perjantai 29. heinäkuuta 2016

Sekalaisia pikkujuttuja

Kesän mittaan tulee tehtyä useita pikkulenkkejä, joista ei paljoa ole kerrottavaa. Joskus tulee napsittua yksittäisiä kuvia, jotka voisi kuitenkin jakaa. Tässä joitakin tuokioita näiltä keikoilta.

Merellä ollaan, maisemista huolimatta. Maijansaaren ja Lehtisen välistä pääsee.

Pari päivää myöhemmin olen vieläkin kapeammassa rännissä, ja edelleen ollaan merellä. Aika lähellä tuota edellistä paikkaa, mutta Maijansalmen vastakkaisella puolella.

Uimarit kiersivät Hirssaaren, ja me olimme jo kolmatta kertaa antamassa lisäturvaa.
Jukalla oli idea, että "Mitäs jos kierretään KE melonnassa Hirssu koskareilla?" Eikun tuumasta toimeen. Miten niin yllytyshullu? Tulipahan tehtyä, vaikka vasemmasta jalasta meni tunto jo Madesalmen sillan tienoilla. Kai tämä oli fiksumpaa kuin tehdä vajan edessä eskimokäännös niin, että pää kolahtaa siihen pinnan alla olevaan kiveen. (tehty, kypärä päässä ... tietysti)
Kaikkea ne ihmiset harrastaakin. Oli kyllä ihan hauskan näköistä touhua.
Sain haasteen, että "jos seuraavalle retkelle Pasi hommaisit meille mansikkakakun saareen". Haa, haaste! Ei ollut kaunis katsoa, mutta maistui ihan hyvältä. Helle melkein tuhosi koko suunnitelman. Kermavaahto pysyi juuri ja juuri viileänä, mutta hetikohta saareen tulon jälkeen piti ruveta kasaamaan tätä "taideteosta".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti