Kausi 2019 avattu

Ei tullut tänä vuonna uudenvuoden päivän melontaa, kuten monena vuonna aikaisemmin. Meri oli kyllä auki Mansikkalahdessa, mutta ei vain saanut aikaiseksi. Lisäksi puuttuneeet kattotelineet hidastivat suunnitelmia, kun ei kajakkia oikein voi auton perässäkään vetää, vaikka siellä koukku onkin. Eikä muuten ole vieläkään niitä telineitä, höh.

Pari viikonloppua sitten olisi ehtinyt, mutta eipä huvittanut lähteä vesisateeseen kautta avaamaan. Tänään paistoi aurinko, eikä juurikaan tuullut. Vaikka Keisarinsatamasta ei vielä pääse ulos, niin oli siellä jo niin paljon vettä auki, että saisi halutessaan ihan kunnon lenkin heitettyä.

Olin ajoissa liikkeellä, vaikka olimme sopineet yhteislähdöstä kymmenen aikoihin. Halusin tehdä ekan lähdön itse, omassa rauhassa jne. Kajakin luukkuja sulkiessa löytyi kaikenlaista tavaraa, joka oli talvehtinut kajakissa, ja lisäksi muistin, että korjauslistalla on edelleen kansiköysien uusiminen takakannelle. Meni poikki viime kesänä, ja ei vain osunut Welhonpesä matkan varrelle, että olisi saanut uudet köydet hankittua.

Kaikinpuolin ideaalinen keli aloittaa kausi, vaatettakin oli sopivasti ja pipo varmaan ensimmäistä kertaa päässä tämän talven aikana. Ei ollut kiire mihinkään, totuttelin taas istumaan kajakissa ja hain oikeaa rytmiä ja tekniikkaa. Ei tänne mitään kilsoja ole tultu kauhomaan, tai nopeusennätyksiä tekemään, vaan fiilistelemään.

Lintuja oli todella paljon, ja aika monta lajia tunnistinkin. Yksi kauden kohokohdista taisi tulla jo tähän ensimmäiseen melontaan. Melon kaislikon reunaa pitkin ja huomaan äkkiä rannassa ison ruskean ... jonkun. Ensin luulen, että jonkun idiootin kissa on siellä vapaana, kesken lintujen kiivaimman pesintäkauden aloituksen. Päätän meloa lähemmäs, että "kohta saa katti kyytiä", kun huomaan erehtyneeni ja kunnolla.

Otus kääntää päätään, nokka tulee näkyviin ja ennen kuin ehdin edes kunnolla toipua tästä, se levittää siipensä ja sitä siipiväliä piisaa. Sitten se siirtyy muutaman kymmenen metriä poispäin minusta, laskeutuu ja kääntyy mulkoilemaan minua. Kauden ensimmäinen merikotka pongattu, ja vain noin kilometri meidän vajalta. Aivan Munsaaren rannan tuntumassa, oho.

Kovin lähelle kotka ei itseään laske, mutta kun oikein pistää kameran zoomit tappiin ja useamman kerran yrittää, niin saan kuviakin muistoksi.

Kympiltä saapuu lisää melojia, ja kivahan se on tuttuja pitkästä aikaa tavata ja jauhaa pask... parantaa maailmaa. Taisitte kuitenkin nyt jäädä toiseksi, koska ... niin no, kotka ... sorry :-)

Kuvan rakeisuus ehkä kertoo, että zoom on tapissaan ja kuvasta on rajattu >95% pois.

Sitten kun saan kerrankin kunnollisen lentokuvan kotkasta, siihen keskelle kuvaa osuu joku hemmetin kuivunut kaisla. Eikös kaupungille voisi sälyttää velvoitteen käydä niittämässä nämä pois aina talven aikana, ettei tämmöistä pääsisi tapahtumaan?