lauantai 22. huhtikuuta 2017

Hyvä idea

Joskus jollakin välähtää, ja tällä kertaa se oli jäsen Taru. Meillä muilla oli semmoinen tylsä "perusidea", että kierretään Kotkan saari kimpassa, koska nyt se taas onnistuu jäiden lähdettyä. Taru kuitenkin ehdotti, että voitaisiinko me tehdä stoppi Kuusisessa, ja käydä lohisopalla? Tämähän oli aivan loistava idea. Siitäkin huolimatta, että lähtiessä kenelläkään ei ollut mitään hajua, että onko siellä rantautumispaikkoja, vaiko ei. Monesti on melottu ohitse, mutta eipä ole tuollaiseen tullut kiinnitettyä huomiota.

Aurinko paistoi, keli oli täysin pläkä ja meno melkoisen leppoisaa. Jotenkin minulla on semmoinen kutina, että tästä kaudesta tulee leppoisa. Ei haittaa. Olen tainnut päästä sen vaiheen ylitse, missä tuijotetaan vain kauhottuja kilsoja. Tajusin sen siinä vaiheessa, kun uusin tonnarilista julkistettiin. Huomasin unohtaneeni ilmoittaa omat kilsani sinne, eikä harmittanut yhtään. Aivan sama, kauhoin yli tonnin kaudella 2016 ja kukaan ei sitä minulta vie pois, vaikkei siitä lehdessä olekaan merkintää. Ja mitä väliä sillä loppupelissä on, meneekö se tonni rikki vaiko ei? Pääasia on, että nauttii vesilläolosta, luonnosta, hyvästä seurasta jne. Kaikki edellämainittu kuitenkin pienellä disclaimerilla: "Ehkä, ei uskalla luvata vielä". Ehkä se tonnin rikkominen alkaa taas kummitella jossain vaiheessa kautta, ja on "pakko" kasata kilsoja. Virallisestihan minulle kuitenkin riittää se, että "voitin" Antin viime vuoden kilsoissa. Vanha äijä näytti juniorille, ehe-he. Terkkuja) ;-)

Anyway, takaisin tähän reissuun. Meno oli siis leppoisaa, ja jotkut ehtivät käymään vaakussa etsimässa geokätkätköjäkin, ennen lounastaukoa. Ihan hauskaa puuhaa, jos ei muuta ajankulua keksi. Pari kätköä olen käynyt itse hakemassa, mutta ei ole syntynyt intohimoa. Tosin olen miettinyt, että voisin itse tehdä geokätkön, melojan vinkkelistä. Voin luvata, että eivät ole helppoja, jos semmoisen joskus saan aikaiseksi <evil gril>.

Anyway, takaisin tähän reissuun. Lounaspaikka oli valittu ja rantauduimme yrittäjän kelluvan saunan terassille. Ylämäki oli melkoinen, mutta onnistui jotenkin. Timo kehui, että minun rantautuminen muistutti kovasti hylkeen, tai norpan rantaumista. Minä siihen, että kuten peruskurssilaisillekin aina olen sanonut "Tämä on semmoinen laji, että tyylipisteitä ei jaeta, kunhan pääsee kuivana rantaan". Lähtö tosin oikeasti arvelutti hieman, se mäki oli kuitenkin siellä odottamassa. Se olisi kuitenkin tulevaisuuden murhe, nyt sitä soppaa ... nälkä!

Eikun baariin, eikun siis kalaravintolaan, joka oli melkein täynnä. Onneksi löytyi tilaa, ja vaikka rymistelimme sisään kuivapuvuissa, niin aika vähän niitä ihmeteltiin.

Soppa oli hyvää, ja suolaa oli just eikä melkein. Johtui kuulemma siitä, että se oli _meri_lohesta tehtyä soppaa. Joopa-joo, mutta tulen taatusti toistekin. Monesti on ollut aikomus, mutta aina se on jäänyt jostain syystä.

Lounaan jälkeen takaisin vesille. Siellä odotti se aika korkea laituri, ja olisihan se ihan kiva päästä paatiin ns. kunnialla. Varsinkin, kun huomasin kuivapukua päälle nykiessä, että hihojen mansetit ovat vaihdon tarpeessa. Voi olla, että minulla on  ns. semi-kuivapuku juuri nyt. Anyway, vaikka olin henkisesti varautunut jopa uimakeikkaan, niin loppujen lopuksi paattiin könyäminen oli ihan helppoa. Kuivin jaloin paattiin, ravintolan terdelle kerääntyneen yleisön suureksi pettymykseksi? :-)

Eikun matkaan, ja Kotkan saari ympäri. Ensimmäinen kerta tällä kaudella, mutta ei taatusti viimeinen. Oli tosi hieno keikka, ja sääkin suosi. Sade alkoi kunnolla vasta, kun olin himassa. Kiitos kaikille seurasta, tästä tulee hieno kausi \o/

On siis kevät, lopultakin

Kamera oli valmiina siltä varalta, että joku olisi uinut, mutta ei tällä reissulla

Jotkut hakivat geokätköä vaakusta, toiset odottivat ;-)

8€ edestä parhautta

Kukaan ei kaatunut, vaikka ei tuo nyt ihan helpoin lähtöpaikka ollut. Aika korkea "laituri".

Pientä huollon tarvetta havaittavissa.

Kaksi kertaa on kuulemma yritetty nostaa, mutta eipä ole onnistunut. Harmillisesti laiturin vika slotti, eli niin kaukana rannasta, että ei ylety nosturi vaikka kuinka kurottaisi. Onnea nostoyrityksiin. Koko talven on tosin muhinut meressä, että tuskin tuosta enää menopeliä saa. Ainakaan pienellä työllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti