärin, se meri ei jäätynyt 2.1.2017, vaan "vasta" 6. tammikuuta. Todisteet, täällä, ja täällä :-)

Tuulta päin. Meinasimme ensin mennä suoraan Keisarinsataman läpi, mutta vastatuuleen punnertaminen hyydytti ja trimmasimme pläniä lennosta ja suuntasimmekin tuosta Hirssun suojaan ja suunta vaihtui vastapäivään.

Yöllä satanut lumi kellui veden pinnalla sentin kerroksena odottamassa pakkasta.

Sohjoon jäi kivat jäljet. Vähän kuin olisi mannapuurossa melonut.

Norssalmessa oli pieni pomppulinnan tapainen. Mitä lähemmäs silta tuli, sitä isommaksi aalto kasvoi.


2017 muistelot

Jos kautta 2017 pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin "mitätön" hiipii ensimmäisenä mieleen. Jotain kertoo sekin, että unohdin eilen täysin, että pitäisi varmaan tännekin tehdä jonkinlainen yhteenveto, kun kausi kerran loppui. Muistin asian ensimmäisen kerran noin puolenyön aikaan, joten en sitä lähtenyt enää raapimaan kasaan. Yritetään nyt tehdä jonkinlainen summaus.

Kausihan alkoi komeasti eväsretkellä Lehmäsaareen. Harvemmin on Tammikuussa käyty niillä nurkilla makkaranpaistossa, mutta vuonna 2017 kausi avattiin semmoisella retkellä. Se lupasi hyvää, mutta toisin kävi...

Lehmäsaaren katoksessa evästauolla (=makkaraa!) 1.1.2017
Kesä 2017 ei tosiaankaan suosinut sään puolesta. Kylmää ja sateista, ja vedet lämpenivät uimakuntoon joskus elokuun puolella. Jäi temppuilu aika vähiin viime kesänä. Ei pahemmin kikkailtu, vaan  melottiin suoraan eteenpäin.

Timon ja Antin kanssa Lehmäsaaressa joskus Huhtikuun alkupuolella. Tämä oli se reissu kun allekirjoittanut piiputti pahemman kerran kotimatkalla. Noin jälkikäteen ajatellen se ei ehkä ollut hyvä idea pelata pleikkaa aamuneljään, ja tissutella samalla kun kerran tiesi, että aamulla olisi edessä melkein 20km melontaretki, mutta hengissä selvittiin siitäkin. 
Koskeen en ehtinyt vuonna 2017, enkä lupaa mitään vuodelle 2018. En ole löytänyt koskesta sitä juttua, joka vetäisi minua sinne. Ehkä en ole etsinyt tarpeeksi päättäväisesti, ja toisaalta aikaa on rajoitetusti jne. jne. (seliseli)
Seuran kalustoa yhteiskuvassa. Saatiin monta uutta hienoa kajakkia \o/
Kauden kohokohdat olivat tänäkin vuonna lukuisat retket. Niin porukalla, kuin soolona tehdyt. Ne soolokeikat taisivat tosin kaudella 2017 jäädä aika vähiin, mutta toisaalta kahden yön omatoiminen läpsyttely Koukkusaaren kautta Pitkäviiriin jää kyllä mieleen pitkäksi aikaa. Mennessä kesän melkeinpä ainoat helteet, takaisin tullessa suorastaan merellinen meininki ja boonuksena ensimmäinen kotivesillä pongattu merikotka.

Peruskurssi reskuttaa, ja uskokaa pois, tuo vesi on hyytävän kylmää.
Norjassakin tuli käytyä, lähes jo perinteiseen tapaan. Kolmas vuosi putkeen OutwardBoundsin (ja Sutisen Petrin) kanssa Norjassa, ja jos vaikka uutuudenviehätys olikin karissut, niin kyllähän ne maisemat (ja se vesi) ovat aina jotain ihan muuta kuin kotona. Miekkavalasparven muistelu saa edelleen hymyn nousemaan korviin saakka, oli se niin hieno pongaus.

Otetaanpa uuden alkoholilain kunniaksi huikka ruotsalaista mellanööliä tunturimaisemissa. Kuvan nappasi Timo, tauolla jossain Ruotsin puolella, kotimatkalla Lofooteilta. Kiitos siitä, ja tuo olutkin oli parempaa kuin mitä ennakkoluuloisesti odotin.
Melkein unohdin, mutta minähän vedin toisen, seuran järjestämistä peruskursseista. Jännitimme vesien lämpötilaa ja kehittelimme vaikka mitä plänejä jos emme pystykään reskuttamaan, mutta hyvin se sitten loppupelissä meni. Jotain vuoden 2017 keleistä kertoo se, että peruskurssi joutui juoksemaan sisälle raekuuroa pakoon, kesken allekirjoittaneen avauspuheiden. Muuten tuo mainittu kurssi jää minulle mieleen lähinnä siitä, että sairastuin kesken kurssin ja vedin sen niin puolikuntoisena, että ei ole tosikaan. Kun kaikki muutkin aktiivit olivat enemmän tai vähemmän sairaana, niin ei löytynyt siihen hätään ketään toistakaan tilalle. Ei oikein pysynyt paketti kasassa, kun kuumeinen mieli harhaili, mutta toivottavasti kenellekään ei jäänyt suurempia traumoja.

Heidi hankkimassa itselleen saikkua norjalaisesta jäätikköpurosta. Kenellekään muulle tuosta vedestä ei tullut mitään, mutta Heidi onnistui koukkasemaan itselleen melko ärhäkän bakteerin, jonka nimeä en nyt enää muista.
Mitähän vielä? Tonni ei mennyt rikki, enkä ole varma paljonko jäi vajaaksi. En ole muistanut ihan kaikkia kilometrejä viedä lokiin, mutta jos arvaan tässä, että kauden 2017 kokonaismäärä oli noin 850km, ollaan varmaan aika lähellä totuutta.

Niin joo, joku mielenhäiriö varmaan syyskokouksen väellä, kun olivat sitä mieltä, että minä voisin ruveta seuran sihteeriksi. Opetellaan nyt sitten niitäkin hommia tässä sivussa.

Kinkkua sulattelemassa joulupäivänä 2017. Marju oli tehnyt meille evääksi tuollaisia hassuja lumiukkopipareita. Minun oman sisällä oli punaista marmeladia. Marju päätti, hetikohta kuvan ottamisen jälkeen, ruokkia omallaan kaloja, joten emme saa koskaan tietää minkä värinen marmeladi hänellä oli täytteenä.
Nyt kun tarkemmin mietin tätä raapustellessa, niin ei se 2017 niin mitätön loppupelissä ollutkaan. Kaikenlaista pientä, ja isompaakin tapahtumaa mahtui mukaan, ja monipuolisesti. Eli ihan OK kausi sittenkin, vaikka ensin tuntui. että siinähän tuo tuli läpsyteltyä seuraavaa kautta odotellessa.

Jälleen kerran kaikille, uusille ja vanhoille melontakavereille tasapuolisesti: kiitos kaudesta 2017!

Ja jos nyt ette tänään ehtineet vesille, niin ei huolta. Kautta on vielä kivasti jäljellä, ehditte varmasti vesille kauden 2018 aikana. Ja vaikka se kohta varmaan jäätyykin hetkiseksi, niin uimahallivuorot pyörivät läpi talven. Tervetuloa mukaan.

torstai 23. marraskuuta 2017

Uusia retkivermeitä

Taatusti minun hiljaisin melontasyksy, sitten harrastuksen aloittamisen. Viikolla ei ehdi, koska pimeys töihin mennessä, ja sieltä tullessa. Viikonloppuihin on osunut vaikka mitä menoja. Jos on ollut sellainen viikonloppu, että ehtisi ja pääsisi, niin siellä sataa. Sillai kunnolla vaakasuorassa, eikä mitään pientä tihkusadetta.

Näillä mennään ja katse alkaa väkisinkin kääntyä vuoden 2018 suuntaan, vaikka kai tässä vielä tämän vuoden puolella ehtii pari kertaa vesille. Ainakin toivottavasti. Blogi ei siis ole kuollut, ei ole vain mitään kerrottavaa tämän harrastuksen tiimoilta. Seuraavan kauden suunnittelu on omalta osalta jo täydessä vauhdissa, mutta kauhean tarkasti ei pysty vielä sanomaan koska tapahtuu mitäkin. Retkille kuitenkin mennään aivan varmasti, ja siihen liittyen tein pari hankintaa.


Exped Air Pillow L
Ehkä yksi parhaimmista retkeilyyn liittyvistä hankinnoistani ikinä. Minulla oli jo tämmöinen, mutta se meni rikki viime kesän norjan reissulla. Venttiilin joku osanen putosi tyynyn sisälle, ja se siitä. Tyynyä pystyi kyllä käyttämään jotenkin, mutta ihan täyteen sitä ei enää saanut, joten uusi hankintaan. Tämä on oikeasti parhautta. Te, jotka että usko, voitte jatkaa ad-hoc tyynyjenne kanssa (kelluntaliivit, untuvatakki tms.), minä en tästä mukavuudesta luovu. Ei paina juuri mitään, ja menee nyrkkiä pienempää kokoon. Toivottavasti tämä yksilö kestää vähän paremmin, kuin edeltäjänsä.



Thermarest Neoair All Season SpeedValve
Minulla on oikein hyvä makuualusta. Exped on valmistaja, soveltuu 4. vuodenajan käyttöön, ollut jokaisella retkellä mukana, eikä mitään vikoja ollut kertaakaan (vuotoja tms). Se mikä siinä ottaa päähän on täyttö/tyhjennys. Patjaan on integroitu pumppu, mutta kyllä sitä saa painella tosissaan, jotta saa alustan täyteen. Tekniikkalaji sanoo joku tähän, mutta kyllä siihen hommaan usemman minuutin saa menemään. Ei kuulosta miltään, mutta väsyneenä ei jaksaisi hikoilla yhtään ylimääräistä ja helteellä kuumassa teltassa homma menee jo suorittamisen puolelle. Houkutus puhaltaa patja täyteen on suuri. Sitähän ei saisi tehdä, jottei alustan sisälle menisi kosteutta, koska lämmöneristeenä on höyheniä. Myönnän, että olen lipsunut, monta kertaa. Tyhjentäminen on sitten oma urakkansa. Alustaa saa rutistella, halata ja rullata tosissaan, että sen saa riittävän pieneen kasaan. Riittävän pieni tarkoittaa tässä kohtaa sellaista myttyä, jonka saa survottua eväkotelon taakse. Sillai tosi varovasti, evän säätövaijeria varoen. Ylimääräisenä ohjelmanumerona saa kuunnella retkikamujen naljailua heidän naureskellessä minun tuskailua täyttämisen ja tyhjentämisen kanssa: "Siellä se Pasi nyt taas halailee alustaansa. Illalla pumpattiin ja nyt halataan", ja siihenmalliin.Viime kesän Norjan reissulla katselin kateellisena vierestä, kun seurueen jäsen T. täytti ja tyhjensi oman alustansa sekunneissa. Tuollainen pitää saada päätin, ja tässä se nyt sitten on. Aika näyttää onko yhtä hyvä makuualustana kun edeltäjänsä, mutta tämän ainakin pitäisi olla nopea täyttää/tyhjentää. Nopeus on valttia, myös retkeillessä ;-)

perjantai 6. lokakuuta 2017

Hiljaista

Hiljaista on ollut melontaosastolla. Niistä lenkeistä, mitä olen tehnyt tekemään ei pahemmin juttua irtoa. Kelitkin ovat olleet semmoisia, että jos muuten olisi ehtinyt, niin sitten sää ei ole suosinut. Viime KE ehdin, pitkästä aikaa, vesille pienelle lenkille. Sade kasteli pariin otteeseen, mutta ei haitannut menoa. 

Hieman ennen rantautumista vilahti harvinainen sääilmiö nimeltä aurinko, ja pilvipeitteen raot paljastivat monessa sinisen värissä loistavan taivaan. Otin siitä tietysti kuvan, mutta eihän se hienous täysin siihen tarttunut. Laitan sen kuitenkin tuohon alle toistenkin ihmeteltäväksi.

#fiftyshadesofblue


tiistai 29. elokuuta 2017

Firmamelontaa ja muinaistulia

Erilaisten firmojen, polttariporukoiden yms. melontatapahtuman järjestäminen on aina ns. "jännää" touhua. Yhtään ei tiedä minkälainen porukka sieltä oikein rantaan ilmestyy. Infoa on kyllä lähetetty, mutta onko sitä luettu onkin toinen juttu. Joillekin esimerkiksi se fakta, että meloessa tuppaa aina vähän kastumaan tulee yllätyksenä. On nähty kaikenlaista pukeutumista, farkkuja, villatakkeja, kauluspaitaa yms. Vaatimus uimataidosta sentään on otettu tosissaan, mutta kuten sanottua totuus porukasta, ja heidän kyvystä rentoutua kajakissa paljastuu vasta vesillä. Jos ei pysty rentoutumaan, niin hommasta ei taatusti tule yhtään mitään. Tai tulee siitä melko varmasti jotain, nimittäin uimakeikka.

Jostain syystä äijäporukoiden kanssa on aina vaikeampaa tuon pystyssä pysymisen kanssa. En tiedä mikä siinä on, mutta jos porukka koostuu pelkästään miehistä, ja ovat ensikertalaisia, niin odotettavissa on kippejä. Joten kun LA rantaan ilmestyi pelkästään naisista koostuva ryhmä, päästin pienen helpotuksen huokauksen.

Jottei olisi liian helppoa, niin LA aamupäivällä puhalsi aikamoinen tuuli. Onneksi tuli napattua hinausvyö mukaan, koska sille tuli käyttöä. Jo ennen kuin päästiin edes poolo-allasta pidemmälle. Elämä on ja siihenmalliin, tulipahan hyvää reeniä erikoistilanteista. Joitakin selvästi melonnan kokeilu pelotti, mutta niin vain mentiin pieni lenkki, eikä kukaan kaatunut. Toivottavasti kenellekään ei jäänyt kokeilusta traumoja. Ne peruskurssit ovat taas ensi keväänä. Tervetuloa, nyt kun saitte pienen tuntuman lajiin :-)

Kun vieraat olivat lähteneet, oli aika suunnata kohti Kaunissaarta, ja muinaistulia. Arvioidusta noin vartin myöhässä, ja yli 6h ensimmäistä ryhmää myöhemmin. Olin päivällä stepannut asiaa eestaas, että lähdenkö vaiko en. Vesikuuroja meni meinaan vajan yli useampia, ja mietin, että mitähän hittoa minä siellä sitten teen? Istun sadetta pitämässä teltassa? Lopulta kuitenkin päätin lähteä, koska ne olivat kuurosateita, vaikkakin rankkoja niin niiden jälkeen paistoi aurinko. Viimeisen kimmokkeen sain siitä, kun minulle soitettiin Kaunissaaresta, ja mainostettiin kovaa keliä. Sehän on siis synonyymi merelliselle meiningille = sekaan vaan, tahtoo jne. Miten niin yllytyshullu?

Urakan oli luvattu alkavan jo Äyspäällä, mutta meno oli laantunut päivän mittaan. Minä sain pientä aaltoa, semmoista 20-30cm korkeaa, eikä tuullut edes suoraan edestä. Eipä ollut ongelmia. Olin suunnitellut, että menen perille asti ilman taukoja, mutta Koukkusaaren (lähestyin Kaunissaarta varmuuden vuoksi saarten suojassa) lähestyessä luonto ilmoitti itsestään, että nyt kyllä äijä voisit pitää tauon. Koska kerran rantauduin, päätin nauttia samalla vähän evästä. Varmuuden vuoksi. On meinaan joskus menty Pihlajakarien ja Pohjaspään välinen matka semmoisessa kelissä, että Kaunissaari hävisi näkyvistä useampaan otteeseen kun löytyi vähän isompi aallonpohja. Parempi tankata hieman energiaa, kuin katua.

Keli oli kuitenkin lopulta aika maltillinen. Vähän keikutti, kerran tuli aalto syliin ja eipä muuta. Ainoa mauste oli rahtialus, jota jäin odottelemaan. Näin sen oikean sivun = menee edestä. Hetken odoteltua totesin, että nyt muuten tulee suoraan kohti ja keula kohisten. Oli parempi lähteä eteenpäin, viistosti rantaa kohden niin, että näin sen laivan kaiken aikaa. Sitten kun näkyi laivan vasen kylki pystyi ottamaan taas rennosti. Perillä olin kaikkien viivästyksien jälkeen noin 19:40, ja eikun etsimään teltalle paikkaa. Parhaiden paikkojen tietysti ollessa jo varattu. No olisihan siellä ollut paikkoja vaikka kuinka, mutta liian kaukana kajakista. Varsinkin kun joku oli unohtanut ottaa IKEA kassin mukaan kantoavuksi. Oma leiri oli pystyssä ja illallinen nautittu melko tarkkaan ysin pintaan. Ehdin suhauttamaan yhden virvoitusjuoman ja olin juuri availemassa eKirjaa, kun toiset palasivatkin jo kyliltä takaisin leiriin. Eikun parantamaan maailmaa.

Ilotulituksen, nuotion ja makkaran jälkeen oli aika kömpiä unille. Hyville sellaisille. En tiedä mistä moinen, mutta heräsin yöllä tasan kerran korpin(?) huutoon, ja ei mitään havaintoa kellosta. Ensimmäisen kerran katsoin kelloa 6:30 ja totesin, että en tosiaankaan nouse vielä. Seuraava havainto kellosta: 9:30! Ennätys! Wuuhuu!

Aamupalaa naamariin, leiri kasaan ja kotimatkalle. Täysin pläkässä kelissä. Kotimatkalla ei sattunut mitään. Mitä nyt pongattiin pari hullua ison kiven päältä. Kaikenlaisia kaheleita sitä reissuilla tapaakin.

Tämä oli todennäköisesti retkeilykauden 2017 päätös, ja ei ollenkaan hassumpi semmoinen.

Juuri kun luulit nähneesi kaiken, joku ensikertalainen esittelee uuden tavan mennä kajakkiin istumaan :-)

Tuota minä odottelin vartin ja sitten piti kuitenkin lähteä läpsyttelemään, etten jäisi alle.

Ai, kas huomenta. Te olettekin jo hereillä?

Kyllä tämä nyppylä nyt valloitetaan.

Ensimmäinen hul... perillä, ja eikös toinen ala könymään perässä. 
Joo, no worries mate, kyllä me tuodaan teidän paatit takaisin, varmana. Oikeasti olin semisti kateellinen tuosta suorituksesta. Tietäen samalla sen, että jos olisin itse kokeillut, niin aivan varmasti olisi tullut uintikeikka. Tuossa kuulemma on 3m syvää, mutta siltikin ajatus siitä. että putoaisi kiivetessä tai palatessa takaisin kajakkiin ... ei kiitos.